maanantai 11. kesäkuuta 2012

Mihin tää aika oikein menee….?

Viimeiset pari viikkoa on vilahtanut ohi niin, ettei ole edes kunnolla ajan kulumista huomannut. Puutarha on jotenkin retuperällä. Olen tässä miettinyt, miten ihmeessä olen aiempina vuosina saanut sen kuntoon. Nyt hommista ei tahdo tulla yhtään mitään.

Raparperikin on päässyt kasvaa hujahtamaan melkoiseksi. Tarttis varmaan nuo kukat ainakin poistaa.



Yhtään raparperinvartta en tänä vuonna ole vielä katkaissut. Ei vaan ole tehnyt mieli.

Pellolle olen saanut tasan kaksi penkkiä aikaiseksi. Toisessa on papuja, toisessa sipulia ja kyssäkaalia.



Sipulit ja kyssäkaalit istuttelen tänä vuonna vierekkäin, pitäisi noiden viihtyä keskenään, kumppanuuskasveja kun ovat. Ja taustalla tietysti on toivomus siitä, että sipuli karkottaa kyssäkaalista tuholaiset.

Kesäkuun puoliväli, eikä edes ole perunoita maassa, mikä nyt varmaan tarkoittaa sitä, ettei täällä tänä vuonna perunaa kasvatetakaan. Joku tässä hommassa nyt vaan mättää….

Sarjassamme keskeneräisiä töitä löytyy tontilta ihan joka nurkasta. Aloitin eilen puutarhakalusteiden öljyämisen.



Kesken sekin jäi kun alkoi sataa ja piti kiikuttaa ne öljytyt sateensuojaan. Tänään sain sentään käsiteltyä yhden pöydän.

Niin, pitäisi ne kivetkin taas kerätä tuolta nurmikolta. Niitä kun nyt siellä on taas puolenkymmentä. Tuossa kuvassakin näkyy kaksi. Olen ihmetellyt, mistä ihmeestä se koira niitä löytääkin, kannan niitä sitä mukaa talteen kun se niitä tuonne raahaa, mutta silti niitä tuntuisi olevan aina nurmikko täynnä. Ihme otus.

Jostain pitäisi löytyä se motivaatio ja innostus, mihin lie sen olen tänä vuonna hukannut.

2 kommenttia:

  1. Tiedän tuon tunteen, ja kokemuksesta väitän, että se menee ohi. Joskus into palaa nopeasti, joskus sitä saa odottaa todella pitkään. Tee vain se, mikä on ihan pakko ja anna muun odottaa päivää parempaa. Anna itsellesi lupa olla välittämättä.

    VastaaPoista
  2. Jep, täytyy vaan odottaa, että se innostus tulee takaisin, vaan kun ei edes huvittaisi tehdä sitäkään mikä olisi pakko tehdä... :/ No, tänään sain uuden duunipaikan, ehkä tämä taas alkaa sujua - ei tarvitse ainakaan hermoilla työttömyyttä ;)

    VastaaPoista