tiistai 31. toukokuuta 2011

Pikkuoravat

Rouva orava käy poikasineen tuossa lintujen ruokintapaikalla ihan joka päivä. Yleensä ne käyvät siinä peräkkäin, mutta joskus sattuu niin, että osuvat ruokailemaan samaan aikaan. Poikaset ovat jo melko isoja - niin kuin ensimmäisen oravapesueen tähän aikaan vuodesta kuuluukin. Oravathan eivät kovinkaan mielellään siedä kilpailijoita omalla reviirillään, mutta tämä rouva kyllä sietää poikasiaan ihmeen hyvin. Nuo ovat selvästi jo parin kuukauden ikäisiä ja varmaan kohta lähtevät etsimään omaa reviiriä itselleen.


Kyllä tuossa auringonkukkasiemenkasassa on mahdoton pöllytys käynyt, kun pikkuoravat käyvät sitä tonkimassa. Kaivavat todella isoja kuoppia, siellä kasassa alimpana on vielä jonkin verran siemeniä jäljellä, muutenhan tuolla onkin ihan vaan pelkkiä kuoria.


Hyvin näyttävät siemenet kelpaavan, vaikka niitä pitääkin kaivaa melko syvältä esiin.

Onnistuin nappaamaan kuvan yhdestä poikasesta ja emosta.


Niin, rouva orava on uudestaan raskaanakin. Ja tosi paksusti onkin. Kuvasta sitä ei huomaa, mutta kun se istuu ja sitä katsoo edestä, poikaset erottuvat selvästi. On rouvalla tosi iso massu, kohta varmaan täällä on liuta uusia oravanpoikasia vipeltämässä pitkin pihamaata.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Tekeillä muovitunneli - kasvihuone

Tämä päivä on kulunut taas kaikenlaisen pikkupuuhastelun kanssa, jotenkin tuntuu siltä, että oikein mitään ei ole saanut aikaan. Kauppareissuilla tuhraantui aamupäivästä hurjasti aikaa, mutta saatiin sentään ainakin muovitunnelikehikot väsättyä kasvimaalle. Sinne on nyt rakenteilla kaksi korkeampaa kahdeksan neliön muovitunnelia. Ne riittänevät nyt aluksi, jos ikinä saan ne valmiiksi. Saatiin rungot pystyyn, ennen kuin miehen piti lähteä paluumatkalle pääkaupunkiseudulle. Vielä noissa muovitunneleissa tekemistä riittää. Saattaa käydä niin, että joutuu odottamaan taas apujoukkoja - muovin laittaminen noihin isoihin tunneleihin kun ei yksin varmaankaan onnistu.



Nyt alkaa kasvimaalla olla tunnelia vähän joka lähtöön. Nuo kuvassa etualalla olevat tunnelit ovat Lidlistä ostettuja. Halpoja ne olivat, mutta kovin ovat hentoja virityksiä. Saas nähdä miten kauan kestävät.

Noista isoista muovitunneleista varmaan kirjottelen paremmalla ajalla lisää - siinä on nimittäin melkoisen mielenkiintoinen projekti käynnissä, lopputuloksesta en niin varma ole, mutta jos kaikki menee niin kuin olen suunnitellut, noista tulee ihan upeita.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Päiväretki puutarhalle ja pikkupuuhasteluja

Sain taas apujoukkoja viikonlopuksi ja hyvä niin, tässä on ollut julmetusti kaikenlaista touhua ja tekemistä, eli ylimääräinen käsipari oli todella tarpeen. Viikonlopun aikana on ehditty tehdä vaikka vallan mitä. Lauantai aamupäivä mennä hurahti lähes kokonaan shoppaillessa Heikkisen Kukkatarhalla, joka on melko iso puutarha- tuolla noin viidenkymmenen kilometrin päässä. Kukkaostosten jälkeen sitten käytiin vielä joissakin muissakin kaupoissa tuon suuremman kaupungin liepeillä. Verkkoaitarullakin tuli ostettua - tarkoituksena olisi laittaa se tuohon kasvimaan reunalle - estämään koiraneidin pomppiminen perunapenkeissä.

Puutarhalta mukaan lähti kaksi korillista orvokkeja ja pari suikerosorvarinpensasta. Paljasjuurisia aitataimiakin tuli otettua 10 kappaletta. Olisin halunnut marja-aroniaa, mutta sitä ei ilmeisesti ollut, joten tyydyin koriste-aroniaan. Ovathan ne koristearoniankin marjat syötäviä, pienempiä ja tanniinisempia, mutta syötäviä kuitenkin.

Ostin myös kolme ruukullista purjontaimia, koska osa siemenestä kasvattamistani purjoista on täällä mennyt parempiin suihin. Kasvihuoneessa purjot pisti poskeensa jokin jyrsijä ja täällä sisällä tuo meidän kissaneiti. Taimihakkurini numero kaksi, Kiya, suorastaan rakastaa sipulia ja sipulille maistuvia kasveja. Nyt uudeksi suosikiksi on noussut purjo. Aina kun silmä välttää Kiya neiti löytää tiensä purjoruukkujen luo. Noh, kyllä se pisteli poskeensa surutta yhden munakoison taimenkin. On se kummallinen otus tuo kasvissyöjä kissani.

Puutarhalla oli pääsääntöisesti kukkia ja pensaita, mutta löytyi sieltä muutamia hyötykasvilajejakin. Tarjolla olisi ollut tomaatteja, kurkkuja ja kesäkurpitsoita, niitä en sortunut ostamaan, koska itselläni nuo lajit ovat tuolla kasvihuoneessa jo niin hyvin edustettuina ainakin jos lajikkeita laskee. Yrttiosastolta kuitenkin nappasin aika monta ruukkua ostoskärryyn, mm. viinisuolaheinä ja oregano lähtivät mukaan, olivat melko isokokoisia ja hinta oli sopiva, eli en voinut vastustaa kiusausta. Piti sieltä siis jotain ostaa, vaikka onhan minulla tuolla kasvihuoneessa itsellänikin jo kaikenlaista yrttiä kylvettynä. Osa niistä on jo itänytkin, mutta ovat vielä melkoisen pieniä tässä vaiheessa.

Kukkia tuli hankittua myös. Ostin kaksi 10:n orvokin koria pihakukiksi. Kolmea eri väriä tuli otettua, sinikeltaisia, sinisiä ja keltaisia.


Osan ehdin jo istuttaa ruukkuihin - tuonne saunahuoneen ikkunan alle ja kuistille. Samaan syssyyn tuli ostettua yksi White Crane liljakin.



Mielettömän upean näköinen kukka, en aikaisemmin tällaisia olekaan missään nähnyt. Tämä laji on tuollainen vinhan värinen, pääosin vaaleanpunainen, viininpunaisilla raidoilla.



Eniten minua kuitenkin viehätti tuon kukan muoto.

Shoppailurupeaman jälkeen sitten rynnistettiin tontille ja puutarhahommiin. Siinä sitten vierähtikin koko loppu lauantai. Lähes koko sunnuntaikin kului pihamaata siistiessä, kesäkukkia ruukkuihin istutellessa sekä nurmikkoa leikatessa. Sain ostettua tosi edullisesti kymmenen paalia olkia, tuonne ne kasattiin pihan perälle pressun alle.


Nuo tulen käyttämään katteena kasvimaalla, kattamisen jälkeen on toivottavasti vähemmän haittaa rikkaruohoista. No, se jää nähtäväksi, mutta optimistinen kuitenkin olen.

Vettä on satanut ihan perjantaista lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti, eli lähes koko ajan. Pieniä poutajaksoja on ollut, mutta pääsääntöisesti sateessa noita pihahommia on yritetty tehdä. Onneksi on luvattu parempaa säätä jo muutaman päivän kuluttua. Toivottavasti ne sääennusteet pitävät paikkansa.

torstai 26. toukokuuta 2011

Pienen jyrsijän buffet

Jokin kummallinen otus on taas syödä mussuttanut suurimman osan taimista kasvihuoneessa. Jopa ne suurella vaivalla kasvattamani siperianhernepensaan taimet on pistetty parempiin suihin. On se ryökäle jopa kaivanut istutusruukuista kurpitsansukuisten kasvien siemenet esiin ja syönyt nekin. Eli lohduton näkymä odotti tänä aamuna kun kasvihuoneeseen menin. Pavut se oli onneksi jättänyt rauhaan. Minulla on omat epäilykseni, kuka siellä oikein kasvihuoneeni tasoja seisovana pöytänään pitää. Olen nähnyt pienen jyrsijänsukuisen otuksen mennä viipottavan kasvarilta autotallille muutaman kerran. Tuon otuksen joka siellä aterioimassa käy, on pakko olla melko pieni, isompia reikiähän tuonne kasvihuoneen sisäpuolelle ei mene ja jos kyseessä olisi isompi otus, olisi siellä pahempi siivo. Ihme tyyppi, mutta toisaalta onhan siinä melkoisen monipuolinen ja terveellinen buffet sille ollut tarjolla tähän asti. Vaan ei tule olemaan enää - tää baari menee kiinni nyt!

Ei tässä sitten auttanut muu kuin aloittaa uudelleen alusta koko kylvöhomma. Pistelin sitten multaa istutusruukkuihin sarjassa parin tunnin ajan. Tuossa ajassa kyllä sitten ehdin nimilaputtaa ne ruukut ja myös paiskata siemenet sinne multaan. Tällä kertaa laitoin ruukut isoihin 35 litran läpinäkyviin muovilaatikoihin. On ihme otus jos muovia pitkin pystyy ruukuille kiipeämään. Osan ruukuista vein pieneen Florabest-kasvihuoneeseen kasvimaan laidalle. Tuossa pikku kasvarissa lämpötila pysyy todella korkealla ja pitkään, eli eiköhän siellä itämistä ala kohtapuoleen jo tapahtua.

Tällä hetkellä täällä siis on itämässä mieletön määrä eri kurpitsalajikkeita, erilaisia kesäkurpitsalajikkeita, butternutteja, jättikurpitsaa, tuhkimokurpitsaa, valkoista, sinistä, vihreää ja kaikkea mahdollista. Ihan kiva tässä on odotella sitä, että itävät ja pääsee ne tuonne pellolle istuttamaan. Tosin vielä on liian viileää, toivottavasti kelit muuttuvat tasaisen lämpöisiksi heti kesäkuun alusta, jotta pääsee istutushommiin.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Ensin ne kaataa luvatta mun puut - ja sitten ne vielä yrittää laskuttaa…

Sarjassamme Tuppukylällä tapahtuu: Nyt ollaan sitten sellaisessa tilanteessa, että mahdollisesti on pieni meikäläinen maanomistaja kaupungin kanssa napit vastakkain. Aikaisemmin jo kirjoittelin siitä, että kaupungin metsuri heilui tuolla rajalinjan tuntumassa kaatamassa pöpelikköä. Nyt sitten aikoo sieltä kaataa pari isompaakin puuta. No ei siinä mitään, en ole ihan varma missä kohti tarkalleen se raja kulkee, eli saattaa olla, että kyseiset puut ovat ihan rajalinjalla. Mutta entäs sitten, jos ovatkin minun tontillani? Maanmittaushallituksen kartan mukaan raja menee ihan sen polun vieressä.

Aikaisemmin jo soittelin kaupungin puutarhurille, joka tuon kaatomääräyksen oli antanut. Puutarhuri sanoi olevansa yhteydessä mittauspuoleen, että saadaan nuo rajat selviksi. Vaan siellä tuo on metsuri edelleen ja ihan selkeästi on kaatanut puita ja pöpelikköä minun maaltani. Eipäs tässä mitään, koska haluan tuon asian selväksi, soitin kaupungin maanmittausteknikolle. Ihan mukavantuntuinen henkilö ei siinä mitään, oli se kaupungin puutarhurikin jo häneen ottanut yhteyttä sen rajan merkitsemisen tiimoilta. Siinä sitten asiaa selvitettiin ja on sieltä kuulemma tulossa kaverit paaluttamaan tuota rajaa. Vaan kaveripa tuumasi, että laskuttavat minua sen rajan merkitsemisestä. Ai että niinkö? Laskuttavat minua, kun ensin kaatavat puitani..? Noh, mitäpäs siinä meikäläinen enää muuta voi tehdä kuin todeta kylmän viileästi (itse asiassa purskahdin nauruun) että joopa-joo, siinä tapauksesa minun sitten pitää laskuttaa kaupungilta ne kaadetut puut, kolminkertainen kantohinta (lain mukaan) + muut kulut. Että semmoista täällä tällä kertaa. Tuohon sitten vastapuoli - hetken hiljaisuuden jälkeen totesi, että ehkä on helpompaa, jos kukaan ei laskuta ketään. Tämähän passaa minulle. Mielenkiinnolla jään tässä odottamaan, mitä tapahtuu - saanko laskun vai en.

Edit: Tapahtumien saamien käänteiden takia tässä ihan pakko vielä kommentoida tuota edellistä kirjoitusta. Nythän on nimittäin niin, että tuolla ns. luontopolun puoleisella rajalla rajanaapurinani onkin Suomen Valtio - eikä suinkaan tämän Tuppukylän kaupunki. Soittelin nimittäin liikennevirastoonkin - rautatien ja sen viereisen maapohjan omistaa lähes poikkeuksetta valtio. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että nyt on kaupunki mennyt kaatamaan puita sekä valtion maalta että minun maaltani. Sieltä nyt tulee henkilö paikanpäälle virastosta =)... saas nähdä.

Edit 2: Kävin sitten illemmalla kävelemässä tuon alueen läpi ja nappasin muutaman valokuvankin.


Ei ole ihan pienimmästä päästä tuokaan koivu, mikä on pistetty nurin.

Älyttömän pitkiä kantojakin sinne on ilmestynyt.



Tuollainen reilun metrin pituinen kanto - suorastaan *tuttaa.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Tuulta tunnelissa

On niin tyypillistä, että kun aloitan jonkin homman, valitsen sellaisen päivän, joka ei sitten millään sen hommelin tekemiseen soveltuisi. Niin tänäänkin kävi, kun aloin intoa puhkuen pystyttämään tunneleita kasveille, koko kevään tuulisimpana päivänä tietysti. Täällä käy aikamoinen puhuri, lounaistuulta 6 m/s - puuskissa 11 m/s, ilmatieteen laitoksen mukaan. Vaan tuulesta viis - itsepäinen kun olen, niin tuli ainakin jotain saatua aikaan.

Tein noista ensimmäisistä tunneleista kohtuullisen korkeita, koska tarkoitus on niissä nyt sitten kasvatella sellaisia kasvikunnan edustajia, jotka kasvavat vähintään puolen metrin korkuisiksi. Kuvaa ottaessa tuuli tietysti tarttui siihen valmiimpaan ja sinnehän se sitten meni tuulen mukana.


Mutta konstit on monet, tuulen voimakkuudesta suivaantuneena sitten otin puukon ja kävin vuolemassa parikymmentä puutappia, joilla sitten ankkuroin tuon hökötyksen niin, ettei se siitä enää mihinkään lähde. Hauskaa tuossa oli se, että keräsin ämpärillisen juolavehnän juuria, jotka kuivuttuaan olivat sen verran kevyttä kamaa, että sitten menivät tuulen mukana myös. Eipä niitä tehnyt mieli lähteä jahtaamaan, viimeksi kun ne näin olivat kovaa vauhtia menossa järvelle päin.

Päivän mittaan sitten tuli vuoronperään väsättyä puutappeja ja kehikoita. Iltapäivään päästäessä tilanne oli sitten tämän näköinen:


Sen verran on tuullut koko päivän, että vähän ovat lytyssä nuo tunnelit vieläkin. Vaan ehtiipä nuo korjailla sitten vaikka huomenissa, sikäli mikäli tuo tuuli huomiseksi tyyntyy.

Viimevuotinen pieni kasvihuonekin tuli laitettua paikoilleen, tänä vuonna laitoin sitten mansikkakankaan sinne pohjalle, eli jotain on sentään opittu viime vuodesta.


Kyllä se siinä alkaa jo pikkuhiljaa kasvimaa muotoutua ja vieläpä huomattavasti aikaisemmin kuin viime vuonna.

Kasvihuoneessa odotti tänä aamuna mieluinen yllätys. Pavut olivat yön aikana ottaneet mahtavan kasvupyrähdyksen ja venähtäneet vallan mahdottomasti.


