Räps sanoi kamera, reps ajatteli kuvaaja :D

Valokuvien ottaminen on haasteellista. Joskus se on ihan mahdottoman vaikeaakin. Vallankin, jos liikkuvia ja eläväisiä kohteita kuvaa. Kas, kun kuvattava saattaa olla todella hankala, ei asetu kuvattavaksi, ei sitten millään.

Hyvä esimerkki näytän ”paremman” puoleni -kuvasta on tässä.

Herra sitten käänsi selkänsä, eikä suostunut naamaansa näyttämään.

Näitä ujoja sankareita sattuu joskus kuvaajan etsimeen ihan jatkuvasti.

Kun kuvattava päättää kääntää peräpeilinsä kuvajalle, ei siinä paljon ole tehtävissä, varsinkin jos kääntyminen tapahtuu juuri sekuntia ennen kuin painaa laukaisinta.

Vikkeläliikkeiset tiaiset ovat joskus varsin ärsyttäviä.

Yritä siinä sitten ottaa kuvaa, kun kuvattava pyörii ja hyörii ja tarjoaa koko ajan peräpeiliään kuvattavaksi.

Sitten ovat vielä nämä maastoutujat.

Ota siinä sitten kuva kun kuvattava painaa päätä lumihankeen.

Joskus kun oikein kismittää, kun yksikään kuva ei onnnistu - sen tietää jo laukaisinta painaessaan - sitä tulee otettua sarjassa sata. Laukaisin pohjaan ja eikun menoks. Joskus niistä sarjassa otetuista löytyy todellisia helmiä. Joskus kaikki joutavat roskakoriin.

Piilokuva. Kuinkas sattuikaan herra närhen silmä silmukkaan. Tarkasti täytyy katsoa että huomaa, sen verran on kuvaajan käsi tärissyt. Tämä kuva kuului sarjaan monta räpsyä nopeasti, kun ei muutakaan voi.

Noh, täytyy sanoa että repesin, kun tuon näin. Harmi, ettei ole terävämpi tuo kuva, on se vaan niin hassu.