sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Niinhän siinä sitten kävi..


Työmies otti ja teki katoamistempun. Ei ollut kyllä ensimmäinen kerta, aikaisemmin olen vähän katsellut läpi sormien, kun on hävinnyt päiväksi pariksi. Vaan nyt ei ole miehestä kuulunut mitään viikkoon. Viikko sitten perjantaina maksoin palkan, kas lauantaina kun oli kuukauden viimeinen päivä. Vaan sittenpä ei äijää enää työmaalla ole näkynytkään. Jätti hommat niin pahasti kesken, että tuon eteisen lattiankin jouduin sitten vahaamaan ihan korkeimman omakätisesti itse. Ei olisi muuten päästy muuttamaan saunakammarista takaisin taloon ollenkaan. Siellä saunakammarissa kun oltiin evakossa sen aikaa, kun tuon eteisen viimeistelytyöt olivat käynnissä. Ja voin sanoa, ettei se ollut mitenkään hauskaa aikaa se. Ihan ilman mukavuuksia oltiin monta päivää pienessä huoneessa kahden ison koiran kanssa.

Vaan nyt onkin sitten tilanne sellainen, ettei ole tuolla tyypillä enää takaisin tulemista. Palkkasin jo uuden, kävi todella hyvä tuuri, että löytyi vapaana oleva työtön rakennusmies, joka sitten jo kävi viime viikon puolella paikkaamassa pahimmat puutteet, jotka edelliseltä kesken jäi. Tuolta puuttui ulko-oven listat ihan kokonaan, vyllit vaan tursusivat laudoituksen lomasta. No ne tuli korjattua sitten onneksi saman tien. Kaikki eteisen ovilistat puuttuivat myös. Niin ja lattialistatkin. Että semmosta täällä meillä on tapahtunut viimeisen viikon aikana. Onneksi nyt työt siirtyvät tuonne piharakennuksen puolelle. Uusi työmies aloittaa virallisesti maanantaina.

2 kommenttia:

  1. Huonompi tuuri raksamiesten kanssa, vai onko peräti ammattitauti?
    Onneksi löysit uuden.

    VastaaPoista
  2. Pahoin pelkään että on ammattitauti. Tai sitten mulla tosiaan vaan on ollut hiton huono tuuri.

    VastaaPoista