maanantai 15. tammikuuta 2018

Isoja tikkoja

Talvisaikaan tässä hoodeilla oleskelee aika monta tikkaa. Kevättä kohti kun mennään, tikkojen määrä aina yleensä lisääntyy. Parhaimmillaan tässä on yhtä aikaa ollut kolme palokärkeä etupihan puolella kinastelemassa ja neljä käpytikkaa takapihalla reviiristä tappelemassa.

Tänä talvena harmaapäätikkoja on ollut vähemmän kuin yleensä. Nyt viime viikkoina tuossa on käynyt vain yksi naarastikka kerrallaan ja sekin satunnaisesti silloin tällöin.


Kunnon kuvia on ihan turha tähän aikaan vuodesta edes kuvitella saavansa, kaikki mielenkiintoiset vipeltäjät kun tuppaavat tulemaan näytille aina silloin kun keli on huono, sataa lunta tai räntää tai kun on liian pimeää tai hämärää, niin ettei valo tahdo kuviin riittää.



Viime vuonna tässä kävi koirastikkojakin, mutta tänä vuonna toistaiseksi vain tuo yksi naaras.


Koiras on muuten ihan naaraan näköinen, paitsi että sillä on todella punainen päälaki.



Isoja tikkoja ovat, eivät kuitenkaan sentään niin isoja kuin palokärjet. Palokärjistäkin olisi tarina, täytyykin seuraavaksi kirjoitella niistä.


torstai 11. tammikuuta 2018

Jyrsijäpopulaatio pihamaalla

Pihapiirin ehkä monilukuisin eliöryhmä täällä lintujen lisäksi on erilaiset jyrsijät. Tänä vuonna on kuulemma huono jyrsijävuosi, se on aiheuttanut eri pöllölajien vaelluksen paremmille metsästysmaille ja jatkuvasti saa lukea, kuinka jostain on löytynyt nälkiintyneitä petolintuja, koska jyrsijöitä ei ole tarpeeksi. Täällä se ei kovin dramaattisesti näy, pikkuvipeltäjiä on muutama ja ihan hyvä niin, en kovin isoa jyrsijäpopulaatiota tähän hoodeille kaipaa, muutama saa olla, mutta liika on tietysti aina liikaa.

Metsämyyriä tuossa lintujen ruokintapaikalla käy ruokailemassa ainakin neljä (yhtä aikaa olen siis nähnyt neljä yksilöä), voihan niitä olla useampikin ja varmaan onkin, mutta mahdoton sanoa kuinka monta.


Yleensä nämä liikkuvat hämärässä, joskus harvemmin saattaa otuksen huomata ihan päivänvalollakin.



Ne kaivavat käytävänsä lumeen ja käytäväverkoston laajuuden näkee siitä, miten paljon aukkoja lumesta löytyy.


Ovat kohtuullisen varovaisia näin talvisaikaan, tässä käy kärppiä ja lumikoita ihan pihassa, joten siinä täytyy pienen metsämyyrän pitää varansa, ettei joudu saaliiksi.


Ne syövät hyvällä ruokahalulla ihan kaiken, mitä lintulaudoilta tippuu. Tämän ja viime talven herkkua on ollut hirssi.


Joskus käy myyrällä tuuri ja hirssi tippuu ihan kolon suulle. Ylläolevasta kuvasta voi nähdä, että tuokin hirssi on melko lailla puhtaaksi kaluttu.


Ne ovat hirmu nopeita niin halutessaan. Suurimman osan ajasta ne kuitenkin viettävät kolonsa suulla – nopea pyrähdys kolosta pois, ruokaa mukaan ja takaisin koloon syömään – siinä niiden toimintamalli.


Joskus ne odottavat kolon suulla todella pitkän aikaa ennen kuin uskaltautuvat ulos.


Jännä juttu, nämäkin kesyyntyvät. Tai no, ainakin aikaa myöten tulevat välinpitämättömiksi ihmisen läheisyydestä. Aikansa kun niitä seuraa, pääsee melko lähelle kuvaamaan, niin ettei se otusta juurikaan häiritse. Tottuvat ihmisiin, mutta aikaa se jonkin verran vie.

Toinen, oikeastaan se söpömpi vaihtoehto täällä on metsähiiri. Sen jos onnistuu päivänvalolla näin talviaikaan kuvaamaan on tosi onnekas. Kotihiiristä en välitä ja onneksi niitä ei täällä olekaan, noita metsähiiriä vaan. Metsähiiren erottaa kotihiirestä muutaman varman tuntomerkin perusteella. Metsähiirellä on kokoonsa nähden valtavat silmät ja todella suuret korvat. Väri on enemmän ruskea kuin kotihiirellä ja valkoisen vatsan ja ruskean selkäpuolen raja on jyrkkä.


Viime kesänä näitä oli ainakin kolme kappaletta tuossa takapihalla. Ja kesäaikaan niitä näki ihan pitkin päivää. Tämä yksilö oli tosi varovainen. Melkeinpä liian nopea, eli ihan muutaman kuvan vain ehdin ottamaan, se kun mennä viipotti kolosta toiseen todella vauhdikkaasti.


Viime kesänä näin videon, missä tällaista metsähiirtä pihapiirissä syötettiin kädestä, eli nekin kesyyntyvät. En sitten tiedä kannattaisiko täällä yrittää, minulle kyllä toistaiseksi riittää niiden seuraaminen muutaman metrin päästä. Nätti ja söpö otus se on, isoine silmineen ja valtavine korvineen. Paljon söpömpi kuin metsämyyrät.




sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Se olis taas talvi

Uskomatonta miten aika kuluu nopeasti. Taas ollaan jo tammikuussa, mikä sinänsä on ihan mukava asia, kevääseen ja kasvukauden alkuun ei enää kovin kauaa ole. Se sitten jää nähtäväksi, tuleeko tänä vuonnakaan kasvimaata perustettua, mutta ainakin tässä vaiheessa olen vakaasti sitä mieltä, että tulee.
Tämä talviaika on mennyt ihan ihmetellessä. Onneksi pihapiirissä riittää seurattavia, eipähän aika käy pitkäksi. Nyt ihan viime aikoina tuossa rannan tuntumassa on liikuskellut valkohäntäkauriita.  Ovat ihan polun tehneet tuohon jäälle.

Ovat melko arkaa porukkaa, tarkkaan katselevat takapihan, ennen kuin ohi lähtevät kulkemaan.


Tuossa takapihallahan minulla on lintujen ruokintapaikka. Ja siinä muutama kauralyhde. Jos rannassa ei olisi aitaa, veikkaanpa että nuo otukset kävisivät ne lyhteet ja keltasirkkujen kaurat pistelemässä parempiin suihin.


Nämähän ovat liikkeellä useimmiten hämärän aikaan. Se taas tietysti tarkoittaa sitä, että vaikka kuinka hyvä kamera olisi, kuvista tulee mitä tulee. Melko rakeista mössöä nämä kaikki kuvat ovat, valotusaika kun pimeänpuoleisessa maastossa on kohtuullisen pitkä.


Matkaa kuvaajasta näihin otuksiin oli sellaiset 25 metriä, ei sen enempää. Kyllä niille vähän kiire tuli, kun meikäläisen huomasivat. Mutta sen verran ilmeisesti ovat ihmisiin kuitenkin tottuneet, että vaikka kiirehtivätkin paikalta pois, ei kukaan niistä varsinaista pakoryntäystä tehnyt. Vähän vaan nopeuttivat askeleitaan, vilkuilivat olkansa yli meitsiä ja poistuivat jäältä metsän puolelle.

Kyllä näitä pitempääkin katselisi. Olen miettinyt, että josko vaikka laittaisi heillekin kauraa tarjolle, tänä vuonna lunta täällä on paikoin 60-80 senttiä, eli varmaan olisivat kauriit lisäravinnosta aivan onnessaan.



perjantai 23. kesäkuuta 2017

Pappakuovi sai raivarin

Pihamaalta alkoi tässä yhtenä päivänä kuulua vallan kamalaa mekastusta. Kuovi huusi kuin viimeistä päivää. Tajusin, että koirat ovat pihalla ja epäilin jo pahinta. Ryntäsin sitten ulos toteamaan, että pappakuovi teki valehyökkäyksiä koiria kohti ja huusi kuin syötävä

Minut kun huomasi, lähti sitten lentämään suoraan päin.


Tältä se sitten näyttää, kun huutava kuovi tulee melkein päälle.


Kyllä se sitten lopulta kääntyi, noin 5-10 metriä oli välimatkaa.


On muuten sen verran iso lintu, että en ihan silmilleni tuollaista haluaisi.



Syykin käytökseen selvisi. Ruohikosta kuului kuovinpoikasten yhteysääntä – ne kun piipittävät toisilleen koko ajan. Pappakuoviraukka luuli, että koirat olisivat uhka, ei lintu tietenkään tajunnut, että poikaset olivat aidan toisella puolella.




Ei se siinä kovin kauaa riehunut, poistui sitten melko äänekkäästi protestoiden metsään.

Aika mielenkiintoinen kokemus oli, myönnän :D

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Vähän pöllömpi juttu

Harvakseltaan tulee nyt näkökään kirjoiteltua. On tuolla näköjään monta juttua julkaisematta, jostain syystä tämä systeemi takkuilee. No, pitää käydä ne läpi ja laittaa jakoon, jossain vaiheessa. :D

Puutarha täällä on kutistunut kolmeen kasvulaatikkoon ja kasvihuoneeseen, ihan siitä syystä, että kunto ei kestä vielä tässä vaiheessa mitään isompaa. Ehkä ensi vuonna sitten.

Onneksi on ilo asua sellaisella paikalla, jossa ihan pihassa tai lähes pihassa sattuu ja tapahtuu koko ajan. Tämän kesän kohokohta on ollut sarvipöllöjen pesintä tuossa melkein pihapiirissä. Viitisen kymmentä metriä pihan nurkasta pitää kävellä, niin päätyy suoraan pöllön pesälle.

Aikani seurailin aina iltaisin pöllön lentoa tuossa pihalla ja lähiympäristössä. Sitten yhtenä iltana tajusin, että niitä oli kaksi. Sain vinkin, että pesäpoikaset pitävät melkoista mekkalaa ja ne olisi helppo paikallistaa äänen perusteella. Sitten sain vielä linkin sarvipöllön poikasten ääninäytteeseen. Kuuntelin nauhoitteen ja menin ulos.

Ja kun tiesin mitä ääntä etsin, jo rappusille asti kuului pikkupöllöjen mekastus.
Paikallinen rengastaja kävi sen pesän sitten etsimässä, ihan suoraan käveli pesälle ja siellä oli kolme poikasta. Seuraavana iltana sitten ne poikaset rengastettiin. Menin mukaan totta kai, ei sitä ihan joka päivä pääse sarvipöllön jälkikasvua läheltä katselemaan. Olivat rengastajallekin ensimmäiset sarvipöllöt, vaikka on parikymmentä vuotta jo hommaa hoitanut. Eli ei ihan yleinen lintu arvioivat niitä olevan koko maassa n. 2000 paria. Hyvinä myyrävuosina sitten enemmän.


Terhakan näköisiä otuksia ovat nuo sarvipöllön poikaset.


Rengastaja arvioi poikasten iäksi n. 10 vuorokautta.


Melko tyynesti ne suhtautuivat käsittelyyn, eivät isommin edes pyristelleet. Vähän kyllä naksuttelivat, mutta muuten käyttäytyivät varsin stoalaisesti


Nätti otus tuollainen pikkupöllö. Aikuisina ovat melko kookkaita, siipiväli on n. 100 cm.


Rengastusvuoro, muut sisarukset ovat kiltisti kassissa.


 Ihan menninkäisen näköisiä otuksia.


Rengastettavat poikaset mitataan aina.


Vähän on vesseli sen näköinen, että mitä ihmettä nyt tapahtuu.


Topakka otus ja mahtavat kynnet.

Onneksi on hyvä myyrävuosi, riittää pienille purtavaa. Ja tyytyväinen olen minäkin tällaisista vuokralaisista. On päässyt vähän räjähtämään tuo jyrsijäpopulaatio tontilla, joten ihan hyvä jos joku niitä vähän verottaa.

lauantai 25. helmikuuta 2017

Puoli vuotta pois kuvioista

Nyt alkaa olla kutakuinkin puoli vuotta edellisestä blogikirjoituksesta. Ei yksinkertaisesti ole energia riittänyt blogikirjoitusten tekemiseen. Puoleen vuoteen mahtuu paljon. Meikäläisellä se tarkoittaa sitä, että jo olemassa olevan selkävamman lisäksi tässä on hankittu mm. istuinluun murtuma viime viikolla, puhumattakaan sitten monista muista huonon liikkuvuuden mukanaan tuomista vammoista pitkin syksyä ja alkutalvea. Muuten täällä asiat ovat kohtuullisen samalla tolalla kuin aikaisemminkin, päivät kuluvat ja pihapiirin villieläin- ja lintupopulaatio voi hyvin.  Näin talvella puutarhailusta ei paljon kirjoitella voi, mutta pihan tapahtumia voi pitää silmällä ja kirjoitellakin niistä.

Tässä on ollut draamaa taas pihalla varpushaukan muodossa. Käy lähes joka päivä verottamassa keltasirkkuparvesta yksilön tai kaksi.


Usein sen huomaa vaanivan pikkulintuja pihapuussa istuen. Kohtalaisen hyvä suojaväri sillä on, eli ei ihan helppo hoksata.



Haukat yleensä saalistavat hyökkäämällä lentäen saalinsa kimppuun, mutta tämä pihahaukka on vähän toista maata. Kun keltasirkut onnistuvat pakenemaan, tämä hoopo kiertää myyränkolot jalkaisin, tarkistaen että josko sieltä sitä sapuskaa saisi.


Myyriä on paljon, en ollenkaan panisi pahakseni, jos joku kantaa hieman verottaisi.

Siinä ne kuulumiset tältä erää - täytynee jatkossa pyrkiä kirjoittelemaan vähän useammin taas.


torstai 1. syyskuuta 2016

Draamaa pihamaalla

Eilen käppäilin keittiössä sen minkä kykenin. Vilkaisin siinä sitten ohimennen rannanpuoleisesta ikkunasta ulos. Siellä oli sulassa sovussa parikymmentä tali- ja sinitiaista ruokailemassa. Olin edellisenä päivänä paiskannut viime talviset auringonkukansiemen pussinpohjat tarjolle, kas kun oli jäänyt talvisaikaan tarjoamatta. Ja viimeinen käyttöpäiväkin oli jo aikoja sitten ohi.

Lähtötilanne siis oli alla olevan kuvan kaltainen. Tiaisia ihan joka paikassa, limittäin ja lomittain ja osittain päällekkäinkin.



Sitten paikalle syöksähti jokin iso ja ruskea. Haukka! Sen verran sain itseeni vauhtia, vaikken kovin hyvin vielä kävelekään, että ehdin kameran napata pöydältä. Vaan kuvaa en ehtinyt ottaa.

Siinä sitten katselin ikkunasta, mietin mihin ihmeeseen se mahtoi lentää. Tiaiset olivat siinä vaiheessa kaikki hajaantuneet eri ilmansuuntiin. Aika suuri osa niistä oli piilossa juhannusruusussa tuossa toisen keittiön ikkunan edessä.

Vaan haukallapa taisi olla toimintamallit hukassa. Se nimittäin otti ja lensi myös sinne puskaan. Ei olisi ehkä kannattanut.



Siellä ne sitten vetelivät kuurupiiloa, tiaiset ja varpushaukka.


Tiaisilla oli etulyöntiasema. Ne kun muutaman kymmenen gramman painoisina pystyvät hyvinkin tuollaisessa hennossa puskassa liikkumaan. Haukkaparka oli vaikeuksissa.



Niinpä se sitten muutti strategiaansa. Lensi maahan ja lähti kävellen jahtiin.


Kameran sulkimen ääni kiinnitti sen huomion. Selvästi näki naamasta, että ihmetteli kovin mikä kummallinen napsutus kuuluu. Nappailin sarjassa nimittäin 186 kuvaa (ihan varmuuden vuoksi), yleensä kun ainakin osa kuvista jännissä tilanteissa tuppaa olemaan tärähtäneitä. Ajattelin sitten pelata varman päälle, että ainakin yksi tai kaksi onnistuisi.


Haukka siis kierteli puskaa jalkaisin. Sitä mukaa kun se vaihtoi paikkaa, tiaiset siirtyvät ruusussa toiselle puolelle.


Varmaan turhauttavaa haukan kannalta. Nälkä - ja ruoka vaan leikkii…



Turhautuneisuutensa se purki sitten höyhenpuvun siistimiseen.
Aika pitkään se tuossa viipyi ja täytyypä sanoa, en todellakaan ennen ole varpushaukkaa noin läheltä seurannut. Oli muuten mielenkiintoinen juttu.



 Nätti veijari, mutta jäätävä tuijotus.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Se ois sitten ****tuskuu

Varoitus: Teksti täynnä painokelvottomia sanoja ja valitusta.
Sitä v*****ksen määrää mikä täällä vallitsee ei kukaan voi uskoa, on meinaan v-käyrä niin korkealla, etten moista aiemmin ole kokenutkaan.
Kuva aina kertoo enemmän kuin tylsä teksti…



Aivan, tässä on kasvimaa. Tai tässä siis joskus oli kasvimaa.

On se vaan ihme ja kumma, että lähimaillakaan ei ole ketään, joka suostuisi tuon ***keleen pläntin kyntämään. Ei raha kelpaa, ei näköjään edes vaikka tuplat lupaisi maksaa… Onhan niitä, jotka lupaavat tulla duunin tekemään, vaan sitten katoavat kuin pieru Saharaan. Kummallista touhua. Viimeksi tämän saman ilmiön koin, kun yritin kattoremppaan urakoitsijaa löytää.

Viime vuonna olin sitä mieltä, että käännän tuon käsin, ellei tekijää löydy. Vaan kuinka ollakaan, selkäleikkausta odotellessa ja lähes liikuntakyvyttömänä, taitaa jäädä kääntämättä.
Seuraava kuva kertonee taas aika paljon.



Jos oikein tarkasti katsoo, siellähän on kasvilaatikko.

Sama tämän kanssa, on siinä kasvilaatikko.



Onneksi on apujoukkoja tulossa viikonloppuna, niin saa edes tuon kunnostettua.

Tämän hetkinen työmaa.



On päässyt laatikko vähän ruohoutumaan. Vaan pikkuhiljaa, tuolilla istuen tuota perkaan.

Niinpä, on tuossa sentään jo yksi laatikko kunnossa ja sipulitkin istutettuna.



Jotain positiivista edes.

Kasvihuoneessa olisi odottamassa parikymmentä avomaan tomaattia sun muuta. Taitaa jäädä tänäkin vuonna sato saamatta. Kas, kun eihän tuonne pellolle pirukaan mitään istuttaa voi…

Kettuunnuin tyhjiin lupauksiin ja painelin kauppaan. Trimmerin ostin. Oli nääs päässyt tienvierustakin siihen kuntoon, että kaipasi pikaista siistimistä.

Samaan syssyyn ostin ***kele moottorisahankin. Joo-o, tarviiko edes kertoa, että joku lupasi, mutta ei koskaan tullut. Tuolla oli yksi tuulenkaatama koivu, mikä piti pätkiä, jotta saisi vähän polttopuita, vaan eipähän sitä ole pätkijää näkynyt…

Muutama viikko sitten kävi sähköyhtiön metsuri linjan raivaamassa ja kaatoi useammankin ison koivun. Sain neuvoteltua, jotta saman tien pätkäisisi ne klapikokoon, että voisin sitten pari-kolme kerrallaan raijata ne pihaan (kas kun en saisi/pysty kovin paljon kantamaan kerrallaan). Äijän klapikoko näytti olevan about puolitoista - kaksi metriä. Että semmosta. Vaan kunhan kerkiän, otan upouuden sahani ja **kele menen ja sahaan ne korkeimman omakätisesti, ihan takuuvarmasti, vaikka ***na henki menisi. Ai sisuuntunut? Minäkö? No totta ****ssä!

Seuraava postaus sitten varmaan käsitteleekin myrskytuhoja. Ainakin säätiedotuksen mukaan sellainenkin olisi tänään odotettavissa. Että semmosta, myrskyä odotellessa…



maanantai 9. toukokuuta 2016

Silkkiuikkujakin

Ensimmäisen silkkiuikun bongasin tuosta lätäköltä melko aikaisin keväällä. Vielä oli lumipälviä maassa.


Sittemmin siinä on vieraillut muutama muukin yksilö.


Kaksi pariskuntaa ja muutama yksinäinen harhailija. Harmi, etteivät ihan rantaan tulleet, joutui ottamaan kuvat kohtuullisen kaukaa. Mutta silti, ovathan nuo tunnistettavissa noistakin kuvista.