sunnuntai 29. elokuuta 2010

Sadonkorjuuapua

Tuli tuossa viikonlopuksi vieraita, kaveri ja kaksi kappaletta lagottoja. Varsinaisia touhottajia molemat. Siis koirat, ei kaveri... ;) Vallan ihania otuksia - eivät pysy paikallaan hetkeäkään - virtaa riittää. Sadonkorjuuapuakin niistä oli - ihan totta! Karviaiset katoavat näiden pikkuotusten suuhun ennen kuin kerkiää sanoa kissa. Paitsi tietysti, jos niiden kuullen sanoo kissa - ne kyllä vähän aikaa jäävät ihmettelemään, että missäs se kissa on - kyllä ne tämänkin sanan tunnistavat. Älykkäitä otuksia.

Pihalla tosiaan eivät juuri paikallaan pysyneet, tutkivat joka paikan ja jopa löysivät siilin itselleen tekemän talvipesänkin. Ihan kiva, nyt tietää, että pikkusiilillä on hyvät oltavat tavella, kun on kunnon pesäkin olemassa. Siiliherra on majoittunut tuohon rantaan, jollan alla olevaan lehtikasaan.

Karviaiset sitten saatiin kerättyä, ja on se muuten ihan mielettömän hauskaa kerätä viimeisiä karviaisia parin lagoton pyöriessä jaloissa. Siis ihan oikeasti nämä söivät marjat suoraan pensaasta. Kiva oli katsoa, miten sujuvasti se tapahtui. Kuonoa ujutettiin karviaisen piikkien välistä lähimmän marjan tuntumaan ja kun marja oli kosketusetäisyydellä se sitten napsastiin suuhun tyylikkäästi. Piikkejä ne osasivat varoa todella hyvin. Niin ja jos sattuivat samalle oksalle mitä itse keräsi, ei tarvinnut muuta kuin sanoa, että ”hei kuules otus tämä on minun oksani - etsi oma. ”

Viimeiset kurpitsankukatkin löysivät käyttäjänsä - kaveri keräsi kaikki. Ihan hyvä - tulee käytetyksi nekin. Ja niitähän oli vielä yllättävän paljon vuodenaikaan nähden.


Koiruuksille tuotti alkuun vähän vaikeuksia ymmärtää missä on kasvimaan raja ja miksi tuohon ihanaan laatikkoon ei saa hypätä. Mutta kerta näyttämisestä se meni perille, vaikka se kasvimaa nyt näyttääkin koiran silmissä sellaiselta pöheiköltä, mihin pikkukoira saa mennä kakkimaan, ymmärsivät nämä ihan näyttämällä, että se on niin sanotusti kiellettyä aluetta. Uskomattomia otuksia.

Jos tuo ukkokulta ymmärtäisi koirien päälle enemmän, haluaisin pari kolme itsekin. Vaan hermostuu tuo mies näin aktiivisiin koiriin. Huokaisi jo kerran, että hän haluaisi sellaisen koiran, joka vähän olisi makuullaankin joskus. Siis sohvaperunan. Ei taida siinä mennä toiveet ja odotukset tässä perheessä yksiin. Vaan eipä tuo haittaa - on nimittäin jo pentu odottamassa katselua tuolla Itä-Suomessa parin sadan kilsan päässä. Jep, jos hyvin käy meille muuttaa vauva parin viikon kuluttua! =)

perjantai 27. elokuuta 2010

Selkeästi syksy tulossa

En ole tänä kesänä vielä ainuttakaan pääskystä nähnyt. Vasta eilen aamulla, nyt kun ne ovat jo lähtemässä etelään bongasin sellaisen neljän - viidenkymmenen yksilön parven lentelemässä tuossa järven yläpuolella. Näytti olevan joku kummallinen hyönteisparvi, jonka kimpussa ne pääskyset sitten olivat. Tosin oli siellä västäräkkejäkin ainakin neljä, eli jotain tosi herkkua oli tarjolla. Västäräkit hyökkäilivät veden pinnalle laiturilta käsin kun samaan aikaan pääskyset lentelivät ympäriinsä pyrstö vedenpintaa viistäen.

Seurailin niiden tohuja jonkin aikaa. Näytti olevan toraa pääskysten ja västäräkkien kesken siitä, kuka saa laiturilla olla. Aikansa lenneltyään pääskyset kun alkoivat yksissä tuumin laskeutua laiturille istuskelemaan. Siitäkös tämä västäräkki populaatio sitten raivostui. Surutta ajoivat pääskysiä pois. Vaan joutuivat nuo luovuttamaan, pääskysiä oli yksinkertaisesti vaan liian paljon. Harmittaa kun en omista kunnon kameraa, mutta siitäkin huolimatta nappasin kuvan, missä on muutama pääskynen laiturilla.


Västäräkkejä täällä on ollut nyt parin viime viikon aikana paljon. Ja kun sanon paljon - tarkoitan todella paljon. Liikkuvat ryhmässä, mitä en ennen ole nähnyt.

Puutarhassa elellään tavallaan hiljaista aikaa. Tässä odotellaan lopun sadon kypsymistä, ja kerätään kyspiä pois. Mitään isompia toimenpiteitä en tuolle puutarhalle enää aio tänä vuonna tehdä. Mitä nyt silloin tällöin joitain kasveja joutuu peittelemään. Ja jo sitä sitten tässä kaiken keskellä suunnitellaan ensi vuotta....

Tässä alkaa muotoutua jo käsitys siitä, mitä kaikkea ensi vuonna laitan kasvamaan. Tiny Tim -tomaatit eivät tule kuulumaan kasvirepertuaarin ensi vuonna. Ovat niin totaalisen turhia. Eivät edes maistu kovin kummoisilta, pieniäkin ne ovat - se tietysti kompensoituisi sillä, jos olisivat edes hyvän makuisia, mutta eivät ne ole. Paksukuorisia ja mauttomia minitomaatteja. Ei kiitos, ei meille enää. Tomaateista tässä vaiheessa ihan varmasti uusintakasvatuksen ovat ansainneet Incas, SuperSweet 100 F1, Moneymaker, Tigerella, Yellow Pear ja Marmande. Lopuista en vielä tiedä kun maistiaisia ei ole kypsynyt toistaiseksi.


On se vaan hienon näköistä kun keltainen päärynätomaatti alkaa kypsyä. Onneksi nämä ovat olleet kohtuullisen aikaisia.

Marmande pihvitomaatteja täällä on syöty jo jonkin aikaa. Samoin Goldene Königin - keltaisia tomaatteja. Incas on tuottanut jo muutaman kypsän tomaatin myös.

Kesäkurpitsaa on täällä kasvatettu tänä vuonna kolmea eri lajiketta. Kaikki kolme ovat ansainneet paikkansa ensivuoden kasvimaalla. Spagettikurpitsa oli minulle uusi tuttavuus, en ollut sitä ikinä maistanut aikaisemmin, eikä minulla siitä minkäänlaista käsitystä ollut. Vaan ensi vuonna sitä kasvaa täällä meillä taas, ihan varmasti. On se sen verran hyvää syötävää. Ja kesäkurpitsat ovat kummalllisen satoisia - vieläkin kukkivat ja yrittävät tehdä kurpitsoita.

Alkaa olla jo senverran kylmä, että nämä uudet tulokkaat poimin melko pieninä pois.
 
Mitään kaalinsukuisia kasveja täällä ei näköjään voi kasvattaa. Vaikka kasvit pitäisi harson alla koko ajan, löytävät perhoset tiensä sinnekin jollain ihme tavalla. Yhtään ainoata kaalinsukuista kasvia en ole saanut kasvatetuksi korjuukuntoon asti. Myrkkyjä en mielelläni käytä, eli noilla luonnonmukaisilla torjuntatavoilla täällä on käyty sotaa tuholaisia vastaan - ja hävitty surkeasti.


Kun ne vaan maistuvat öttiäisillekin. Olen ihan mielenkiinnosta antanut näiden lehtikaalien olla. Mutta ei näistä enää mitään tule. Se on ihan varma juttu. Avomaan paprikoiden satoa saa alkaa jo kerätä. Kyllä sieltäkin muutama paprika tulee.

Jotkin kaalinsukuiset näyttävät voivan hyvin, mutta kun lähemmin tarkastelee - ne ovat täynnä toukkien tekemiä reikiä - harmi.


Menetetty peli näiden osalta. En edes enää kitke rikkaruohoja - on niin turhaa.

Kultajuurikkaita aion laittaa ensi satokautena myös, nekin olivat minulle uutta ja todellakin ovat kasvattamisen arvoisia. Mangoldi oli pienoinen pettymys, mutta varmasti kasvatan sitä ensi vuonna edes jonkin verran. Lajikkeita oli useita, ja nyt sitten täytyy päättää mitkä niistä ovat parhaita.



Mangoldi tosin kasvaa kuin viimeistä päivää - ihan hyvä tietää, että se ainakin viihtyy täällä.

Yrttimaa tulee laajenemaan taatusti. Olen jo ostanut tarvikkeet kahta uutta kasvilaatikkoa varten ja yrtit tulevatkin kasvamaan ensi vuonna omissa laatikoissaan. Nyt tuolla kasvaa mm. persiljaa, korianteria, basilikaa, oreganoa, timjamia ja kirveliä. Kaikkia noita myös ensi vuonna ja ehkä jotain muutakin kivaa jos sattuu löytymään.

Salaateista parhaiten näyttäisi menestyvän roma ja jäävuorisalaatti. Paksoi kasvaa harson alla ja on reikiä täynnä, jonkin perhosen toukkia siinä on. Eli siinä taas yksi kasvi jonka kasvatusta pitänee harkita tarkkaan - kannattaako vai ei.

Sipuleita tulee tottakai. Ensi vuonna osaankin varautua niihin variksen ryökäleisiin, ja harsotan ainakin punasipulit, jotta eivät rontit pääse uudelleenjärjestelemään sipulirivejäni, niin kuin tänä vuonna tekivät. Kaikkia samoja lajikkeita aion laittaa ja ehkä muutama lisääkin kokeiluun - saa nähdä.

Kylvin tuonne jossain vaiheessa muutaman pavunkin, unohdin ne ihan kun ne näyttivät pitkään tosi surkeilta. Mutta sieltäpä tulikin papusato! On niitä jo puolisen kiloa kerätty ja hyviä ovat olleet. Eli papuja haluan ensi vuonna aivan ehdottomasti.

Hullulta tuntuu jo ensi vuotta suunnitella, ollaanhan vasta elokuussa ja sadonkorjuuaikakin meneillään. Mutta toisaalta hyvin suunniteltu on melkein tehty ja kivaahan tuo tuommoinen mietiskely on.

Ja loppuun taas kissakevennys.
 
 
Niin se vaan on, ei siitä mihinkään pääse. Kissat ja laatikot. =)

torstai 26. elokuuta 2010

Se on kori, se on kissa, eikun se on kissa korissa

Mistäköhän johtuu, että jos on kori tai laatikko ja kissa, ihan varmasti ei mene minuuttiakaan kun kissa istuu korissa tai laatikossa. Ja tämähän koskee kaikkia kissoja, ainakin kaikkia niitä, mitä minä tunnen.


Pikkkuneiti on ollut viime päivät ihan selvästi ikävystynyt, kasvimaalta ei ole kovinkaan paljon tutkittavaa tuossa korissa enää sisään raahattu tässä vaiheessa. Sadonkorjuu alkaa olla lopuillaan kaikkien muiden kasvien paitsi tomaattien osalta. Toisaalta kyllä se näyttää tyhjä korikin neitiä kiinnostavan, onhan se täynnä mitä kummallisempia ihania hajuja - kun on kerran kasvimaalla oleillut. Ja kyllä sitä tutkittiinkin pitkään ja tarkkaan. Joka ikinen sentti piti nuuskia vähintään kahteen kertaan. On se kiva, kun noinkin pienellä vaivalla saa kissallensa jotain mielekästä tekemistä, ei muuta tarvinnut kuin nostaa tyhjä kori lattialle.

Ainoa miinuspuoli tuossa on se,että jos on aikonut koria johonkin käyttää - se onkin sitten melkoisen mahdotonta, jos kori on täytetty kissalla. Eipä minunkaan muu auta kuin ottaa vaan toinen kori.

Ja tämmöistä täytettä koriin sain tuosta rannalta noin 30 metrin päästä ojan takaa.


On siinä muutama kilo, ja täällä ollaan aivan onnesta pyöreinä. Vallankin kun olin jo luopunut toivosta saada tänä vuonna yhtään metsäsieniä. Kun näitä herkkutatteja löytyy - on se melkein kuin pienen lottovoiton saisi. Ovat nämäkin niin hyviä ja peittoavat ostosienet mennen tullen.

Sienien keräämisen lisäksi tämä päivä on kulunut kasvien uudelleen järjestelyillä. Olen siirtänyt muutaman ämpärikasvatuksessa olevan kasvin kasvihuoneeseen - hallaa pakoon. Ennustavat nääs ensi yöksi tälle alueella hallanvaaraa. Harmi se olisi, siinä paleltuisi avomaan tomskut ja kaikki. Tässä kohta lähden niitä peittelemään ja virittämään kaikenlaisia hallanesto systeemeitä. Ihan siltä varalta, että kaikki ensi yönä paleltuu, keräsinkin tänään kilokaupalla tomaatteja jo puoliraakoina. Kypsyyvät nuo ihan kivasti sisälläkin, kun laittaa paperipusseihin.

tiistai 24. elokuuta 2010

Puskajuttuja ja omena-karviaismarjapiirakka

Täällä on vietetty viime ajat ihan puskissa vaan. Siis marjapuskissa. Alkavat olla kypsiä nuo viinimarjat ja karviaiset, enkä millään tahdo ehtiä niitä kaikkia keräämään. Ongelma on tietysti myös se, että kaikki mitä kerään on myös jollain tavalla valmistettava joko heti syötäväksi tai sitten pakastettavaksi. Tämän päiväisen karviaismarjasaaliin upotin omena-karviaismarjapiirakoihin. On muuten vinkeä makuyhdistelmä, itse asiassa vallan hyvä. Suosittelen.

Tämäkertaisen piirakan tein seuraavanlaisella ohjeella:

Omena-karviaismarjapiirakka

3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1,5 dl sokeria
2,5 dl maitoa
1 dl öljyä
2 pientä omenaa kuutiona
n. 3 dl karviaismarjoja

Kuivat kamat sekaisin ja sitten lisätään maito ja öljy. Marjat ripotellaan pinnalle. Uuniin 20-25 minuutiksi kahteensataan asteeseen. Ja hyvää tulee.

Tällä samalla ohjeellahan saa aikaan mahdottoman hyviä karviaismarjapiirakoitakin, jättää vain omenan ja vaniljasokerin pois sekä lisää marjojen määrän noin viiteen desilitraan.

Tekee tuo leipominen hyvää aina tuon puskissa roikkumisen välillä. Tulee vähän vaihtelua päivään. Vaan eiköhän sitä kohta olisi aika sukeltaa sinne puskaan taas.



Ja sitten se sanoi ”POKS”


Tuossa toissapäivänä ihmettelin pihalla liikkuessani kummallisia poks poks -ääniä. Ikäänkuin jotakin olisi rapissut ruohikkoon ja auton päälle. En sitten asiaan sen kummemin enää kiinnittänyt huomiota ennenkuin tuossa lapion kanssa kasvimaalle kulkiessani ropisin yllättäin itsekin. Siperianhernepensas se onnessaan poksautteli palkojaan auki ja viskoi siemeniään maailmalle ja paiskoi niitä ilosesti minunkin päälleni siinä kun sen ohi kävelin. Ihme puska.

Olikin ihan viimeiset hetket alkaa keräämään siemeniä siitä. Onneksi huomasin mitä se oli tekemässä - muuten olisi mennyt koko siemenshow ohi suun. Suurin osa paloista oli jo poksahtanut ja siemenet taivahan tuulissa. Kiiruusti hain astian, ja keräsin muutaman kourallisen palkoja siihen. Jätin sen sitten tuohon kasvarin viereen pöydälle siksi aikaa, kun kävin ne lapiohommat kasvimaalla tekemässä. Vaan kuinka ollakaan, ei mennyt kauaakaan kun ne pahuksen palot päättivät yksissätuumin poksahtaa siinä astiassa. Aikamoisella voimalla vieläpä. Koko muoviruukku hyppäsi alas pöydältä - niin vahva poksauttelu siellä oli käynnissä. Kaikki ne keräämäni siemenet ja palot siis levisivät pitkin pihaa. Eipä siinä sitten auttanut muu, kuin mennä ja hakea kannellinen astia ja eikun uudestaan palkoja keräämään.



Oli muuten yllätävän vaikeata, kun niitä palkoja sinne astiaan laittoi aina välillä sai aikaan sellaisen poksautteluketjureaktion, että jollei kantta olisi ollut, olisivat kyllä lennelleet pihamaalle. No nyt on paljon siemeniä, joista sitten voi alkaa kasvattelemaan pikkuisia siperianhernepuskia.

Olen ajatellut tehdä tuonne rajalle sellaisen siperianhernepensasaidan. On sen verran pitkä pätkä tuolla, että tulisi turhan kalliiksi ne pensaat taimina ostaa. Ja onhan mulla tätä aikaa - voin ihan hyvin ne itse kasvatella siemenistä asti. Ja onhan se kiva nähdä mitä siitäkin sitten tulee - onnistuuko vaiko ei. Nähtäväksi jää.

maanantai 23. elokuuta 2010

Kasvimaa on vieläkin täynnä ihmeellisiä asioita

Tänään tutkailin avomaalla kasvavia munakoisoja. Joissakin lehdissä oli isoja reikiä, joten oletin niissä olevan jotain kummallisia öttiäisiä taas. Siinä puskaa penkoessani silmiini osui jotain hyvin hyvin kummallista. Eeii oo totta. Vaan on se, siellä oli yksi. Pieni, luumun kokoinen munakoison alku. Ai että tämä on yhtä juhlaa. En todellakaan odottanut näiltä tämänvuotisilta munakoisoilta yhden yhtäkään hedelmää. Olin aivan ekstaasissa kun ne edes kukkivat. Nämähän lähestulkoonkin kuolivat kaikki muurahaisarmeijan hyökkäyksessä pikkukasvihuoneessa, josta ne sitten paiskasin avomaalle tomaattien seuraksi.

No kun kerran yhden puskan tutkin, päätin sitten käydä läpi ne kaikki. Ja kuinkas ollakaan onhan niitä: ON - ja paljon.


Tässä puskassa kasvoi kaksi, ihan puskan juuressa piilossa ja niin vähässä valossa, että kamerakin päätti turvautua salamaan. Mieletön juttu, nyt olen tosi tyytyväinen, ainakin on todistettu se, että täällä ihan oikeasti kasvaa munakoisokin avomaalla, ainakin tänä kesänä. Se onkin sitten asia erikseen ehtivätkö nuo kypsyä. Mutta aika näyttää, tässä jäädään mielenkiinnolla seurailemaan tilannetta.

Avomaalta sitten päädyin kasvihuoneeseen järjestelemään tomaattja. Ai mitenniin järjestelemään. No, kun ne nyt ovat kaikki saaneet päähänsä tiputtautua maanrajaan jostain kumman syystä. Pakko niitä nyt on vähän nostella ja sitoa uudelleen kiinni ja järjestellä.

Ja mitäs sieltä sitten löytyikään kaiken lehtimassan takaa. Tomaattihan se, lajiketta Roma. Pari päivää ja tuonkin on jo syöntikunnossa, punastelee se jo sen verran kiivaasti.

Täällä alkaa olla sellainen olo, että kaikki on sujunut paremmin kuin osasin odottaakaan. Alkukesästä kyllä näytti vähän huonolta, kasvit kun saivat vähän liikaa kylmää tässä rikkonaisessa kasvihuoneessani. Silloin olin jo sitä mieltä, että jos edes yksi tomaati tulee olen tyytyväinen. Kyllä niitä tulee, joka lajikkeesta vähintään se yksi =) ja sehän tietää ihan tosissaan jo neljäätoista tomaattia se. Vaikka tosin on niitä jo syötykin, varmaan vähintään tuplasti tuo määrä.

Pikkusiilin tohinoita ja syksyn aavistusta ilmassa

Nurmikolle on putkahtanut yön aikana keltahaperoita. Syksy alkaa näyttää merkkejään pikkuhiljaa. Odottelen tässä, josko noita sieniä pulpahtelisi lisää - vaikka tatteja - se vasta mukavaa olisi. En noista keltahaperoista niin perusta - tatit, kanttarellit, mustat torvisienet ja suppilovahverot - ne on niitä kunnon sieniä. Koivuissakin alkaa olla jo keltaisia lehtiä ja niitä ne tiputtelevat jo melkoista vauhtia nurmikolle. Epäilen vahvasti, että keltaisuus johtuu veden puutteesta, eikä syksyn alkamisesta, olihan täällä varsin pitkä sateeton kausi tuossa heinäkuussa ja elokuun alussa. Nyt niitä sateitakin riittää, jopa niin, ettei kasvimaata ole tarvinnut enää kastella päiväkausiin. Ainoat kasteluhommat ovat täällä kasvihuoneessa ja tuossa saunan seinustalla, kasvit kun osuvat niin sopivasti räystään alle, etteivät tarpeeksi vettä edes kunnon sateella saa.