Olin noita papuja kylväessäni pessimisti, viime vuonna kun kävi niin, että laitettuani yhden pavun per purkki, suurin osa jätti itämättä. Tietysti sitten tänä vuonna ne ryökäleet itävät kaikki, kun varmuuden vuoksi useamman samaan ruukkuun purkitin. No, jos hyvin käy täällä sitten syksymmällä on ainakin riittävästi papuja.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Kohopenkkejä ja vielä enemmän kohopenkkejä

Tässä on nyt pari päivää tullut urakoitua kohopenkkien kanssa. Ensin tein kolme viiden metrin pätkää, tavallisia matalia, joihin tulen istuttamaan mm. sipulia ja sitten muutaman vähän korkeamman. Ensimmäiseen penkkiin istutin tänään jo pinaattia. Se tulee saamaan seurakseen sitten myöhemmin munakoisoja - kumppanuuskasveja kun ovat. Munakoisot istutan sitten joskus kesäkuulla, kunhan ilmat ovat kunnolla lämmenneet.




Matalien penkkien viereen tosiaan tein kolme korkeaa penkkiä, kesäkurpitsoille. Kurpitsansukuiset kasvit tarvitsevat paljon tilaa eli penkkien väliin tuli nyt sellainen reilu metri. Enemmänkin tietysti saisi olla, mutta eiköhän tuollakin välimatkalla pärjätä. Istutan kesäkurpitsat ja kurpitsat mieluusti reilunkokoisiin, korkeisiin penkkeihin. Ne hyötyvät tuollaisesta penkistä, koska siinä lämpötila pysyy korkeampana. Kurpitsansukuisten kasvit tarvitsevat suhteellisen lämpöisen kasvualustan.

Vähän tuli aitatolppiakin jo laiteltua perunapenkkien viereen.


Olen nyt koko päivän hyödyntänyt vanhaa opetusta: ”vie mennessäs, tuo tullessas” eli joka kerta kun olen tuolla piharakennuksen takana käynyt, olen tuonut sieltä muutaman aitatolpan tuohon pellolle. Vielä tällä periaatteella toimien menee muutama päivä ennen kuin ne kaikki tolpat ovat tuolla, mutta siinä se sujuu huomaamatta tuokin työ.

Vielä ei kasvimaalla mitään näkyvää kasva, paitsi että rikkaruohot voivat todella hyvin, ne vielä tässä vaiheessa ovatkin ainoat kasvavat kasvit raparperin lisäksi.



Orvokkejakin alkaa olla ihan mukavan paljon, puolet tuosta niittypellosta onkin orvokkien valtaamaa.

Sen, että jotkin luonnonkukat jo kukkivat, huomaa perhosten määrän lisääntymisenä.




Ennätin yhdestä vähän kauhtuneesta neitoperhosta kuvankin ottamaan.

Tämä päivä sitten onkin mennyt pikkupuuhastelussa, penkkien laitolla ja mm. kaupungin puutarhurille ja rakennustarkastajalle soitellessa. Tuossa tämän tilan rajan tuntumassa kulkee ”luontopolku”, koko tontin ympäri. Katselin aamulla, kun joku parkkeerasi autonsa tuonne tielle. Ja hetken päästä joku mies siellä mennä viipotti moottorisahan kanssa pöpelikköön. Eipä aikaakaan, kun alkoi tuolta melko kaukaa kuulua moottorisahan ääni. Siinä vaiheessa kun bongasin kaverin tuolla tilan rajalla sahoineen, menin koiran kanssa katsomaan.

Kaveri oli määrätty raivaamaan polulta kaatuneet puut ja vaaralliset oksat. Joku polun käyttäjistä oli valittanut kaupungin puutarhaosastolle. Kaveria oli ilmeisesti kehotettu katkomaan myös sellaiset oksat, jotka ulottuvat polulle, näin ainakin ymmärsin. Käskyttäjänä oli ollut kaupungin puutarhuri, kuulemma. Kerroin siinä kaverille, että vähän on ongelmallista, jos kaadat puita tontiltani…. se on kolmekertaa kantohinta + muut korvaukset… =). Sovittiin siinä sitten muutaman pienehkön pajun kaadosta, kun ei ollut ihan selvillä missä kohti se rajalinja oikein kulkee. Siellä on rajalla nimittäin möyritty niin paljon, ettei rajaojaakaan enää ole. Kaiken maailman lämmitysputkea ja viemäriä siellä menee sen luontopolun lisäksi.

No, soitin siinä sitten kaupungin puutarhurille. Ei tuo oikein tuntunut ymmärtävän mistä oli kyse. Kysyi haluanko ne kaadetut puut itselleni. Tuohon muuta voinut sanoa, kuin että JOS ne ovat omia puitani niin totta helvetissä. Lupasi tuo höylisti, että saan hakea myös kaupungin puolella kaadetut puut polttopuiksi, jos haluan. Painotin nyt vielä kuitenkin sitä, että en anna lupaa kaataa maaltani yhtään ainoaa puuta ja kysyin, onko hänellä selvä käsitys siitä, missä se raja ihan oikeasti kulkee. Karttoja kuulemma on, mutta tuskin tuo maastossa heiluva metsuri rajalinjoista tietoinen oli. Lopputulema keskustelusta oli, että puutarhuri pyytää ”mittauspuolen poikia” merkkaamaan sen rajalinjan. Ihan hyvä näin - naapuri merkkaa rajat - ei tule kuluja minulle.

Siinä sitten samalla istumalla otin ja soitin rakennustarkastajallekin. Kysyin tarvitsenko lupaa, jos rakennan aidan tuonne luontopolun ja tonttini väliin. On sen verran ollut siellä nyt liikennettä, koiran ulkoiluttajia ja irrallaan olevia koiria - jotka sitten tietysti juoksentelevat iloisesti tuohon meidän pellollekin, että jotain olisi asialle tehtävä. Irrallaan olevat vieraat koirat ja täällä pihapiirissä myös vapaana oleva koira, joka nyt vielä sattuu olemaan älyttömän reviiritietoinenkin, ei kuullosta oikein hyvältä. Eli aitaa on saatava - en halua mitään ongelmia muiden koirista. Ei kuulemma tarvitse rakennuslupaa, mikä on hyvä asia. Kaikenlaista harmia mokoman ”luontopolun” takia. Täytyykin varmaan jossain vaiheessa dokumentoida tuo ”luontopolkukin” on se sen verran naurattava viritys.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Tulipahan tehtyä: ihan tavallisia kohopenkkejä

Olen koko aamupäivän väsännyt kaikenlaista puutarhaan liittyvää. Kävin vähän tuolla pellollakin hillumassa - tuloksena oli kolme muotopuolta viiden metrin kohopenkkiä. Muotopuolia ne ovat vielä siksi, etten toista reunaa vielä ehtinyt tasoittaa. Tasoittaa ne ehtii hyvin viimeistään siinä vaiheessa, kun niihin jotain istuttaa.


Nauratti ihan kun tuonne pellolle aamutuimaan menin, ukkokullan niin suurella vaivalla viivasuoraan vetämät perunapenkit eivät sitten enää olekaan suoria, tai eivät ainakaan enää näytä suorilta. Koira kun on käynyt pomppimassa penkkien päällä, ja tietäähän sen miten siinä käy. Joka askeleella onnistuu vähän muokkaamaan viivasuoraa penkin reunaa vähän vähemmän suoraksi. Tekisi niin mieli sanoa miehelle ne surullisen kuuluisat sanat: ”Mitäs minä sanoin”. Vaan antaapa olla, ehkä tuo huomaa sen itsekin ;).

Samalla peltoreissulla tuli sitten seulottua lavakaulus -kasvilaatikkoon loputkin mullat.


Melkoisesti sieltä löytyi asiaankuulumatonta juurakkoa sun muuta poistettavaa. Nyt olisi sitten yksi laatikko istutusta vaille valmis.

Kasvihuoneessakin tapahtuu - pavut, basilikat ja timjamit ovat itäneet. Kasvarissa siperianhernepensaspurkit näyttävät elonmerkkejä myös. Hurjan pitkään niillä kesti itää. Mutta näyttäisi siltä, että itää ne lähes kaikki sitten kuitenkin, kun vaan malttaa odottaa.


Ulkona tällä hetkellä voiton puolella näyttäisivät olevan rikkaruohot. Juolavehnä ja voikukka rehottavat joka puolella. Tosin jotain kivaakin tuolla on. rentukat kukkivat takapihalla! Se on jo ihan selvä kesän merkki se.




Onneksi nuo eivät kuitenkaan ihan pihassa kasva - sehän olisi merkki varsin vetisestä pihapiiristä…

Kurjenmiekatkin näyttävät olevan jo hyvällä alulla - ei mene varmaan montaakaan viikkoa kun kukkivat jo.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Koirankujeita

On se mahdoton otus tuo meidän Ronja. Pienestä ärhäkästä purijasta on kasvanut melko rauhallinen ja tottelevainen neiti. Kissatkin se on oppinut pääsääntöisesti jättämään rauhaan. On siinä ollut oma hommansa, sen koulimisessa, mutta nyt alkavat tulokset jo viimeinkin näkyä.

Joskus se kuitenkin saa päähänsä olla tottelematta. Sehän kuuluu tietenkin asiaan, ikää on 11 kuukautta ja teini-ikäinen koirahan aina hakee sitä omaa paikkaansa ja yrittää ottaa laumanjohtajan roolin, jos sille vain tilaisuuden siihen antaa. Onneksi on kokemusta palveluskoirista, muuten tuon otuksen kanssa olisikin ollut ihan helisemässä.

Viime päivien aikana se on ottanut tavakseen syöksyä lintujen ruokintapaikalle aina kun oven avaan. Siinä ei ole kiellot auttaneet, sinne se vaan on rynninyt. Tänään sitten tuli se viimeinen pisara meikäläisen maljaan. Neiti nimittäin nappasi vihervarpusen lennosta. Niin että ei mulla mitään koiraa ole - kissa-apinahan tuo on. Kiipeää puihin oravan perään ja syö pikkulintuja. En tykkää.


Osaa neiti olla tosi viattoman näköinen. Siinä sitä ollaan takapihalla varsin siististi sen jälkeen kun on vähän komennettu.

No tuon lintuepisodin jälkeen on ulos menty käskyn alla ihan joka kerta. Yritän sen nyt saada oppimaan, että talon taakse ei ole asiaa ainakaan toistaiseksi yksin. En minä mitään koiran gourmet aterioita varten tuolla takapihalla ruokintapaikkaa linnuille pidä. Ja jos minusta riippuu, tuo oli se ensimmäinen ja ainoa lintu, jonka se metsästi.

Pellollakin kun on oltu, koira on saanut luvan olla enintään kymmenen metrin päässä. Opettelemista siinä on. Ja omat vaaransa, se nimittäin talloo perunapenkit surutta, tietenkin - eihän se voi tietää, että siellä kasvaa perunaa. Suunnitelmissa on aita kasvimaan ympärille - aitatolpat on tehty jo.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Tänään oli kurpitsapäivä

Tämä aamu alkoi valoisasti, auringon paistaessa täydeltä terältä. Jo heti kuuden jälkeen ulkolämpötila oli pitkälti päälle kymmenen astetta ja lisää lämpöä tuli melkoisen joutuisasti auringon porottaessa lähes pilvettömältä taivaalta. Ruokintapaikan linnut ovat taas pääsääntöisesti kadonneet, heti kun tulee vähänkin lämpimämpää ne lähtevät omille teilleen. Tuossa vielä kyllä pyörii jo viikon verran paikalla viihtynyt vihervarpusparvi. Iso parvi tämäkin, mutta ei läheskään niin valtava, kuin se pari viikkoa sitten tontilla pysähtynyt järripeippoparvi.

Laskeskelin taas aikani kuluksi aamukahvilla lintuja, 56 ehdin laskea vihervarpusista, ennen kuin ne pyrähtivät pois. Muutama punatulkku ja viherpeippokin siellä näytti vielä olevan. Vihervarpuset näyttävät suosivan terveellistä ruokavaliota. Syövät nyt nimittäin itäneitä auringonkukansiementen ituja. Ainakin niillä on päivän vitamiinit taattu tuolla appeella. Olen nyt aikeissa lähipäivinä siivota tuon ruokintapaikan, heti kun ennätän. Johan siellä tosin tuli kertaalleen haravoitua auringonkukansiementen kuoret kasaan, mutta vierailevat otukset ovat sen kasan jo hajottaneet. Osaavat näköjään nuo pikkulinnutkin kaivaa ihan kiitettävästi.

Pellolla mennä vilistää mahdoton määrä västäräkkejä. Ne kiusaavat koiraparkaa, joka aina yrittää ottaa niitä kiinni. Eipä tuon koiruuden kalloon mahdu, että ne osaavat lentää tiehensä nuo linnut ja turha niitä on kiinni yrittää ottaa. Vaan hauskaa sillä näyttää silti olevan, vaikkei se niitä kiinni saakaan.


Koiran ja lintujen toilailuja seuratessa huomasin, että jo siellä pellolla pilkistää ensimmäiset rikkaruohot esiin, vaikka ei kovin kauaa ole siitä kuin maa muokattiin. Pitäisi varmaan vähän jo käydä uudelleen muokkaamassa. Rikkaruohot valitettavasti näyttävät olevan taas kerran ensimmäisiä kasvunaloittajia.


Ja jos siellä on noitakin! Pitää varmaan kaivaa voikukkarauta jostain esiin ja lähteä kaivamaan ne maasta, ennen kuin ehtivät levitä.

Aamupäivän aikana ehdin jo siivoilla kasvihuonetta ja sen ympäristöä aika paljon. Tietysti ensimmäiseksi aamulla tuli tiskattua valtava tiski eilisen kakkujen paistorupeaman jäljiltä. Innostuin illalla vielä tekemään kuivakakkuja ja niitä tulikin sitten väsättyä kokonaista kuusi kappaletta. Muutenhan eilinen sadepäivä menikin ihan ihmetellessä, eikä oikein mitään tullut saatua aikaan.

Kasvihuoneella kasvussa olevat taimet voivat kohtuullisen hyvin. Persilja kasvaa kuin viimeistä päivää.



On sen verran hidaskasvuinen laji tuo persilja, että sitä täytyy kohta taas laittaa tulemaan lisää. Tänä vuonna minulla on useampia lajikkeita sitäkin, kunhan nyt muistaisi laittaa ne kasvamaan.

Siperianhernepensaan siemenetkin ovat itäneet. Yllättävän kauan niillä kesti se kasvuun lähtö. Kohtapuoleen voisi laittaa niitäkin lisää. Tässä vaan nyt on tullut vastaan ruukkupula. Täytynee joku päivä piipahtaa paikallisessa marketissa ja hakea niitä lisää - tietysti sillä edellytyksellä, että niitä siellä on. Viime vuonnahan tältä paikkakunnalta ei kasvatusruukkuja löytynyt millään.

Kurpitsansukuiset kasvit siis lähtivät tänään kasvukierrokselle. Sinne tuli ruukutettua nyt neljää eri lajia kesäkurpitsaa ja kuutta eri lajia kurpitsaa. Laitoin varovasti pari kappaletta kutakin lajia, vielä nuo kelit saattavat olla sen verran viileät, että kupsahtavat heti alkuunsa, vaikka kasvihuoneessa ovatkin.

torstai 19. toukokuuta 2011

Meidän vanha raparperi

Täällä tontilla kasvaa todella vanha raparperi, se on kasvanut tuolla jo reilut kuusikymmentä vuotta. Aikanaan se kasvoi tuolla ulkorakennuksen vieressä, kompostin lähettyvillä. Iän puolesta kyseessä on todellinen perinnelajike - en vain tiedä mistä lajikkeesta on kyse. Ei silloin ennen vanhaan pidetty lajikkeen nimestä niin lukua.

Tuo raparperi on sittemmin jaettu kahtia - joskus noin 25 vuotta sitten ja nyt sitä siis kasvaa kahdessa paikassa. Hyvin viihtyy molemmissa, ei puhettakaan huonovointisuudesta, vaikka tuo uusi paikka ei niin ravinteikas olekaan kuin se vanha.

Ainoa huono puoli tuossa uudessa paikassa on nykyisin se, että tuo koirapahalainen ei ymmärrä sitä, että raparperin päältä ei saisi kävellä. Ei se ymmärrä sitäkään ettei siinä missä raparperi kasvaa voi hyppiä tai pomppia sen päällä.

Jouduin suojaamaan aikaisemmin keväällä ne pienet raparperin alut. Siinä hommassa piti olla kohtuullisen luova, käyttää niitä tarpeita mitä oli käsillä. Tämmöinen viritys siitä tuli.



Toisella puolella on kaksi köynnöskehikkoa ja toisella puolella viime syksyn aitahommista jääneet heinäseipään päät. Ihan tuo on toiminut tuokin viritys - ei ole koira tuonne raparperin lähituntumaan edes yrittänyt.

Ja mihin meillä sitten tuota ihanuutta käytetään, suunnilleen samoin kuin kaikkialla muuallakin tietysti, paitsi että meillä käytetään tuo kasvi ihan kokonaan - lehtiä myöten. Ihan varmasti tulee tehtyä piirakkaa, mehua ja kiisseliä. Lehdet käytän raparperiveteen, joka on mahdottoman hyvä luonnonmukainen torjunta-aine. Raparperivesi keitetään lehdistä, jotka sisältävät eniten oksaalihappoa. Eihän niistä lehdistä muuhun ole, koska niitä ei ravinnoksi voi käyttää. Oksaalihappopitoinen vesi on öttiäisille myrkyllistä ja sillä voi häätää mm. muurahaisia. Laimennettuna sitä voi suihkutella kasveihin ja se häätää tehokkaasti kirvat. Viime vuonna keittelin liemen 5 litran kattilassa. En niitä lehtiä punninnut, mutta silppusin kattilaan niin paljon lehtiä kuin sinne kivasti mahtui - arviolta tosi reilu puoli kiloa. Keittelin puolisen tuntia - siivilöin ja eikun muurahaispesää kesäkurpitsapenkistä häätämään. Toimi ainakin viime kasvukautena todella hyvin.

Olen yrittänyt etsiä erilaisia raparperilajikkeita tai oikeastaan niiden siemeniä netistä, huonolla tuloksella. Kokeilisin mielelläni joitain erikoisuuksia. Raparperin siementen metsästys on siis käynnistetty. Brittein saarilta saisi raparperin taimia, mutta en sitten tiedä miten tuontimäärykset tuollaisten kohdalla ovat. Täytynee ottaa selvää.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Sadepäivän säätöjä

Aamusta sateisen harmaata ja vettä tihkuttaa ihan jatkuvasti, välillä pitää pieniä taukoja, mutta ei kuitenkaan niin pitkiä, että jotain voisi ulkona alkaa tekemään. Puutarhahommia ei voi tehdä, kukapa sitä nyt tihkusateessa viihtyisi, eikä mitään kasveja voi ulos kylvää tai istuttaa sateella, sehän on selvä. Sen verran tuota vettä tulee, ettei millään viitsisi edes varastoon mennä, vaikka pitäisi hakea lisää multaa sisälle. On nimittäin menossa suuremman luokan koulimisoperaatio.

Osa tomaateista ja jokunen muukin laji on jo ilmaissut tyytymättömyytensä siihen ruukkuun ja multamäärään, missä tällä hetkellä asustavat. Tyytymättömyys ilmenee alalehtien kellastumisella ja pahimmassa tapauksessa pois tippumisella. Tuo lehtien kellastuminen kertoo kasvattajalle, että lannoitus ei ole osunut kohdalleen ja lisäravinteita on saatava ja sassiin.



Osa taimistani tosin on vielä tässä vaiheessa niin pienissä ruukuissa, että multa alkaa olla jo loppuun kaluttu, siinä vaiheessa eivät isommin lisälannoitteetkaan auta. Jos ruukussa on pelkkää juurta ja ei juuri lainkaan multaa, valuu kasteluvesi saman tien ruukun läpi. Siinä se kasviparka sitten yrittää vuolaasti valuvasta lannoitevesimäärästä imaista itselleen tarvittavat ravinteet, ennen kuin vesi valahtaa läpi. Tässäpä hyvä syy istuttaa taimiparat isompiin ruukkuihin kunnon multaan. Viime vuonna huomasin tomaatin sukuisten kasvien olevan yllättävän sitkeähenkisiä. Toivottavasti nuokin nyt toipuvat, nähtäväksi jää.

Aamupäivän aikana aurinko kävi muutaman kerran pilkahtamassa, osittain näyttäisi siltä, että iltaa kohden selkenee ja tulee ihan hyvä keli. Toivossa eletään - tuolla ulkosalla olisi miljoona juttua tehtävänä. Lampsin sitten sadetauolla varastollekin, samalla tuli ulkoilutettua koiraakin vähän. Sain jopa tuotua ämpärillisen multaa sisätiloihin ja istutettua ne kasvit, jotka olivat kipeimmin sen uudelleenistutuksen tarpeessa. Sitten iski taas sellainen olo, että mitään ei viitsi tehdä. Johtuu varmaan tuosta kelistä. Kävin samalla varastoreissulla kastautumassa kasvihuoneessa ja poistin suurimman osan hallaharsoista kasvien päältä. Kasvihuoneessa tätä nykyä kastuu aina, ja se johtuu ihan pelkästään siitä, että katto vuotaa ja on huonosti kiinnitetty. Sieltä hulahtaa vettä niskaan vähän liiankin helposti. Täytyis korjata, vaan mistäpä tähän hätään siihenkin hommaan apujoukkoja saisi, yksin se ei onnistu.

Selasin täällä sitten aikani kuluksi kuvia, joita olen ottanut tuossa viikon mittaan. Ihan mukavaa sadepäivän hommaa, kun muu tekeminen ei huvita. Kuvia selatessa tuli mieleen, miten alkuviikosta mietiskelin näitä nisäkkäitä, joita täällä liikkuu tuon lintujen ruokintapaikan lähettyvillä. Kuvittelin, että täällä tontilla liikkuu vain yksi orava. Otin vesselistä pari päivää sitten muutaman kuvan, ennen kuin koira hätisti sen puuhun ja pois tontilta.



Täällä kaverilla oli vielä melkein täysin harmaa talviturkki päällä. Ainoastaan jaloissa ja päässä näkyvissä ruskeaa väriä, mutta jalat ja pää kai oravilla pääsääntöisesti ovat ruskeahkoja - talviturkissakin. Mietin silloin, että kovin myöhään tämä yksilö kesäkarvaan vaihtaa.

Eilen sitten ruokintapaikalle saapui taas orava. Otin kuvan. Ja olen melkoisen varma, että kyseessä on eri yksilö.


En nimittäin usko, että minkään eläimen talviturkki vaihtuu noin nopeasti - päivässä. Vallankin kun tuolla toisella ei vielä ollut yhtään ruskeaa laikkua näkyvissä toissa päivänä. Mitenköhän lienee, pystyykö mikään eläin vaihtamaan turkin väritystä noinkin paljon päivässä - tuskin. Oravat ovat niin samannäköisiä, että niitä tuskin toisistaan erottaa, ellei ole jotain tuon tapaista todella näkyvää tuntomerkkiä.

Supikoiria ei tänä keväänä ole näkynyt. Lieko syynä se, että kuulemma tuossa lähistöllä joku onnekas metsämies oli ampunut viisi kappaletta samalta pellolta. Supit ovat ihan kivoja seurattavia, mutta sen viimesyksyisen kettukapiepisodin jälkeen en isommin niitä kaipaa. Tuo Ronja kun on vieläkin niin hömelö, että ihan varmasti menee tutustumaan, jos tähän lähistölle supi tulee. Viimeksi kun käytiin eläinlääkärillä, sain koko kesäksi Strongholdia, joten on se nyt periaatteessa tuolta syyhypunkilta suojattu. Mutta siltikään en toivo sen isommin tuttavuutta noiden otusten kanssa tekevän. Saattavathan ne kantaa jotain muutakin, jotain tauteja tms.

Sade sitten lakkasi myöhään iltapäivällä, mitään suurempaa urakkaa ei tälle päivälle enää kannattanut aloittaa. Sain sentään siirrettyä ne heinäturpeet, jotka jäivät lojumaan hedelmäpuiden istutuksen jälkeen pitkin pihaa. Niitä oli ihan riittävästi yhden isohkon painanteen täyttämiseen. Kyllä se pihakin siitä tasoittuu, pikkuhiljaa.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Onnellinen omenapuun omistaja

Koko eilinen päivä meni puupuuhasteluissa. Aamusta, vähän liiankin aikaisin, ajelimme paikalliselle puutarhalle. Tarkoitus oli ensin käydä tuossa puolen kilometrin päässä ihan vain Agrimarketissa katselemassa tarjontaa, mutta sinne ajaessa tuli mieleen piipahtaa siellä paikallisella puutarhallakin. Ei sinne niin pitkä matka ole, kymmenisen kilometriä - ehkä - tai vähän vähemmän, joten ei haittaa vaikka suunnitelmat muuttaisikin ihan lennossa.

Tuo puutarha on sellainen pienehkö paikka, muutama kasvihuone ja myymälä. Mutta on siellä AIVAN ihana kissa. Tulee luokse, puskee ja kehrää. On kuulemma ollut koko ikänsä asiakaspalvelussa ja sen takia oppinut niin ystävälliseksi.

Pitkän tovin siellä sitten vietimme, katseltiin erilaisia hedelmäpuita ja pohdittiin mikä mahtaisi meille soveltua laji. Olin jo viime vuonna sitä mieltä, että tänne pitäisi muutama puu istuttaa. Puutarhahommien aloitus meillä kuitenkin venyi viime keväänä ja tulimme tänne niin myöhään, että valinnanvaraa puutarhamyymälöissä ei enää juuri ollut. Nyt sitten tärppäsi. Ostin perheomenapuun. Siihen on vartettu kolmea eri omenalajiketta ja hintakin oli sopiva. Eli nyt täällä asuu onnellinen omenapuun omistaja.

Siinä sitten samalla kun kerran puutarhalla oltiin ja valinnanvaraakin oli, meille muutti sitten myös päärynäpuu, Olga. Niin, ja kaksi luumupuuta, Kuokkalan luumu ja Sinikka.

Puutarhalla ongelmana oli se, että puut eivät olisi mahtuneet autoon, meillä kun oli koira mukana myös. Mutta eipä hätiä mitiä - henkilökuntakin oli yllättävän ystävällistä, meitä palvellut mieshenkilö totesi vain, että voidaanhan me nuo puut tuoda. Ja niinhän siinä kävi, että parin tunnin kuluttua ajoi puutarhan paku tuohon pihaan ja toi ne puut perille asti. Eikä kuljetus maksanut mitään. Mielettömän hyvää palvelua, aion mennä ostoksille toistekin.


Luumupuut kukkivat jo tullessaan, saa nähdä kuinka käy - tuskin niistä ensimmäisenä istutusvuonna luumuja saa.

Meillä siis keskityttiin koko eilinen päivä puupuuhasteluihin. Eikä siinä kaikki mennyt kuin oppikirjoissa, ei tietenkään. Sehän on selvä, että kun jotain alkaa istuttamaan, se ensimmäinen kunnon kevätsade tulee ja yllättää pienen istuttajaparan. Niinhän siinä sitten kävi, että mies kaivoi neljälle puulle kuopat sateessa. Kyllähän se sade siitä lakkasi, heti kun mentiin sisälle syömään ja pitämän ruokatuntia. Ja alkoi sitten totta kai taas, kun pihan puolelle siirryttiin kuoppia laittamaan. Ihan kivaa oli, vähän märkää, mutta kivaa.

Eilen sen sateen takia ei kuviakaan oikein viitsinyt ottaa. Tänään ilma on hieman parempi - aurinkoakin näkyy muutaman sekunnin pätkissä aina silloin tällöin.



Tehtiin kunnon kuopat ja muokattiin maa puiden ympäriltä sekä katettiin ne ympyrät sitten kuorikatteella. Kun kuorittiin nurmikko pois puiden läheisyydestä, saatiin hirmuisesti nurmikkopaloja, joita voidaan hyödyntää tuolla missä nurmikko kaipaa tasoitusta. On sen verran kuoppia tontilla, että nuo nurmikonpalat tulevat ihan tarpeeseen. Vielä vaan pitäisi nekin tuolta rahdata pois noiden vasta istutettujen puiden luota. Täysinäinen kottikärryllinen siellä jo odottaa sitä tarmonpuuskaa, jonka ansiosta turpeet sitten tulevat saamaan kyytiä. =)

Nurmikolla on aika paljon sellaisia painanteita ja pieniä kuoppia, ja varmasti tulee lisääkin kuoppia, mikäli se on Ronja-neidistä kiinni.


Eihän sitä voi mitenkään koiransukuinen otus ymmärtää, että ensin kaivetaan kuoppa ja sitten peitetään, eikä edes haudata sinne mitään mielenkiintoista. On se rontti jo pariin otteeseen yrittänyt aloittaa istutus kuoppien kaivamisen uudelleen. On se jo niitä uusia puitakin yrittänyt maistaa, se kun rakastaa katkoa risuja metsässä. Toivottavasti se oppii, että noihin uusiin keppeihin ei saa koskea.

Toistaiseksi se onneksi on enimmäkseen keskittynyt tuosta isosta männystä viime myrskyssä tippuneisiin oksiin.



Ihan tarkoituksella en noita ole tuolta vielä siivonnut pois, onpa jotain tekemistä koiruudella kun raahailee niitä pitkin pihaa.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Kuusikymmentä metriä perunaa

Tänään sitten alkoivat puutarhatyöt ihan urakalla. Laitettiin perunamaa kuntoon, tehtiin kunnon suorat vaot ja istutettiin kokonaista 60 metriä perunaa. Vähän siinä meinasi meikäläisellä hermot mennä hollannikkaan kanssa kinastellessa, ei menneet yksiin näkemykset perunanistutuksesta. Perfektionismi esimerkiksi ei mielestäni kuulu istutushommiin. Vaan niinpä siinä sitten kävi, että isäntä kaivoi esiin naruviritykset ja veti vaot millimetrilleen suoraan. Yritin kyllä vienosti huomautella, että ihan satavarmasti perunoita peittäessä ne menee vinoon kuitenkin. Ei se mitään uskonut. On kuulemma joskus pienenä tehnyt jotain maahommia isovanhempiensa farmilla - siksi kai luulee tietävänsä ihan kaiken ;).

Siinä vaiheessa kun mittakeppiä kaiveltiin sitä varten, että siementen väli pitää ihan mittaamalla laittaa kohdalleen, meikäläinen otti penkin pyllyn alle ja teki lakon. Minähän en mittailemaan ala - osaan heitellä ne perunat sinne maahan ihan tasaisin välein ilman mittojakin. Ei riittänyt kun sanoin, että noin kolmenkymmen sentin päähän toisistaan ne yleensä laitetaan. Ne piti laittaa ihan tasan kolmenkymmenen sentin välein. No siinähän sitä sitten tuhrautui aikaa aika reippaasti, mutta saatiin ne perunat sitten loppujen lopuksi maahan kuitenkin. Niillä on ihan eri systeemi tuolla Keski-Euroopassa noiden perunoiden kanssa. Ne istutetaan ihan tasamaalle, ilman penkkivirityksiä.




Neljä viidentoista metrin perunapenkkiä on aika paljon. Tuli sinne nyt sitten laitettua kolmea eri lajiketta. Sinistä Blue Kongoa tuli vain puolitoista penkkiä, olivat ihmeen isoja ne siemenperunat. Siikliä siemenperunapussillisesta istutettin kaksi penkillistä ja Rosamundaa puolikas. Varmasti riittävät perunat ensi talvena, tietysti sillä edellytyksellä tietenkin, ettei nyt mikään tauti tai tuholainen niihin kesän mittaan iske.

Pakkasasteita ja vesilintuhavaintoja

Tänään aamulla kuudelta lämpötila oli +4 astetta. Vaan on tuo käynyt reippaasti pakkasen puolella yön aikaan. Autojen lasit olivat jäässä! Ihan kauhulla odottelin sitä näkyä, mikä mahdollisesti kasvihuoneessa odotti pakkasyön jälkeen. Vaan hyvinpä nuo kaikki näyttivät edelleenkin voivan.

Olen edelleenkin peitellyt kaikki taimet kasvihuoneessa useammalla kerroksella harsoa ja vieläpä laittanut kuplamuoviakin niiden päälle. Kuplamuovi on todella hyvä lämmöneriste tuollaisessa lämmittämättömässä kasvihuoneessa. Harmittaa, kun en viime kesänä laittanut lämpötiloja ylös blogiini ollenkaan. Nyt olisi niin mukava katsoa, millainen sää on ollut vuosi sitten samaan aikaan.

Aamun toinen yllätys oli laulujoutsenpariskunta, joka oli lepäilemässä tuolla suunnilleen samassa paikassa mihin mustakurkku-uikut aloittivat sen pesänrakennuksen.


Valaistusolosuhteet olivat todella huonot kuvien ottamiselle, valo kun tuli ihan väärästä suunnasta. Kamera myös temppuili totta kai. Ei suostunut tarkentamaan oikeaan kohtaan, automatiikka kun tykkäsi, että olen kuvaamassa tuossa edessä olevan männyn neulasia. Joutsenet kuitenkin tekivät siinä lähtöä, eli en ehtinyt sitten sitä automaattia pois päältä säätämään. Kyllä tuosta kuvasta selvää saa ja ehkä jonain päivänä saan sitten napattua vielä paremmankin kuvan. On tosi hienoa, että edes yksi pari siitä kevään valtavasta parvesta on jäänyt asustamaan tuohon järvelle.

Vähän myöhemmin aamulla isokoskelonaaras pyörii taas tuossa telkkäpöntön vieressä sen oloisena, että vielä on pesäpaikka hakusessa.




Kovin kauaa se ei tuossa telkkäparin reviirillä kuitenkaan viipynyt. Siinä kun ei ole ollenkaan turvallista olla, tämä tämänvuotinen tuon yksiön omakseen ominut pari kun on sieltä aggressiivisimmasta päästä. Enpä aikaisemmin ole noin tappelunhaluista pariskuntaa nähnyt. Onneksi ne sentään minua ja koiraa väistävät. Olisi se kauheaa, jos rantaan ei voisi mennä kun linnut käyvät päälle.

Ei mennyt tuntiakaan kun samaa reittiä samaan suuntaan purjehti yksinäinen haapanauros.


Vielä alkuviikosta niitäkin oli tuossa rannan tuntumassa melskaamassa kolme kappaletta, kaksi koirasta ja yksi naaras. En niiden riitoja sen isommin ehtinyt seuraamaan, olivat sellaisiin aikoihin liikkeellä, että minulla aina oli jotain muuta tekemistä - muka tärkeämpää.

Yksi laji mikä loistaa poissaolollaan tänä vuonna on tavallinen heinäsorsa. Kyllä tuossa sellainen kolmen kopla niitäkin pyörii, mutta kaikki ovat koiraita. Tuolla ne pojat uiskentelevat joka päivä peräkanaa tuonne ojansuuhun ruokailemaan. Viettävät sitten ruokatauon pääsääntöisesti peput pystyssä taivasta kohti kaislikossa, ennen kuin jatkavat matkaansa. Ihan se on hauskan näköistä tuollaisen puolisukeltajan ruokailu. Olen tässä vaan ihmetellyt sitä, mihin ovat kaikki sen lajin naaraat täältä kadonneet.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Päivän lintubongaukset

Aamuseitsemältä takapihan nurmikolla pyöri kaksi palleroa. Katselin ihmeissäni noita kahta harmaata pyöreää liikkuvaa otusta hetken, pyöreänsoikeita harmaita liikkuvia palloja. Piti ihan hakea silmälasit. Eli piti katsoa tarkemmin ihan lasien kanssa, ennen kuin tajusin niiden olevan rantasipejä. Nappasin kameran pöydältä - sen zoomin läpi kun näkee paremmin. Jotain hyötyä siitäkin, että kamera lojuu keittiön pöydällä…


Ensin en lajista ollut siis ihan varma. Toinen ottamani kuva ei ole ihan terävä - mutta riittää kuitenkin tunnistukseen paremmin kuin tuo yllä oleva pallerokuva…


Rantasipipariskuntahan se siinä oli aamiaisella takapihan nurmikolla. Vähänkös on siistiä, vesilinnutkin käyttävät takapihani antimia hyödykseen.


Puutarhakuulumisia:
Kylvin parisataa siperianhernepensaan siementä taas. Edellisestä satsista on itänyt vasta yksi. Muutama taimi on tullut koulittua, mutta siinä ne melkein ovatkin ne puutarhaan liittyvät tekemiset. On vieläkin aivan liian kylmä avomaalle kylvämiseen. Eli lintubongailuilla mennään - parempia kelejä odotellessa.

perjantai 13. toukokuuta 2011

Bloggerikin sitten nurin koko päivän…

Tämän aamun suurin uutinen blogeista luettuna, oli suomalaisopiskelijan kaatama Blogger -palvelu. Todenperäisyydestä en tiedä, mutta blogi, josta tämän uutisen bongasin, on yleisesti ottaen luotettava lähde. Blogger siis on ollut nurin ihan koko päivän, tässä sen korjaantumista odotellessa pitänee vaan kirjotella juttunsa tekstikäsittelyohjelmalla ja siirtää ne sitten myöhemmin blogiin.

Aamulla asteita oli +6 ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Puutarhahommissa tuli viihdyttyä melkoisen pitkään.

Punajuuret (Beta Vulgaris) ja punajuuren sukuiset kasvit pitävät sipuleista. Siispä kasvilaatikkooni jo kylvettyjen kevätsipuleiden seuraksi päätyi tänään Lollipop-sekoitus, jossa on kolmea eri Beta Vulgaris -lajia. Nämä lajikkeet, Monalisa - viininpunainen, Chioggia - punaraidallinen ja Burpees Golden - keltaraidallinen ovat minulle uusia tuttavuuksia. En voinut vastustaa kiusausta kun tuon siemenpussin näin, eli pakko oli ostaa kokeiltavaksi.


Tomaatintaimia ja munakoisoja tuli koulittua isompiin ruukkuihin ihan mahdoton määrä. En laskemaan ryhtynyt, mutta 9 neliön kasvihuoneeni alkaa olla täynnä taimiruukkuja - ja suurin osa taimista on tomaatinsukuisia kasveja.

Pihaakin tuli rapsuteltua ja kottikärryllinen kaikenlaista kompostiin menevää tavaraa sieltä vielä tuli. Siinäpä ne sitten olivatkin tämän päivän puutarhurihommelit.

Ja kaiken kukkuraksi jouduin sitten julkaisemaan eilisen kirjoituksen uudelleen, kun olivat poistaneet kaikki edellisen päivän postaukset kaikista blogeista. Onneksi oli tallella koko juttu vielä..

torstai 12. toukokuuta 2011

Maisema räjähti - vihreäksi

Koivuissa on hiirenkorvat! Yhden ainokaisen päivän aikana ne ryökäleet vaivihkaa kasvattivat lehtien alut niin suuriksi, että koko maiseman yleisväritys muuttui hennon vihreäksi. Miten ne aina onnistuvatkin tekemään sen niin, että sen huomaa vasta kun niissä on jo isot silmut. Ja ihan joka vuosi se tapahtuu kertarysäyksellä.

Iltapäivällä osassa oli jo lehdet, miten ihmeessä ne kasvavat noin nopeasti.


Tänään taas aamutuimaan tapani mukaan seurailin tapahtumia järvellä. Mustakurkku-uikkupariskunta oli kuin olikin taas siellä. Eilen näin ne vain kerran ihan aamulla. Kun niitä ei päivän mittaan näkynyt, tulin jo siihen tulokseen, että ovat sittenkin luovuttaneet reviirinsä sille yltiöagressiiviselle telkälle, joka tuossa talon edustaa omana reviirinään pitää. On tuosta noin viidenkymmenen metrin rantakaistaleesta käyty tämän viikon mittaan jo useampikin tappelu. Haapanatkin olisivat halunneet asettua tuonne toiselle puolelle, mutta niin siinä vain kävi, että se telkkä pahalainen ajoi nekin pois.

Uikkupariskunta uiskenteli kaikessa rauhassa tuossa rannassa pitkän aikaa, sukeltelivat pikkukaloja ja tuntuivat viihtyvän todella hyvin. Kävivät ne muutaman vesikasvikuorman sinne pesäntekeleelle viemässä, mutta kuinkas ollakaan, poistuivat sitten taas jonnekin. Syynä oli taas se samainen pahuksen pahasisuinen telkkä.

Täällä on sataa ripotellut vähän pitkin päivää. Kävin tuolla keskustassa, apteekissa ja kaupassa sekä etsimässä postilaatikkoa. Ihan sadepäivän hommia, kun ulkona ei juuri mitään voi sateella tehdä, kannattaa hoidella ostosreissut sun muut sellaiset pois alta. Harmittaa kuitenkin, että jotenkin tuollaiseen reissuun tuhraantuu aikaa kumman paljon. Eli puutarhahommiin ei sitten tänään tullut mentyä ollenkaan, vaikka se sadekin sitten illansuussa lakkasi. Sen sijaan istuskelin pitkän tovin kaffella tuossa keittiössä ja tuijottelin ulos. Oli siinä vierailijoitakin ruokintapaikan rääppiäisissä. Ruokaahan sinne ei ole lisätty aikoihin, mutta näyttävät nuo otukset silti sieltä jotain murkinaa löytävän.
 
Lintujen lisäksi tuossa sitten käväisi pikaisesti oravakin. Se on tullut ylivarovaiseksi täällä pihapiirissä liikkuessaan.
 
 
Tuohon varovaisuuteen on olemassa ihan hyvä syykin, sellainen 26 kiloa painava 59 cm korkea mustanpuhuva otus.
 
 
Tällä kertaa kurre pääsi ihan maahan asti ja ehti syödäkin jotain, koira kun oli visusti sisällä. Viimeksi oravan ruokailuhetki pari - kolme viikkoa sitten keskeytyi vähän rivakasti. Ronja sen huomattuaan melkein kiipesi puuhun sen perässä. Niin, ainakin se yritti ja pääsihän se vähän matkaa - ihme otus. Välillä tuntuu siltä, että siinä on useampaa lajia sekaisin, palveluskoiran olin hankkivinani… mitä sain.. lintukoira-apinan =). Vaan ei se mitään - ihana otus se on joka tapauksessa.
 
Sen verran kuitenkin kasvimaalla piipahdin tänään, että ehdin kuvan ottaa isosta kasvilaatikosta /lavasta. Viime vuotiset pillisipulit kasvavat edelleen kovaa vauhtia, kohta sieltä voi jo hakea varsia ruokiin.
 
 
Olen nyt siis kolmasosan tuosta laatikosta laittanut kasvukuntoon ja kylvänyt sipulia ja porkkanaa. Huomenna olisi tarkoitus - sään salliessa laittaa loput ja sitten kattaa tuo koko laatikko muovilla tai harsolla. Toivottavasti huomenna ei sada, niin pääsee hommiin.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Aamulla lähes pakkasen puolella, iltapäivällä melkein hellettä

Näin kesän korvalla eletään mielenkiintoisia aikoja, kun ei voi tietää etukäteen, miten pahasti lämpötila heilahtelee yön aikana. Tänään aamulla puoli kuuden aikaan totesin tyrmistyneenä, että nolla astetta ulkona - voi ei. Ensimmäisenä mieleen tietysti tuli, että miten ovat kasvit yön yli kasvihuoneessa pärjänneet. Eipä sinne kasvihuoneeseen heti kannattanut rynnätä, olen huomannut, että sen kannattaa antaa lämmitä rauhassa aamuauringon paisteessa, ennen kuin sinne säntää kasveja häiritsemään ja mahdollisia tuhoja tutkimaan. Myöhemmin kun kävin lämpötilaa tutkimassa, harson alla oli vaivaiset +6. Mutta älyttömän hyvin olivat taimet kuitenkin pärjänneet, ei mitään näkyvää tuhoa. Ulkolämpötila nousi ihan kiitettävän nopeasti lähemmäs hellelukemia. Iltapäivästä ulkosalla oli jo 23,5 astetta.

Heti aamulla kun ensimmäisen kerran, Ronja-neidin kanssa pistettiin nenämme ulos tuonne nollakeliin, säikähdin niin, että sydän pisteli volttia tuossa kurkun kohdalla hetken aikaa. Tuolta autotallin nurkalta nimittäin lähti pakosalle, kukas muu kuin herra rusakko. Ja totta kai, koira sen jäniseläimen bongasi välittömästi myös. Siinä sekunnin murto-osassa, mikä minulla meni tilanteen tajuamiseksi, ehti sydänparka tehdä niitä voltteja varmaan parikymmentä. Koiruus tietysti oli aivan täpinöissään - peräänhän se lähti, kukapa koiransukuinen otus ei lähtisi, kun jäniseläin mennä viipottaa tietä pitkin poispäin.

Tuossa tien vieressä on kuusiaita, joten ei se jänöparka edes metsään päässyt, ennen kuin se kuusiaita loppui. Vaan ah tätä onnea! Olen ilmeisesti sitten kuitenkin tehnyt jotain oikein tuota koiruutta kouluttaessani. Vaikka se lähtikin sen jänön perään, pysähtyi se viiden metrin päähän kuin seinään, kun karjaisin EI. Tosiaan siinä sekunnin parin kuluessa minulla jo mielessä kerkisi liikkua ajatus karanneesta koirasta, jota ei sitten enää mistään löydy. Kyllä sen huomasi, että Ronja neiti haikaili sinne jänön perään, mutta meni se sitten kiltisti asioilleen tuonne kesantopellolle. Ja takaisinkin se tuli valtavaa vauhtia, ei sille tullut enää mieleenkään, että lähtisi jänisjahtiin. Kyllä sai koiruus monta nakkia palkaksi kun sisälle tuli, ja koiruuden emäntä kupillisen kahvia hermojen rauhoittamiseksi moisen säikähdyksen jälkeen.


Aamu siis alkoi vallan dramaattisesti kuuden maissa ja jatkui aamukahvittelun jälkeen tervamaalausurakalla seitsemältä - minäkö aamuvirkku, en kai... Yksi lavakauluksista oli vielä käsittelemättä, se rikkinäinen. Ajattelin nyt kuitenkin sen tuonne kasvimaalle laittaa, ei kai se haittaa, vaikka siinä yksi lauta on haljennut, kestää sen minkä kestää. Seuraavaksi vähän siirtelin niitä jo valmiita lavakauluslaatikoita sun muita tilpehöörejä tuolla kasvimaan laidalle, saadakseni paremman käsityksen siitä, miltä se suunnittelemani keittiöpuutarha ihan oikeasti näyttäisi.

Tuli siitä otettua yksi huono kuvakin ja tuostahan ei ota Erkkikään selvää.


Jotenkin kaikki tavarat vielä ikään kuin levällään pitkin pihaa..



Otin sitten vielä iltapäivän puolella uuden kuvan vähän lähempää, ja nyt näyttää vähän siltä, että ei tainnut tulla loppusijoituspaikkaa noille tavaroille tuosta kohdasta. Jotenkin nuo viritykset eivät vaan istu tuonne. Kuvia siksi, että aion nyt illan mittaan kysäistä miehenkin mielipidettä asiasta. Ukkokulta on Pääkaupunkiseudulla nyt vielä viikonloppuun asti, joten parhaiten näkee pihan tilanteen näin netistä.

Hurjasti olen ehtinyt tehdä tänään, puoleen päivään mennessä jo sain kylvettyä vinon pinon siemenpusseja. Iso kasvilaatikko /kasvilava on saanut muutaman rivin kevätsipuleita riesakseen. Aloittelin sipulien siementen kylvämisellä, siellähän ennestään on jo viimevuotisia pillisipuleita hyvässä kasvun alussa. Laitoin nyt ensin Lilia -nimistä lajiketta muutaman rivin. Ihastuin ikihyviksi tuohon lajikkeeseen viime kesänä. Siemenet tilasin Thompson & Morgan nettikaupasta Brittein saarilta jo hyvissä ajoin alkuvuodesta. Lisäsin vielä porkkanaa sipulirivien väliin, sitä kivaa Purple Haze -lajiketta, eli violetteja porkkanoita. Porkkanat ja sipulit kasvatan mieluusti rinnakkain, hyötyvät molemmat tästä järjestelystä. Sipulit kun karkottavat pelkällä olemassaolollaan kaikenmaailman porkkanantuholaisia mm. porkkanakemppiä.

Kasvihuoneen seinälle laitoin jo pari parvekeruukullista yrttejä itämään. Toiseen ruukkuun laitoin kahta eri lajia basilikaa: tavallista ja sitä violettia. Toiseen sitten tulikin koko ruukullinen timjamia. Pikkuisiin istutusruukkuihin lähti kasvua aloittamaan mm. salvia, kurkkuyrtti ja laventeli. Toivottavasti itävät hyvin, tarkoitus olisi sitten siirtää ne kasvimaalle, jos itävät ja pääsevät kunnolla kasvun alkuun.

Kaiken tuon touhun lomassa tietysti piti koiraneidin kanssa kierrellä tonttia, se on melkeinpä jokapäiväinen juttu - tulee sellainen puolen kilsan lenkki minulle ja vähintään parin kilsan juoksut koiralle, se kun vispaa edestakaisin ja pyörii kuin väkkärä joka paikassa. Pihalla sitten kiinnitin huomioni siihen, että meillä näyttäisi olevan kukkapenkissä narsissejakin.


Minulla ei tuosta ollut minkäänlaista havaintoa, että tuolla noita olisi. Täällä pullahtelee maan pinnalle kaikenmaailman kasveja ja kukkia, joista en tiedä mitään.

Valkovuokotkin kukkivat täällä jo vihdoin ja viimein.


Tuolla pihan reunalla suurten varmaan satavuotiaiden kuusten juurella niitä näyttäisi olevan.

Niin ja sinivuokkojakin on. Mutta nepä eivät kasvakaan missään tavanomaisessa paikassa…



Tuolla niitä on takapihan puolella talon vieressä. Kasvavat ihan sokkelissa kiinni. Niin, täytyisi tuo takapihakin siistiä - haravoida nyt ainakin. Mistäköhän saisi lisää aikaa, vuorokauden tunnit kun ei tahdo riittää millään.