Puukiipijä

Pikkulinnut ovat palanneet! Ilmeisesti petolintuvaara on ohi, koska ruokintapaikalla käy taas melkoinen kuhina. Enimmäkseen siellä nyt vierailee tiaisia. Eilen siihen pyrähti seitsemän koiraspunatulkun parvi ja muutama harakkakin aina jaksaa apajille yrittää.

Uusi vieraileva tähtönen on puukiipijä. En ole eläessäni kuullut, että puukiipijätkin kävisivät lintulaudoilla, mutta näin se vaan näyttää olevan. Tosin tämä kaveri tyytyy syömään muiden maahan pudottelemia siemeniä eli ei varsinaisesti tuonne laudalle edes yritä. Mutta ihan joka päivä se tuossa pyörähtää. On muuten vikkelä otus sekin. Ja vikkelyydestä tietysti seuraa se, että valokuvien saaminen siitä on melko haasteellista.

Tänään sitä yritin kuvata, kun se poukkoili tuossa hangella, mutta aina se huomasi minut ja lennähti lähimpään puuhun. No, sain siitä yhden kohtuullisen kuvan kuitenkin.

Tuo koivu, mihin se pakeni, on ihan tuossa lintulaudan vieressä, eli suojaa löytyy muillekin vierailijoille tarvittaessa.

On muuten tälläkin kaverilla mahdottoman hyvä tuo suojaväri ja älyttömän isot varpaat, nokasta puhumattakaan. Vaan eipä se nokka tuossa kuvassa näy, varpaat kyllä. Täällä taitaa mennä taas kyttäämiseksi, onhan tuostakin kunnon kuvia saatava.  Toivottavasti tämä on kuitenkin helpompi tapaus kuin se viimetalvinen närhi. = )

Rottaa ei ole näkynyt moneen päivään. Sen tallaama polku tuonne lintulaudalle on jo peittynyt lumeen. Tuosta päättelen, että se on joko jatkanut matkaansa tai sitten joutunut /päässyt rottien taivaaseen. Eipähän tuota ikävä tule, ei todellakaan. Taitaa muuten olla ainoa eläinlaji, jota en tänne tervetulleeksi toivota. Hiiret ja myyrätkin vielä menettelevät, niiden kannan pitää tuo tontilla asuva kärppä ihan kohtuullisen pienenä. Ja jos täällä ei jyrsijöitä  yhtään olisi, ei täällä noita kärppiä ja lumikoitakaan sitten näkyisi, mikä olisi tosiaan sääli, niitä kun on niin kiva seurailla. Vaan rotat saavat puolestani pysyä poissa.

Maisema on melkoisen väritön, onneksi lunta ei sentään ole metritolkulla. Tänään iltapäivästä sentään näkyi vähän väriä.

Tosin se väri viipyi tuolla taivaalla vain hetken, mutta on se kiva edes jossain vaiheessa vähän aurinkoakin nähdä.

Muuten täällä ei oikeastaan mitään uutta olekaan, paitsi että taas alkaa olla käsillä se aika vuodesta, kun pitäisi siemenvarastot järjestää ja alkaa miettiä, mihin ihmeeseen sen taimikasvattamon tänä vuonna laittaisi. Taas kerran olen vakaasti päättänyt, etten sitten osta yhtään ainoata siemenpussukkaa, vanhojakin kun tuolla vielä on pilvin pimein. Saas nähdä miten käy, tuolla kun paikallisessa agrimarketissa ovat jo siementelineet tyrkyllä. Toissapäivänä koiranruokaa hakiessani melkein sorruin ostamaan, mutta onneksi oli valikoima sen verran huono, ettei sitten mitään tullut otettua.

Hiljaista kuin huopatossutehtaalla

Viimeiset pari kuukautta ovat menneet todella nopeasti ja ilman sen kummempia häsläyksiä. Mitä nyt nuo työt tuppaa aina aika-ajoin haittaamaan vapaa-aikaa, jopa siinä määrin, että jää osa tarpeellisistakin kotihommista tekemättä. Niin ja blogi jää pakostakin päivittämättä, kun aikaa ei yksinkertaisesti ole.

Hektisen remonttihuolien täyttämän kesän ja alkusyksyn jälkeen täällä on eletty melkoisen nopeatempoinen loppusyksy ja talven alku. Joulukin oli ja meni, kuulemma ;) ei meillä tänä vuonna joulua sitten vietetty ollenkaan. Ei juhlittu edes Uutta Vuotta. 

Käväisin joulun alla heittämässä neljän päivän reissun Ronja-koiran kanssa Pääkaupunkiseudun kodissa. Mies oli täällä nelosvyöhykkeellä talonvahtina ja pitämässä huolta eläinpopulaatiosta. Olisin tuon Ronjankin jättänyt tänne maalle, mutta sillä reppanalla kun oli juoksut, oli se pakko ottaa mukaan. En kahta eri sukupuolta olevaa koiraa sitten arvannut jättää miehen hoteisiin. Ovat nuo eläimet sen verran ovelia kun suvunjatkamisesta on kyse, että parempi oli pitää ne erillään. Eli oltiin sitten tärppipäivät reissussa.

Muuten täällä sitten onkin ollut hiljaista, todella hiljaista, siis tuossa pihapiirissä. Tuossa reilu kuukausi sitten joku pahuksen petolintu alkoi käyttää tuota takapihaani omana lounaspaikkanaan. En sitä otusta koskaan nähnyt, ainoastaan sen jälkeensä jättämät pikkulintujen pyrstösulat ja veripisarat hangella. Harmittaa niin vietävästi, ovat nimittäin pienet linnut nyt sitten hylänneet tuon takapihanruokintapaikan kokonaan. Siinä on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla pitkän aikaa.  Toinen asia mikä pännii tuon ruokintapaikan suhteen, on se että kun linnut lähtivät, tilalle tuli rotta. 

Sillä aikaa kun itse olin siellä Pääkaupunkiseudulla, oli mies täällä maalla ihmetellyt kun lintulaudan alle ilmestyi polku, joka alkoi talon alta. Kun itse tänne palasin, en ihan heti keksinyt mikä otus voisi olla kyseessä. Sieltä se näytti kulkeneen sokkelin tuuletusaukosta ja melkoisen monta kertaa, kun oli ihan ison polun tuonne tallannut.

Pari päivää sitä siinä ihmettelin, kunnes yhtenä yöllä sen bongasin. Joskus kahden kolmen aikaan istuskelin tuossa keittiön ikkunan ääressä, kun huomasin silmäkulmastani, että jokin liikkui ikkunan alla. Otin sitten suuritehoisen taskulampun ja suuntasin sen saman tien lintulaudan alle. Kappas vaan - rottahan se. Ei tuo ollut valohoidosta moksiskaan, otti ruokaa ja paineli takaisin talon alle. Ei se siellä sitten kauaa viipynyt, tepasteli uudelleen lintulaudan alle polkuaan pitkin ja ei muuta kun ruokaa mukaan ja talon alle taas. Eikä sillä ryökäleellä tuntunut olevan kiire mihinkään. Muutaman kirosanan siinä jo sitten päästelin, täällä en ikinä ennen ole rottia nähnyt.

Seurasin sen touhuja melko pitkään. Olen lähes satavarma, että kyseessä on vain yksi rotta. Jos niitä olisi enemmän, olisivat ne ihan varmasti olleet näkösällä yhtä aikaa. En usko, että rotat ovat niin fiksuja, että käyvät vuorotellen ruokailemassa.

Nyt olen sitten odottanut jännityksellä, milloin pihapiirissä asustava kärppä sen nappaa. Myrkkyäkin ostettiin jo, mutta ajattelin nyt ensin kokeilla, josko tuo luonnonmukainen torjunta toimisi. Pariin päivään tuohon ei uusia jälkiä ole tullut, olisikohan tuosta riesasta jo päästy, toivottavasti.