tiistai 24. toukokuuta 2011

Tuulta tunnelissa

On niin tyypillistä, että kun aloitan jonkin homman, valitsen sellaisen päivän, joka ei sitten millään sen hommelin tekemiseen soveltuisi. Niin tänäänkin kävi, kun aloin intoa puhkuen pystyttämään tunneleita kasveille, koko kevään tuulisimpana päivänä tietysti. Täällä käy aikamoinen puhuri, lounaistuulta 6 m/s - puuskissa 11 m/s, ilmatieteen laitoksen mukaan. Vaan tuulesta viis - itsepäinen kun olen, niin tuli ainakin jotain saatua aikaan.

Tein noista ensimmäisistä tunneleista kohtuullisen korkeita, koska tarkoitus on niissä nyt sitten kasvatella sellaisia kasvikunnan edustajia, jotka kasvavat vähintään puolen metrin korkuisiksi. Kuvaa ottaessa tuuli tietysti tarttui siihen valmiimpaan ja sinnehän se sitten meni tuulen mukana.


Mutta konstit on monet, tuulen voimakkuudesta suivaantuneena sitten otin puukon ja kävin vuolemassa parikymmentä puutappia, joilla sitten ankkuroin tuon hökötyksen niin, ettei se siitä enää mihinkään lähde. Hauskaa tuossa oli se, että keräsin ämpärillisen juolavehnän juuria, jotka kuivuttuaan olivat sen verran kevyttä kamaa, että sitten menivät tuulen mukana myös. Eipä niitä tehnyt mieli lähteä jahtaamaan, viimeksi kun ne näin olivat kovaa vauhtia menossa järvelle päin.

Päivän mittaan sitten tuli vuoronperään väsättyä puutappeja ja kehikoita. Iltapäivään päästäessä tilanne oli sitten tämän näköinen:


Sen verran on tuullut koko päivän, että vähän ovat lytyssä nuo tunnelit vieläkin. Vaan ehtiipä nuo korjailla sitten vaikka huomenissa, sikäli mikäli tuo tuuli huomiseksi tyyntyy.

Viimevuotinen pieni kasvihuonekin tuli laitettua paikoilleen, tänä vuonna laitoin sitten mansikkakankaan sinne pohjalle, eli jotain on sentään opittu viime vuodesta.


Kyllä se siinä alkaa jo pikkuhiljaa kasvimaa muotoutua ja vieläpä huomattavasti aikaisemmin kuin viime vuonna.

Kasvihuoneessa odotti tänä aamuna mieluinen yllätys. Pavut olivat yön aikana ottaneet mahtavan kasvupyrähdyksen ja venähtäneet vallan mahdottomasti.


Olin noita papuja kylväessäni pessimisti, viime vuonna kun kävi niin, että laitettuani yhden pavun per purkki, suurin osa jätti itämättä. Tietysti sitten tänä vuonna ne ryökäleet itävät kaikki, kun varmuuden vuoksi useamman samaan ruukkuun purkitin. No, jos hyvin käy täällä sitten syksymmällä on ainakin riittävästi papuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti