Viime viikon sääennuste oli masentavan näköinen, sadetta, pilvistä, sadetta ja vielä enemmän pilvistä ja koleaa tottakai. Ei sen puoleen, suunnilleen samanlaista ennusteen mukaan tulee olemaan seuraavat kymmenen päivää. Sadetta siis. Mieskin tuli tänne pitkästä aikaa, ihan sillä ajatuksella vähän pitemmäksi rupeamaksi, että saa tehtyä nuo raskaammat puutarhaan liittyvät työt. Vaan niinhän se on, että onnistuu aina sateiden sattuessa tulemaan kustannuspaikalle, joten vähän on ollut hakusessa ne hommat, mitä on voinut tehdä.
Päärynäpuu sentään saatiin istutettua perheen nuorisoedustajan kanssa jo edellisenä viikonloppuna.
Toivottavasti tämä yksilö nyt selviytyy pitemmän aikaa, kuin se aikaisempi. Tämä nyt on vähintään kolme kertaa niin suuri kuin se edellinen, joten on todennäköistä, että selviää. Täytyy vaan muistaa suojata paremmin syksyllä, ettei rusakot taas napsi oksia parempiin suihin. Tosin edeltäjälleen kävi hassusti vasta keväällä ja sen jälkeen kun olin onnessani jo käynyt toteamassa, ettei uusille hedelmäpuille ollut talven aikana tapahtunut mitään.
Siperianpajutkin saatiin maahan, mutta saas nähdä miten niidenkin käy. Olisi pitänyt muokkailla sitä pellonnurkkaa jo syksyllä. Pikkuserkku kävi traktorin ja karhin kanssa tortaina muokkaamassa tuon kasvimaan paikan. Loput, mitä siellä nyt on pitää sitten raivata käsipelillä ja puutarhajyrsimellä. Mutta kasvimaan osalta näyttää hyvältä silti, mahdollisesti saan jo sipulit maahan ihan pikapuoliin, jos nyt jollain opilla saisi tuon pellon kuivemmaksi näiden sateiden jälkeen. Meinaan, sinne kun nyt uppoaa nilkkoja myöten mutaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti