maanantai 30. tammikuuta 2012

Paukkupakkasilla

Pakkaspäiviä onkin jo kauhulla odoteltu täällä jonkin aikaa. Yllättävän leutohan tämä talvi on ollutkin, verrattuna pariin viime talveen. Nyt sitten alkoi se pakkaskausi. Elohopea pyörii tuolla vähintäänkin -20 korvilla ja tänä aamuna tuolla näytti olevan -25. Kyllä näillä keleillä vielä ulkoilukin maittaa, koirat tosin eivät ulkosalla viihdy niin kauan kuin leppeämmillä keleillä. Toimittavat asiansa, leikkitappelevat hetken, tutkivat pihamaan hajujäljet ja menevät rappusille odottamaan sisään pääsyä.



Siinä ei nokka kauan tohise kun voimakaksikko kiertää pihamaan. Luntakin on sopivasti olisiko jotain 35-40 senttiä eli reippaanlaisesti vähemmän kuin viime talvena. Vuosi sittenhän täällä painiskeltiin metristen kinosten kanssa. Näin kylmillä ilmoilla saa olla onnellinen siitä, että tämä talo pitää lämpöä kohtuullisen hyvin, kammarissa kun lämmittää uunin ei paljon muuta tarvita. Onhan täällä tietysti sähköpatteritkin siltä varalta, ettei puilla lämmittäminen riitä.

Huomenna mennään Rocky-pojun kanssa eläinlääkäriin ja huomenna selviää myös oma leikkausaikani - tuli postissa kirje ja soittoaika jonohoitajalle. Ans kattoo nyt kuinka sitten käy, joutuukohan sitä jo piankin sairaslomalle. Ja mielenkiintoista on nähdä lähteekö auto edes käyntiin näillä pakkaslukemilla.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Pihabongauspäivä

Eilen ja tänään on ollut Birdlifen pihabongauspäivä. Bongauksessa tarkkaillaan lintuja joko omalla pihalla tai jossain muulla alueella tunnin ajan ja sitten ilmoitellaan havaitut lajit ja yksilömäärät Birdlifelle. Keräävät tietoja talven lintulajeista ja samalla siinä saavat vähän osviittaa eri lajien yksilömääriinkin. Vastanneiden kesken vielä arpovat kaikenlaista kivaa.

Uhrasin sitten eilen vähän vajaan tunnin laskeskelemalla lintuja ensin tuolla ulkosalla samalla kun ulkoilutin koiria ja sitten sisällä istuskellen keittiön ikkunan ääressä kahvikupposen kera. Ulkona oltiin varmaan reilu puolisen tuntia, mutta sitten oli pakko rynniä sisälle - kun oli niin kylmä. Sää oli aurinkoinen ja minulla tietysti kamera mukana - otin hurjasti kuvia leikkivistä koiruuksista.
Siinä pihamaalla ollessani laskeskelin tiaisia kuusessa, kun paikallinen kummajainen päätti suorittaa ylilennon. Kirosin kamerani alimpaan helevettiin - se kun ei suostunut tarkentamaan siniseen taivaaseen ollenkaan. Siinä oli automaattitarkennus päällä, koska olin ottanut sarjassa kuvia koirien kohelluksista ja siinä menossa ei ehdi käsin tarkentamaan.

Yritin siinä sitten epätoivoisesti räpsiä kuvia lentäjästä, mutta vasta kun se oli jo melkein ylilentonsa suorittanut, kameran suljin suostui napsahtamaan. Tuloksena oli varsin epätarkka otos. Mutta kyllä siitä sen verran selvää saa, että linnun voi tunnistaa. Korppihan se.



Täällä on melkoinen määrä kaikenlaisia lintuja, mutta ylivoimaisesti oudoin on mielestäni tuo korppi, joka aina silloin tällöin näyttäytyy pihapiirissä. Outoa siinä on se, että korpit yleensä majailevat varsin asumattomilla seuduilla, mutta täällä siis oleskeleva ihan melkein taajamassa.

Lintujen ruokintapaikalla jostain syystä vierailijat ovat vähentyneet. Viherpeippoja ei ole näkynyt viikkokausiin ja punatulkkuja olen tänä talvena nähnyt vain kolme kertaa. Onneksi tuossa nyt sentään säännöllisesti käy kaksi isoa parvea, keltasirkut tulevat aina aamuisin ja urpiaiset pyörähtävät lounaalla vähän ennen puolta päivää. Tiaisia on ihan yhtä paljon kuin aina ennenkin.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Sähkökatkojen varalle

Nonni, nyt se on hankittu: Paristoilla toimiva Led-retkilyhty. Tuossa taannoin talvimyrskyjen aikaan täällä meilläkin sähköt temppuilivat melkoisesti. Pari - kolme pitempää katkostakin oli ja kuten arvata saattaa, sitä sitten kuljeskeltiin käsikopelolla pilkkopimeässä. Ainakin niin kauan kun ensimmäinen taskulamppu löytyi.

Oli sen verran mustelmia tuottava kokemus, että päätin pikimmiten varautua mahdollisiin tuleviin sähkön toimituksen ongelmiin. Vaikka kuinka muistaisi huonekalujen ja oviaukkojen paikat, pimeässä ihan satavarmasti kolhii itsensä johonkin kuitenkin. Pohdiskelin sitten miten tuon sähköttömän valaistuksen toteuttaisin. Ennen vanhaan täällä valaistus hoidettiin öljylampuilla. Niitä oli mummollani muistikuvieni mukaan vallan kattava arsenaali. Tähän taloon sähköt on hankittu melko myöhään, joten muistan varsin selvästi millaista oli iltaisin istuskella öljylampun pehmeässä valossa.

Aikanaan nuo vanhat lamput palavine nauhasydämineen saivat väistyä varsin tehokkaan ns. voimavalolampun tieltä. Lampussa oli punotun sydänlangan sijaan rengasmainen sydän ja sukka, joka kuumetessaan alkoi hehkua. Muistan, kuinka tuo uusi ja vanhoihin verrattuna huipputehokkaasti valaiseva lamppu muutti kertaheitolla tämän mökin valaistuksen varsin kylmäksi valkeaksi valoisuudeksi. Vanhat nauhasydämellä varustetut lamput tuottivat keltaista, varsin kodikasta valoa, joka ei välttämättä valoteholtaan ollut parasta mahdollista, mutta riittävää kuitenkin. Mummoni piti uudesta lampusta - minä en. Ensinnäkin tunnelmallinen nätti valaistus oli mennyttä ja toiseksi sitä uutta lamppua piti sitten vahtia jatkuvasti - ettei sukka vaan pala. Sitten aikanaan tänne saatiin sähköt ja niiden mukana hävisivät sitten öljylamput ja tuvassa leijuva lamppuöljyn haju.

Yritin etsiä varastoista ja navetan vintiltä täällä - josko olisi yhtään lamppua jäänyt talteen. Harmitti niin vietävästi, kun yhtään en löytänyt. Piti ottaa käyttöön varasuunnitelma: Lampun ostoon - mars. Arvata saattaa, että eihän täällä tuppukylällä mitään öljylamppuja myynnissä ole - eli paikallisesta halpiskaupasta sitten tuli ostettua tuollainen Led-lyhty, passaa hyvin siihen asti kunnes jostain jonkin esteettisemmän kapistuksen löydän.



Kyllä tuon kanssa kelpaa, valaistusteho on varsin riittävä ja vaikka valo on sitten sellaista varsin kalseaa sinistä led-valoa - pääasia on, että sen kanssa pärjää.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Varsinaisia vahtikoiria

On se vaan niin mukavaa, kun on kaksi hurjaa hurttaa talossa. Isojakin nuo ovat ja tarvittaessa myös varsin kovaäänisiä. Yöllä heräsin puoli kolmen aikaan kummalliseen haukuntaan. Mitenköhän tuota ääntelyä kuvailisi, haukkua se oli, muttei kuitenkaan haukkumista. Molemmat koirat päästelivät säännöllisin väliajoin sellaisia kummallisen kysyviä pikku haukahduksia, juuri sellaisia, että se ei isommin häiritse, mutta kuuluu sen verran hyvin, ettei nukkumisesta mitään tule.

Aikani siinä sitten makoilin ja kuuntelin, kunnes päätin ottaa selvää, mitä ihmettä tuo haukahtelu tarkoittaa. Kömmin ylös sängystä ja koikkeloin alakertaan puolipimeässä. Alakertaan päästyäni päätin, etten sytytä valoja - pimeästä talosta kun on helpompi nähdä mitä ulkosalla tapahtuu.

Ensin kurkkasin etupihalle, siellä ei näkynyt yhtään mitään kummallista. Sitten raahustin keittiöön ja voi taivahan vallat! Takapihalla kirmaili kaksi rusakkoa.



Pysähdyin ikkunan ääreen kuin seinään. Jäniseläimiä pihalla kuutamossa ja koirat kuulivat niiden liikkumisen. Uskomatonta, eiväthän tuollaiset otukset kovinkaan kummoista meteliä voi pitää, mutta sen verran ilmeisesti kuitenkin, että koiruudet havahtuivat uniltaan siihen.

Siellä ne jäniseläimet mennä viipottivat ympäri pihaa peräkanaa, hyppivät ja pomppivat keskenään kuin mitkäkin ballerinat. Välillä pysähtyivät napostelemaan keltasirkuille tarjolla olevia kauroja ja jatkoivat kummalista tanssiaan taas jonkin aikaa.



Aika kauan noiden vesseleiden toimia kuutamossa seurailin. En ole vielä koskaan moista nähnyt ja täytyy sanoa, että vaikka koreografiassa olikin vähän toivomisen varaa, oli se vaan tosi mielenkiintoista seurattavaa. Kevättä rinnassa - sano - jo tammikuussa. 

Pimeässä, vaikka oli kuutamo, en niistä kuvia saanut - kuvat ovat päiväsaikaan vierailleesta saman lajin edustajasta.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Voihan närhi

Olen jo pitkään kyttäillyt tuolla pihapiirissä vierailevaa närheä sillä silmällä… Siis kyttäillyt kameran kanssa. On meinaan harvinaisen kamerakauhuinen otus, siitä ei kuvia saa sitten millään. Kaipa sillä on syynsä olla noin arka, vaikka toivoisin sen pikkuhiljaa jo tottuvan meikäläiseen sen verran, että päästäisi edes kahta - kolmeakymmentä metriä lähemmäs.



Muutaman kerran sentään olen osunut hollille siten, että on kuvakin saatu napattua. Ja totta kai, silloin on ollut yleensä joko halvatunmoinen lumisade tai muuten vaan turhan pimeä päivä. Niin tai sitten herra närhi on ottanut ja piiloutunut puun oksien taakse.  Mutta sainpas kun sainkin ainakin yhden melkein tarkan kuvan, ja vaikka nyt kuvan sainkin, siitä huolimatta aion tuota otusta vaania niin kauan, että saan todella hyvän otoksen. Onpahan jotain tekemistä =).

tiistai 24. tammikuuta 2012

Kevättä kohti

Tammikuussa viimeistään kai pitäisi jo alkaa tilailla siemeniä, jos aikoo puutarhassaan pitkän kasvukauden vaativia kasveja kasvattaa. Tässä nyt ongelmana on se, että olen jonossa olkapääleikkaukseen, jonka jälkeen sairauslomaa pamahtaa kolmisen kuukautta. Viisi viikkoa pitäisi sitten olla käyttämättä tuota oikeaa kättä ollenkaan. Olen pohdiskellut, miten ihmeessä selviän keittiöpuutarhan perustamisesta tänä vuonna. Yksikätisenä se tulee olemaan varsin haastavaa, jos nyt päädyn siihen, että täällä tänä vuonnakin kasvatetaan vihannekset omasta takaa.

Muutama siemenluettelokin on tullut. Viimeisimpänä meikäläistä muisti Chiltern Seeds ltd. En tosin jostain syystä noista kataloogeista oikein löydä mitään, kiva niitä on selailla, mutta jotenkin tuosta näytöltä on mukavampi niitä kuviakin katsoa. Saa zoomailtua kuvat ja tekstin sen kokoiseksi kun haluaa, eikä tarvitse pienen präntin kanssa sinnitellä.



Kaksi kirjasta sieltä tuli, molemmat painettuna melkoisen pienellä präntillä. Ihan kivan näköisiä luetteloita, mutta ilman kuvia en minä ainakaan osaa tilata yhtään mitään.

Onhan meille jotain siemeniä jo hankittu. Ukkokulta kun tuossa myöhään viime syksynä käväisi kotimaassaan, laitoin tilauksen mukaan. Kyllähän tuo jotain sitten toi - mutta kappas vaan - oli tullut lievästi kieliongelmia. Toivoin esimerkiksi erilajisia kyssäkaalin siemeniä, täältä paikallisista kaupoista kun saa vain yhtä ja samaa lajiketta. Ja mitäpä poju toi.. LANTTUA! Kas kun kyssäkaali englanniksi on kohlrabi, eli selitin herralle pitkään ja hartaasti mistä on kyse. Vaan Hollanniksi lanttu taas puolestaan on koolraap eli sitä sitten vaan oli napattu mukaan ensimmäinen vähänkin sinnepäin oleva pussukka.




Että näin mukavasti meni sekaisin koko homma - kun ei mies vaivautunut kuuntelemaan asiaa loppuun. Lanttulajikkeitahan meillä täällä kotosuomessa on saatavilla vaikka kuinka. Harmittaa vähän, mutta ei auta valittaa, varmaan pitää netistä vaan tilailla vastedes. Nyt vielä täytyy selvittää mikä ihme on Roodlof. Joku endiivi ilmeisesti,  mutta höh - ei hajuakaan siitä miten noita käytetään.. salaateissa? lämpimissä ruoissa? Apuva!

Kyssäkaaliin ihastuin viime vuonna. Kaikki meni mitä kasvattelin ja ei ihan edes riittänytkään. Siinä on sellainen kasvi, joka kasvaa täällä kohisten, eikä ihan heti pienistä hallaöistäkään hätkähdä. Nyt vaan sitten ensi kesäksi pitäisi niitä siemeniä jostain saada. Kaipa niitä kaupoissa on, ainakin Plantagenissa, mutta en isommin ole ihastunut ajatukseen noin 4 euroa siemenpussilta. Tulee meinaan vähän turhan iso kilohinta tuotteelle - itse kasvatettunakin. Mutta kyllä niitä vaan on saatava =)
Meloninsiemeniä pyysin tuomaan myös. Ohjeeksi kerroin haluavani jotain erikoista. Kaksi pussukkaa sieltä sitten tuli.



Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä minkälaisia noista tulee. Ihan pyytämättä sitten oli oma-aloitteisesti ottanut kesäkurpitsan siemeniä.  Kun ne oli niin erikoisen näköisiä - kuulemma. 

Oli mukaan eksynyt pari munakoisosiemenpussiakin ja violetteja porkkanoita. Noista porkkanansiemenistä olen tosi iloinen. Nuo violetit ovat nimittäin tosi kivan näköisiä ja kasvavat täällä ihan mukavasti.



Munakoisot ovat sitten ihan tavallista peruskauraa - eli noita lajikkeita saa Suomestakin.

Nyt täytyisi vaan kaivaa esiin istutusruukkuja ja hakea multasäkki sulamaan autotallista. Vaikka ei kai tässä nyt niin kauhia kiire ole - on tuolla pakkastakin (-19) tänään sen verran, että taidanpa vaan pysyä sisätiloissa ja lämmitellä kammarin uunia. =)

tiistai 17. tammikuuta 2012

Talvista säätä ja lintuvieraita

Tuli sitten vissiin puolen talven lumet kerralla. Pari päivää ja yksi yö meni viime viikon lopulla lumisateessa. Aurakin on ehtinyt täällä käymään jo pari hassua kertaa. Kolmisenkymmentä senttiä vähintään sitä lunta on tullut. Tuonne pellolle kun menen, uppoan lähes polviani myöten lumihankeen. Vaan koirilla on mukavaa. Molemmat nauttivat sydämensä kyllyydestä uudesta lumesta. Tuonne ne viipottavat umpihankeen heti kun ulos pääsevät.

Lumisade, aiheuttaa kaikenkarvaisille metsäneläville hankaluuksia, ruokaa kun ei sitten enää niin helposti löydykään, kuin lumettomana aikana. Täällä sen huomaa heti lisääntyneenä liikenteenä tuossa takapihan ruokintapaikalla. Siellä pyörii päivittäin lintujen lisäksi myös jäniksiä ja rusakoita sekä ne viisi oravaa, jotka tässä lähistöllä reviiriään pitävät. On siinä vielä käynyt jokunen supikoirakin aina välillä kokeilemassa onneaan, josko tuohon maahan olisi vaikka pähklnöitä pudonnut. Onneksi nuo otukset painelevat talviunilleen viimeistään näihin aikoihin, kun luntakin on jo melko paljon. Kohta ei enää pimeän aikaan tarvitse tarkistaa onko takapihalla supeja, kun koirien kanssa lähtee ulos. Supit ovat muuten ihan ok, mutta en todellakaan halua tänä vuonna sitä syyhypunkkirumbaa mikä viime vuonna oli. Ronjahan sai viimevuotiselta supipesueelta tartunnan, jota sitten hoidettiin pitkään ja hartaasti.

Olen pitänyt aika laajaa ruokavalikoimaa tuossa lintujen ruokintapaikalla, kun on paljon erilaista syötävää tarjolla, ruokinnalla käyvä lajimäärä on aina huomattavasti suurempi. Lueskelin jostain päivälehdestä, että tiaiset ja muut talviruokinnalla käyvät linnut ovat tulleet ronkeleiksi. Väittävät, että linnuille ei esimerkiksi talipallot kelpaa enää. Taitaa täällä meillä sitten vierailla vähän vähemmän nirsoa porukkaa, koska niitä kuluu tasaiseen tahtiin.



Talipalloja täällä pistelevät poskeensa niin sini- kuin talitiaisetkin. Niin ja käpytikoille nuo pallot kelpaavat tietysti myös.


Toissapäivänä tuohon ruokintapaikalle pelmahti iso parvi urpiaisia. Oli niitä siinä enemmän kuin kolmekymmentä, vaikea noita pikkuhirmuja on laskea, kun ovat liikkeessä koko ajan. Mielestäni reilun kolmenkymmenen urpiaisen parvi on jo sitä kokoluokkaa, että sitä voi täällä luonnehtia isoksi.



Valaistusolosuhteetkaan eivät olleet parhaat mahdolliset, aurinko pilkisteli pikkuisen tuolta metsänreunan takaa, mutta se ei suinkaan taannut riittävästi valoa kuvaukseen. Onnistuin nyt kuitenkin jonkinlaisia kuviakin noista harvinaisista vieraista räpsimään.




Haasteellista se oli, jos kuvattava ei liikkunut, valoa ei ollut tarpeeksi tai sitten katselin kameran linssin läpi kissan nenää. Gizmo herra oli nimittäin sitä mieltä, että nyt ei kuvata - kun kissa tahtoo puskea kameraa.

Siellä ne urpiaiset viihtyivät reilun puoli tuntia keltasirkkujen seurana. Olisivat varmaan viipyneet pitempäänkin, mutta kun tuo hollannikkaan peijakas sai päähänsä, että nyt pitää viedä koirat ulos - nyt just eikä melkeen - ja sittenhän siinä tietysti kävi niin, että koiruudet pelottelivat lintuset pois.



On niillä aikamoinen kokoero, nimittäin urpiaisella ja keltasirkulla. Ihan sulassa sovussa ne tuolla kuitenkin ruokailivat. Keltasirkut näyttäisivät olevan suhteellisen rauhallista porukkaa, en ole vielä onnistunut näkemään yhtään riitaa keltasirkkujen kesken, eivätkä ne liioin aja muita ruokintapaikan vierailijoita pois, kuten esimerkiksi tiaiset.

Nyt sitten tuo parvi noita urpiaisia on käynyt tuossa säännöllisesti ruokailemassa. Onneksi meillä on tänä vuonna kaksi isoa lintulautaa ja tietysti monta ruokinta-automaattia. Ei ihan heti tule siemenistä pula, eli baari on auki ja ruokaakin on riittävästi.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Uusi vuosi ja eläininvaasio

Vuodenvaihteen jälkeen tuntuu ja näyttää siltä, että kaikki mahdolliset villit eläimet ovat liikenteessä ja pakkautuvat tähän pihapiiriin. Vuoden ensimmäisen aamun saldona tuolla ruokintapaikalla oli peräti 5 oravaa yhtä aikaa, käpytikkanaaras, naaraspeipponen, viitisenkymmentä keltasirkkua ja niin paljon erilaisia tiaisia, ettei niitä edes laskemaan pystynyt. Ihan kivaa on, että oravia on monta, se tarkoittaa sitä, että tontilla aiemmin asustellut rouva orava on onnistunut kasvattamaan poikasensa viime vuonna ja osa niistä on nyt sitten jäänyt asustamaan tähän ihan pihapiiriin. Ravintoa niillä kun on jatkuvasti saatavilla tuossa lintujen ruokintapaikalla. Ja kun ruokintapaikan baari oli kesän kiinni, oppivat ryökäleet murtautumaan tuolla liiterissä säilössä olleisiin siemensaaveihin. Hirmu siivoa ne siellä ovat tehneet ja ajoittain tekevät vieläkin, mutta ei tuo nyt niin kauhiasti haittaa.

Iltaisin täällä liikkuu myös melko lailla kaikenlaisia petoeläimiä. Tuossa viime viikonloppuna katseltiin iltahämärässä erittäin mielenkiintoista tontin ylilentoa - iso lintu ja lensi todella matalalla. Ei mennyt kuin pari sekuntia kun tunnistin otuksen huuhkajaksi. Supikoiriakin on vielä liikkeellä, ainakin jäljistä päätellen, nekin liikkuvat pimeällä, eli niistä näkee aina silloin tällöin vain vilahduksia kun painelevat pöpelikköön karkuun.

Uusimpana vierailijana tuossa lintujen ruokintapaikalla pyörii yksinäinen metsähiiri.



Tämäkin vesseli liikkuu kuvaamisen kannalta melko toivottomaan aikaan, yleensä tuossa loppuiltapäivästä, jolloin alkaa olla jo sen verran hämärää, ettei kuvia juuri saa. Nätti otus tuo on, mutta täytyy toivoa, ettei niitä pesiydy nurkkiin tuon enempää. Yhden vierailevan hiiren kanssa vielä pystyy ihan hyvin elelemään rinnakkaiseloa, useampi olisi jo liikaa.


Rusakon perhana on taas käynyt silppuamassa lintujen kauralyhteen.



Ihan samat kuviot näyttäisi rusakkoherralla olevan kuin viime vuonnakin. Kauralyhteet ripotellaan ympäri pihaa ja sitten tietysti koristellaan papanoilla.

Pihapiirissä siis riittää liikennettä, ja hyvä että riittää noita otuksia on tosi kiva seurailla, kun tuolla ulkona ei mitään hommiakaan oikein tähän aikaan vuodesta voi tehdä. Muutama pikkulintu on toiveikkaana aloittanut kevätlaulut jo. Niin ja räystäätkin tippuvat - aina silloin tällöin, meinaan lintulaudalla =)



Oisko tuossa jo jotain kevään merkkejä havaittavissa, toivottavasti.