torstai 9. helmikuuta 2012

Saikulle - mars…

Viikko sitten maanantaina käytiin Rocky-pojun kanssa eläinlääkärissä Kuopiossa. Poika kun oli ontunut vasenta etutassuaan jo jonkin aikaa ja sitten satutti sen vielä johonkin niin, että täällä oli sitten jonkin aikaa kolmijalkainen koira. Pakkasta oli reilusti, elohopea näytti -26 astetta, kun yhdeksän jälkeen puhdistelin autoa lumenrippeistä ja yritin availla ovia. Takaovea en auki saanut, joten Rocky piti kuljettaa takapenkillä lääkäriin. Ronja-neiti odotteli kotosalla kissojen seurana.

Täällä on koko alkuvuosi mennyt koirilla melkoisessa ryöpytyksessä, painivat ja leikkivät kuin viimeistä päivää - molemmat kun todella tykkäävät lumesta.



Juoksentelevat ja möyrivät lumikasoissa sen minkä kerkiävät.


Vauhti on melkoista ja kumpikaan koirista ei juuri askeliaan varo. Eli ei ihmekään, että joskus vähän jompaankumpaan sattuu.


Tuolla pihapiirissä on muutama isohko lumikasa.


Valtavilla loikilla sinne painutaan lumikasaan ja pahimmassa tapauksessa alas sitten tullaan pää edellä kierien.


Vaikka Rocky on näistä kahdesta se isompi, on se kuitenkin jotenkin altavastaajan asemassa edelleenkin.
Jalka siis oli pojulla kipeä, aikani tuota seurattuani tulin siihen tulokseen, että asialle on pakko tehdä jotain. Viikon verran pidin poikaa levossa - en antanut juoksennella isommin. Kun tuo vaiva sitten ei viikossa mennyt ohi, tilasin ajan eläinlääkärille. Paikallisella kunnaneläinlääkärillä ei täällä röngtenlaitteita ole, joten jouduin sitten varaamaan  sen ajan Kuopiosta.

Olisin ehkä valinnut lääkärin toisin jos olisin tiennyt. Tuli jotenkin sellainen olo, että puoskarilla ollaan, ei siis ollut kovin vakuuttava eläinlääkäriasema. Itse olin sen Rockyn kipukohdan varpaiden seutuville tunnustelemalla paikallistanut ja lääkäri väitti koiran kyynärpään olevan kipeä. En toki käy kyseenalaistamaan lääkärin sanomisia, mutta kuten sanoin jotenkin tuli vaan sellainen kumma tunne. Lääkäri oli siis sitä mieltä, että kuvataan pojalta kyynärpäät, itse olin sitä mieltä, että kuvataan sekä kyynärpäät että varpaat. No - olihan paikassa sentään röntgenlaitteet ja kuvasivathan ne sitten pitkään ja hartaasti, Siinä se olikin varsinainen show. Onnistuivat jopa ottamaan kaksi kuvaa samalle levylle - kun sekoittivat jo käytetyt ja uudet.

Olihan siellä jotain häikkää jalassa - poika sai kipulääkkeet ja kehotuksen parin viikon lepojaksoon. Vaan emäntäpä ei saanut sairaskertomusta - ei edes kunnolla eriteltyä laskua lähes kahdensadan euron menoerästä. Ei ollut kyseisellä eläinlääkäriasemalla ilmeisesti tekstinkäsittelyyn soveltuvaa laitteistoa, kun käsinkirjoitettuja lippulappusia vaan tungettiin mukaan. Eli minulla ei ole mitään hajua siitä mikä on oikeasti sitten pojan jalassa oli vialla. Joopa joo - kyllähän se lääkäri selitti jotain, muttei pystynyt sitten tarkentamaan kun esitin lisäkysymyksiä. Eikä siis kirjoitellut mitään potilaskertomusta. Kyllähän jo perhana soikoon pienen kunnan kunnaneläinlääkärikin kirjoittaa koneella löydökset ja hoito-ohjeet, jotka lähtiessään saa sitten mukaansa. Enpähän enää tuolle eläinlääkäriasemalle mene, ellei ole ihan pakko. Rocky nyt sitten on ”saikulla” pari viikkoa - ei reuhaamista eikä koirankujeita ulkosalla.

Itse menen viikon päästä sitten Pääkaupunkiseudulla olkaleikkaukseen. Nopeasti tuo tuli tuo leikkausaika, olin varautunut vähintäänkin puolen vuoden jonotukseen. Ja kun Rockyllä saikku loppuu - se emännällä sitten alkaa. Viimeksi ortopedillä käydessäni arvio sairasloman pituudesta oli 3-4 kuukautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti