torstai 11. tammikuuta 2018

Jyrsijäpopulaatio pihamaalla

Pihapiirin ehkä monilukuisin eliöryhmä täällä lintujen lisäksi on erilaiset jyrsijät. Tänä vuonna on kuulemma huono jyrsijävuosi, se on aiheuttanut eri pöllölajien vaelluksen paremmille metsästysmaille ja jatkuvasti saa lukea, kuinka jostain on löytynyt nälkiintyneitä petolintuja, koska jyrsijöitä ei ole tarpeeksi. Täällä se ei kovin dramaattisesti näy, pikkuvipeltäjiä on muutama ja ihan hyvä niin, en kovin isoa jyrsijäpopulaatiota tähän hoodeille kaipaa, muutama saa olla, mutta liika on tietysti aina liikaa.

Metsämyyriä tuossa lintujen ruokintapaikalla käy ruokailemassa ainakin neljä (yhtä aikaa olen siis nähnyt neljä yksilöä), voihan niitä olla useampikin ja varmaan onkin, mutta mahdoton sanoa kuinka monta.


Yleensä nämä liikkuvat hämärässä, joskus harvemmin saattaa otuksen huomata ihan päivänvalollakin.



Ne kaivavat käytävänsä lumeen ja käytäväverkoston laajuuden näkee siitä, miten paljon aukkoja lumesta löytyy.


Ovat kohtuullisen varovaisia näin talvisaikaan, tässä käy kärppiä ja lumikoita ihan pihassa, joten siinä täytyy pienen metsämyyrän pitää varansa, ettei joudu saaliiksi.


Ne syövät hyvällä ruokahalulla ihan kaiken, mitä lintulaudoilta tippuu. Tämän ja viime talven herkkua on ollut hirssi.


Joskus käy myyrällä tuuri ja hirssi tippuu ihan kolon suulle. Ylläolevasta kuvasta voi nähdä, että tuokin hirssi on melko lailla puhtaaksi kaluttu.


Ne ovat hirmu nopeita niin halutessaan. Suurimman osan ajasta ne kuitenkin viettävät kolonsa suulla – nopea pyrähdys kolosta pois, ruokaa mukaan ja takaisin koloon syömään – siinä niiden toimintamalli.


Joskus ne odottavat kolon suulla todella pitkän aikaa ennen kuin uskaltautuvat ulos.


Jännä juttu, nämäkin kesyyntyvät. Tai no, ainakin aikaa myöten tulevat välinpitämättömiksi ihmisen läheisyydestä. Aikansa kun niitä seuraa, pääsee melko lähelle kuvaamaan, niin ettei se otusta juurikaan häiritse. Tottuvat ihmisiin, mutta aikaa se jonkin verran vie.

Toinen, oikeastaan se söpömpi vaihtoehto täällä on metsähiiri. Sen jos onnistuu päivänvalolla näin talviaikaan kuvaamaan on tosi onnekas. Kotihiiristä en välitä ja onneksi niitä ei täällä olekaan, noita metsähiiriä vaan. Metsähiiren erottaa kotihiirestä muutaman varman tuntomerkin perusteella. Metsähiirellä on kokoonsa nähden valtavat silmät ja todella suuret korvat. Väri on enemmän ruskea kuin kotihiirellä ja valkoisen vatsan ja ruskean selkäpuolen raja on jyrkkä.


Viime kesänä näitä oli ainakin kolme kappaletta tuossa takapihalla. Ja kesäaikaan niitä näki ihan pitkin päivää. Tämä yksilö oli tosi varovainen. Melkeinpä liian nopea, eli ihan muutaman kuvan vain ehdin ottamaan, se kun mennä viipotti kolosta toiseen todella vauhdikkaasti.


Viime kesänä näin videon, missä tällaista metsähiirtä pihapiirissä syötettiin kädestä, eli nekin kesyyntyvät. En sitten tiedä kannattaisiko täällä yrittää, minulle kyllä toistaiseksi riittää niiden seuraaminen muutaman metrin päästä. Nätti ja söpö otus se on, isoine silmineen ja valtavine korvineen. Paljon söpömpi kuin metsämyyrät.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti