Niinpä…

Mies leikkasi nurmikon. Tai siis aloitti leikkaamaan ja teki sen taas omalla tyylillään, eli ei kuunnellut pätkääkään, kun varoitin että nurmikolla on kaikkea koirien kuljettamaa rojua. ”Niin, se nurmikko sitten pitää käydä läpi ensin ja kerätä rojut pois”. Ei kuunnellut, ei uskonut ja hajotti ruohonleikkurin, sen tuliterän mustakeltaisen unelman. Sen tuhannen päreiksi meni leikkurin suojus, kun se ajaa posautettiin kiviin. Että semmoista.

Huoltoon sitä on kuulemma turha viedä, ainakaan paikalliseen pienkonekorjaamoon, on sellainen ruuhka, ettei ehdi korjata ennen kuin joskus.

Pari päivää kärvistelin sitten katsellen tuota parin - kolmenkymmenen sentin mittaista pihanurmikkoa. Sitten tuli mitta täyteen ja otin ja komensin miehen rattiin ja suunnan kohti lähintä isoa kaupunkia. Osti mies sitten uuden ruohonleikkurin, oli meinaan perhesovun kannalta vähän pakkorako. Tällä kertaa ostettiin sähkökäyttöinen kone, joka sitten tulee olemaan varakoneena, kunhan se mustakeltainen saadaan kuntoon.

Nyt on tänään sitten päristelty kilpaa pitkin ja poikin nurmikoita. Uskomaton homma, kun ruoho on päässyt noin pitkäksi. Melkein neljänkymmenen litran keruusäiliö tuossa uudessa leikkurissa on, mutta ruohosilppua tulee aivan mahdottomasti, eli koko ajan saa sitä olla tyhjentämässä. Onneksi on kärryt ja kassit ruohoa ja sun muuta vastaavaa varten. Ei tulisi hommista yhtään mitään jos ei olisi, on se vaan sen verran painavaa tavaraa tuo ruohokin.

 
Kuvia tuossa talon nurkalla ottaessa alkoi pikkusen jo taas sataa ripsimään. Eli hommat sitten taas loppui siihen. Ehdin kuitenkin samalta jalansijalta ottaa toisenkin kuvan, vastakkaiseen suuntaan. Piti ottaa kuva, siellä kun kukkivat nuo pensaat jo.

Mikähän lie tuokin pensas, ei minkään näköistä havaintoa, mutta ihan nätti kukkiessaan, oli mikä oli.