perjantai 11. helmikuuta 2011

Kotimaasta hankittua - shopaholic vauhdissa =)

Muutama viikko sitten käväisin pääkaupunkiseudulla Plantagenissa. Siellä oli jo siistissä rivissä siementelineitä odottamassa ostoryntäystä, joka mitä ilmeisimmin tapahtuu joskus helmi-maalis-huhtikuussa. Tutkailin tarjontaa jonkin aikaa ja tulin siihen tulokseen, että jotain pientä voisi hankkia. Parit kurpitsansiemenpussit ja papuja - siellä kun oli tarjouskin ota 5 maksa 4. Jotain kevätsipulilajikkeita, talvikurpitsaa ja jäävuorisalaattia päätyi ostoskoriin myös. Plantagenin hintataso on aika hurja siementen osalta. Nelisen euroa siemenpussista, on liikaa. Samaa tavaraa kun saa postikuluineen vähintäänkin puolet halvemmalla, jos tilaa ulkomailta. Mutta on siinä oma viehätyksensä kun niitä telineitä penkoo ja tutkii ihan paikanpäällä, eli joskus siis tulee sitäkin harrastettua, ihan huvin vuoksi.



Seuraavaksi ostosreissulla eksyin Jumbon Citymarkettiin. Ihan ruokaostoksille. Ja mitä ihmettä sieltä sitten löytyikään. Siemenpussiteline, jossa hintana oli 10 senttiä/pussi. Mitä ihm….? No, edellisvuoden siemeniä tietysti, mutta voi sitä riemua kun pusseja tutkittuani tulin siihen tulokseen, että suurimmassa osassa viimeinen käyttövuosi on joko 2012 tai 2013. Jippii! Arvata saattaa, että pusseja lähti kaupasta mukaan - monta!  Lähinnä porkkanaa, lanttua, punajuuria ja mahtava määrä yrttejä: Salviaa, meiramia, oreganoa, timjamia… Valikoimaa ei paljon ollut, mutta ihan riittävästi saamaan aikaan mahtavan  shoppailufiiliksen: ”pari pussia tuota.. ja pari-kolme noita ja… ja.. ja…”. Se oli kivaa =) .


Yrttejä tuli mukaan sitten muutama pussillinen. Nämähän sitten menevät asustelemaan uuteen kasvilaatikkoon kasvimaan reunalle, heti kun laatikko saadaan kasatuksi.


Samoin mukaan lähti muutama pussi erilaisia lajikkeita porkkanaa, lanttua ja punajuurta.

Parin päivän kuluttua ostamiani pusseja ihmetellessäni, tulin siihen tulokseen, että jos siemenillä käyttöaikaa on vuoteen 2013, voisin ihan muutaman pussin vielä ostaa varastoon. 10 senttiä kun ei ole hinta eikä mikään. Olisihan se pitänyt arvata, ei siellä kaupassa mitään siementelinettä enää ollut. Pahuksen pahus. Mitä tästä opin? Opin sen, että vaikka isäntä nalkuttaisi kuinka, pitää ostaa kuitenkin, jos itsestä siltä tuntuu…

Inventoin vielä tuolla yläkerrassa laatikollisen viime vuodelta ylijääneitä siemeniä. On siellä vielä kaikkea kivaa, jota voi kokeilla. Ehkä kuitenkin jotain yrttejä joudun vielä ostamaan, yrttipusseja kun ei ollut laatikossa yhtään. On minulla hämärä muistikuva siitä, että yrttipusseja sisältävä laatikko saattoi jäädä kasvihuoneeseen syksyllä. Sen näkee sitten, kun lumet sulavat ja kasvihuoneeseen pääsee sisälle. On nimittäin metrinen kinos tuossa kasvarin oven edessä, on ihan turha kuvitellakaan, että sinne jollain opilla sisään pääsisi.

Eli taas on siemenpusseja vaikka muille jakaa. Mutta eipä tuo haittaa - on tuossa tuota maatakin sen verran, että ihan takuulla koko kasvimaalle ei vieläkään riitä kasvatettavaa. Saas nähdä sitten keväämmällä kuin käy :) .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti