maanantai 31. lokakuuta 2011

Halvatun harakat

Saavuttiin sitten kotieläinlauman kanssa tänne nelosvyöhykkeelle eilen. Kumma juttu, muutaman viikon kun on tontilta pois, alkavat nuo villit elukat pitää pitojaan pihapiirissä. Ensimmäinen havainto tilanvaltaajista oli tuohon pihaan ajaessa. Tuolla polulla seisoi supikoira, kaikessa rauhassa vaan tuijotteli meitä, kun ohi ajettiin. Luulin jo noista supikoirista päässeeni eroon, mutta taitavat ryökäleet sittenkin vielä olla maisemissa.

Seuraavaksi kiroilinkin tuossa pihassa harakoille, joita oli tuossa lintulaudan ympärillä kolmisenkymmentä. Perhana - ei se ole ihme, jos siemeniä kuluu, kun noita isoja lintuja on noinkin paljon. Harakat eivät tähän pihaan tule, jos täällä on porukkaa paikalla, mutta näköjään heti kun talo jää vähäksi aikaa tyhjilleen ne pahalaiset saapuvat paikalle. Korppejakin kuului tuossa metsässä olevan - en nähnyt kuin yhden vilaukselta, mutta metelistä päätellen niitä oli vähintään kaksi, mahdollisesti jopa useampikin.



En sitten edes sisään ehtinyt kun oli jo seuraava sadattelun paikka. On meinaan rusakko tai joku muu jäniksensukuinen otus pitänyt tuota rappusten edustaa vessanaan. Eipä nuo jäniseläimen papanat meikäläistä haittaisi, mutta koiranpahukset pistelevät niitä vähän liiankin iloisesti poskeensa.
Liiterissä oli mahdoton siivo - joku - mikälie otus on siellä pitänyt pitojaan, sotkien ja syöden auringonkukansiemeniä. Kynnyksen vieressä oli kuollut vihervarpunen, se tuskin oli asialla ollut, epäilen vahvasti oravaa.

Oltiin täällä perillä melko myöhään iltapäivällä, joten illan hämärtyessä seurailin sitten sen supikoiran kohellusta lintulaudan alla. Sieltä se pisteli poskeensa auringonkukansiemeniä, siis niitä maahan tippuneita. Koputtelin ikkunaankin, jotta älyäisi lähteä matkoihinsa, mutta eipä tuo tuntunut herra supia vaivaavan pätkääkään. Vaan saipas jalat alleen, kun päästin koirat ulos.

Tänään sitten päivän mittaan olen hätistellyt niitä harakoita tuosta lintulaudalta pois jo useampaan kertaan. Yksi niistä jopa tuli tuohon ikkunalaudalle tuijottamaan sisään. Tuli ikkunalle siitä huolimatta, että istuin siinä ikkunan vieressä. Alkavat käydä vähän turhan tuttavallisiksi, nuo elikot. No, ehkä tuo villieläinpopulaatio taas alkaa karttaa tätä pihapiiriä, kun nyt kuitenkin säännöllisesti siellä koirien kanssa liikutaan. Toisaalta on ihan kiva noita villejä vipeltäjiä seurailla, mutta on niistä sitten toisaalta kaikenlaista harmiakin. Supikoirista haluaisin päästä eroon kokonaan, viime syksyn syyhypunkkirumba Ronjan kanssa oli sen verran hankala, että haluaisin moiset taudinkantajat huitin hiivattiin täältä, vallankin nyt kun noita koiria on kaksi. Tosin pidän molemmat koirat nyt ennaltaehkäisevästi Stronghold kuurilla koko syksyn, joten tuskin tänä vuonna punkkeja saadaan.

Vaan on se silti kiva olla täällä maalla taas. Halvatun harakoista huolimatta.

torstai 20. lokakuuta 2011

Kurpitsa-omenapiirakka kotimaiseen tapaan =)

Syksyn satoa jatkojalostetaan täällä edelleenkin hiki hatussa. Tekaisin tuossa aamupäivällä kurpitsa-omenapiirakan. Ja tällä kertaa resepti on sitten ihan ihka oma. Lopputulos oli niin syötävän hyvää, että piirakkaa ei kauaa tarvinnut kokonaisena katsella - upposi kaikkiin perheenjäseniin vauhdilla.


Väsäsin tätä ihanuutta kokonaisen uunipellillisen ja tällaisella ohjeella tuon sitten tein:


4         munaa
3 dl     sokeria
4,5 dl  vehnäjauhoja
2 tl      leivinjauhetta
2 tl      ruokasoodaa
0,5 tl   muskottipähkinää
0,5 tl   neilikkaa
1 tl      kanelia
1 dl     ruokaöljyä
2 dl     kurpitsasosetta
1 dl     maitoa

Päälle: 5 isoa omenaa viipaleina, kanelia, sokeria

Vatkataan munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoitetaan kuivat aineet: jauhot, leivinjauhe, sooda, muskottipähkinä, neilikka ja kaneli keskenään.

Sekoitetaan kurpitsasoseeseen maito sekä öljy ja lisätään seos munasokerivaahtoon ja tämän jälkeen lisätään vielä jauhosekoitus. Kaadetaan taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Viipaloidaan omenat ja laitetaan ne taikinan päälle. Ripotellaan lopuksi kanelia ja sokeria omenoille, maun mukaan, meillä tykätään kanelista, joten sitä laitoin reippaasti.

Piirakka paistetaan uunin keskiosassa 225 asteessa. Aikaa kypsymiseen kuluu noin puoli tuntia - tässä piirakassa omenaviipaleet olivat noin puolen sentin paksuisia, eli aikaa kului niiden kypsymiseen enemmän. Jos omenaviipaleet piirakan päällä ovat ohuempia ne luonnollisesti kypsyvät nopeammin.

Kuvia ottaessa kävi ilmi, että olin unohtanut ottaa kameran usb-kaapelin mukaani. Niin, ja tietysti kun kamera on Olympus -merkkinen järjestelmäkamera , siinä onkin sitten ihan oma usbinsa - eli niitä ei ihan joka kaupasta saakaan. Ja kaiken huipuksi, hintakin on melko suolainen - lähemmäs kolmekymppiä. Eli nyt sitten käytetään pokkaria taas - toistaiseksi.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Syksyn viettoa pääkaupunkiseudulla

Sinne jäi puutarha hetkeksi oman onnensa nojaan nelosvyöhykkeelle, kun köröttelin tuossa viikko sitten viikonloppuna koiruuksien kanssa tänne pääkaupunkiseudun kotiin. Paljon jäi syystöitä tontilla tekemättä, mutta ehtiihän noita vielä lumentuloon asti hommailla, sitten kun sinnepäin taas palataan. Nyt on meneillään taas se aika vuodesta, jolloin täällä pääkaupunkiseudulla on viimeistään muutama päivä tai viikko vietettävä, kaikenlaisia pakollisia asioita hoitamassa. Osan hommista olen jo ehtinyt tehdä, kävin jopa erikoislääkärillä tuon olkapään takia.

Tuli sitten valittua sellainen lääkäri, joka on vallan erikoistunut olkapäävammoihin. Olen tuon kipuilevan käden kanssa nyt muutaman kuukauden sinnitellyt, joten päätin mennä ihan varta vasten spesialistille sitten saman tien, kun kerran täällä pääkaupunkiseudulla olen. Leikkaus tässä nyt sitten on kuin onkin edessä, ei tuo tule itsekseen paranemaan, päinvastoin. Kunnollisia kipulääkkeitäkin sitten sain - viimeinkin. Siis sellaisia, jotka ihan oikeasti vievät sen kivun pois.

Siellä maaseudullahan tuntui olevan mahdotonta saada kipulääkereseptiä. Kesällä kun tämän vamman sain, paikkakunnan TK:n lääkäri vaan totesi ykskantaan "ota buranaa". Niinpä.

Aikaa on vietetty täälläpäin shoppaillen ja puutarhan tuotteita jatkojalostaen. Pääsääntöisesti on keitelty kurpitsoista sosetta ja leivottu kurpitsaleipää. Niin ja pikkuherra Rockyä on sosiaalistettu ihan joka käänteessä. Sen reppanan kesä ja alkusyksy kun meni siellä maaseudulla niin, ettei koiria tai ihmisiä paljon nähnyt ja senhän nyt sitten huomaa herran käytöksessä. Onneksi on tuo otus vielä sen verran nuori, että tottuu uusiin asioihin kohtuullisen nopeasti.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Synkeää syksyä

Viime aikoina täällä on ollut vallan karmeat kelit, sataa vettä ja on synkkää. Pelto näyttää hirveältä, suorastaan karmaisevalta. En muista aikaa, jolloin se olisi ollut noin rikkaruohojen vallassa. Harmittaa niin vietävästi, vaikka enhän tuolle mitään voi. Heinäkuun alun jälkeenhän en ole pystynyt peltohommia juurikaan tekemään, siitä johtuu tuo heinän paljous. Märkäkin se on vielä, muistuttaa paikkapaikoin enemmän riisipeltoa kuin kotimaista kasvimaata.

Täytynee tänä vuonna jättää syysmuokkaukset tosi myöhäiseen ajankohtaan tai sitten jopa kevääseen, vettä nimittäin on tullut taivahan täydeltä tässä osassa maata lähes joka päivä. Eli sääolot eivät anna peltoparalle mitään mahdollisuuksia kuivahtaa edes sen verran, että muokkaamaan tai kyntämään pääsisi. Tosin on siellä vielä muutama lanttu ja purjo kasvamassa, ne kun eivät näistä viileistä keleistä juurikaan kärsi.



Heikosta hoidosta huolimatta kasvimaani antoi kuin antoikin ihan kiitettävän sadon. Vähän liiankin hyvän, koska tästä käsivammastani johtuen en oikein pysty jatkojalostushommiinkaan. Mutta hiljaa hyvä tulee, sano. Onneksi kaikki kasvattamani kasvit ovat sellaista tavaraa, että säilyvät pitempäänkin. Lähinnä tuolla nyt on käsittelyä odottamassa iso pino kurpitsoita, porkkanoita, kyssäkaaleja, purjoja ja jotain muuta pientä.

Tässä on viime päivät laitettu paikkoja talvikuntoon. Tehty samalla inventaariota siitä, mitä pitää ensi vuodeksi hankkia. Ensimmäisenä listalla tulee olemaan kunnon pieni kasvihuone, vanha kun otti ja vaivihkaa hajosi tuolla itsekseen.

Ostin pari vuotta sitten keväällä Florabest minikasvihuoneen. Se oli sopivan kokoinen taimikasvatusta ajatellen ja näytti olevan ihan hyvälaatuinenkin. Kattia kanssa! Kaksi kasvukautta se kesti ja nyt se on täynnä reikiä.



Kuvassa näkee hyvin, miten siihen niitä reikiä on tullut, outo juttu. Ei se kyllä kallis ollut - mutta olisi nyt kuvitellut sen kestävän ainakin kolme kasvukautta, tai edes suunnilleen saman verran kuin kasvihuonemuovit yleensä. Enpä osta moista roskaa toiste.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Sitruunakurkun lumoissa

Tänään aloin keräämään kurkun siemeniä sitruunakurkuista ensi kasvukautta varten. Sitruunakurkku kasvoi täällä ihan tuolla avomaalla, kasvutapa sillä on suunnilleen samanlainen kuin avomaankurkullakin.

Tosin tämä sitruunakurkku on tuhat kertaa parempaa kuin avomaankurkut. Maistuu makeammalta ja yleensäkin maistuu - avomaankurkuthan yleensä tuppaavat olemaan melko mauttomia ja pahimmassa tapauksessa vielä kitkeriäkin.




Tuo lajike on myös melkoisen koristeellinen, tulee ihan kiva efekti, jos laittaa tarjolle tavallisia vihreitä kurkkusiivuja ja näitä. Kasvatan ehdottomasti ensi vuonnakin, satoa tuli ihan mukavasti ja oli ihan helppo hoitoinenkin.

Sadonkorjuu lopuillaan - viimeisiä viedään

Pelto alkaa näyttää jokseenkin tyhjältä. Kaikki kurpitsat on kerätty talteen samoin loput kesäkurpitsat. Keräilin osan kyssäkaaleistakin jo pois. Osan jätin vielä kasvamaan.



Kaalinsukuiset kasvit kestävät hyvin pientä kylmääkin, joten loput saavat olla tuolla vielä jonkin aikaa, viimeisen lantturivin ja purjojen seurana.

Isosta kasvilavasta/kasvilaatikosta on nyt sitten korjattu myös lähes kaikki syöntikelpoinen pois.



Talvehtimaan sinne jää mm. pillisipuli ja timjami. Viime talven pillisipuli pärjäsi todella hyvin, timjami myös. Toivottavasti ensi talvikin on niille suotuisa.

Maissikin on jo tuleentunut ja korjuukunnossa, ihan jokaisesta varresta tulee satoa, ihania tähkiä, jotka vaan nyt pitäisi tuolta käydä korjaamassa pois. Maissisatoa tulee - vaikka ne tuonne kuulemma virheellisesti olin istuttanut.

Päivät täällä ovat menneet työn touhussa. Kurpitsasosetta on keitetty ihan joka päivä, pakkasessa sitä alkaa olla jo vähän liikaakin. Loput kurpitsat aion säilyttää viileässä paikassa, ehkä tuonne jouluun asti ja ottaa ne sitten tuoreena käyttöön.

Paikkoja laitellaan talvikuntoon tässä vielä tämän viikon ajan. Vähän ollaan myöhässä verrattuna viime vuoteen, tekemistä kyllä riittää - riittäisi pitemmäksikin ajaksi.