Maisema on muuttunut melkoisesti sitten heinäkuun alun. Ei tämä nyt vielä kovin syksyiseltä näytä, mutta on sitä syksyn alkua näkyvissä kuitenkin.


Pellolla horsmat ovat lakanneet kukkimasta, ja kukkapenkissäkin viimeiset kukkijat alkavat jo lopetella.

Melkein kaikki tomaatit avomaalla alkavat punastella lievästi. Tässä pidetään sormia ristissä ja toivotaan, että lämpötilat pysyvät edes kohtuullisina niin kauan, että ne ehtivät kypsyä. Sama tilanne kasvihuoneessa, osa on kypsymässä osa on edelleenkin ihan vihreitä. Ainakin vielä alkuviikosta sääennusteiden mukaan yölämpötilat pysyvät lähellä kymmentä astetta, torstaina odotuksena olisi tässä vaiheessa kolme astetta. Se jo tarkoittaa sitä, että ainakin herkemmät kasvit on peiteltävä yöksi. Kasvirintamalla ei mitään uutta sen kummempaa tapahdu, kasvavat ja tuottavat satoa tasaiseen tahtiin kaikkil. Muuta mielenkiintoista tontilla kyllä tapahtuu, kasvimaata kun ei juurikaan tarvitse enää hoitaa eli täällä ehtii nyt seurailemaan ja touhuilemaan itsekin kaikkea muuta kivaa.

Eilen se pikkusiilikin taas puuhasteli tontilla. Näytti se ihan mukavasti syötävää löytävän, mutta tapani mukaan otin kissanruokapussin ja painelin ulos, kun bongasin pikkuveitikan ikkunasta. On tämä otus oppinut talon tavoille. Heti kun se kuulee ääneni se alkaa kipittää ääntä kohti. Pysähtyy jotakuinkin kahden kolmen metrin päähän ja nuuskii tohkeissaan ilmaa. Tietää jo, että sieltä olisi taas ruokaa tulossa.

On se sen verran pieni tuo otus vielä, että ihan mieluusti syötän sitä nyt - jotta se reppana selviäisi talven yli. On sillä pienellä vielä kasvamista, ennen kuin se on aikuisen siilin mitoissa. Se on todellakin vielä mielestäni liian pieni, mahtuu yhdelle kämmenelle, täysikasvuisen siilin pitelemiseen sentään tarvitsee kaksi kättä. Reppana tarvitsee melkoisen kasvupyrähdyksen ja mahtavan rasvakerroksen talven varalle. Onneksi pikkuinen on todella ihastunut kissanruokaan, olen siitä erittäin tyytyväinen - täällä kun on vieläkin niitä kissanruokapusseja, jotka eivät taimihakkureilleni kelpaa.

 
Tuo kalaruoka kastikkeessa, jota tälle siilivesselille syötän, on melkoisen vahvasti tuoksahtavaa tavaraa. Siileillä on tiettävästi melko huono näkö. Sen kyllä huomaa, jos tiputtaa ruokaa vähänkin pitemmälle, vaikka tuo ruoka tuoksahtelee jopa meikäläisen nenään, siilivesseli ihan selvästi kuononsa varassa ne ruokapalat löytää, yleensä hetken touhotettuaan ja tuhistuaan ympäriinsä.
 
 
Joskus sille tulee ihan selkeä hutikin. Nenä käy melkein ruoassa ja sitten vaan siitä yli ja etsitään ihan vierestä.
 
Vaan sitten kun se nokka osuu ihan oikeasti ruoan kohdalle, tapahtuu kummia. Suloisesta pikkusiilistä tulee ärhäkkä raateleva pikkupeto.




Ilmekin muuttuu pehmoleluilmeestä suuren saalistajan viirusilmäiseksi naamatauluksi.


On se sen verran pieni tuo reppana vielä, että kissanruokapalatkin ovat melkoisen isoja ja aikamoinen urakka sillä on niitä järsiä.

Siisti otushan tuo myös on. Kun ruokapalat on syöty, herra siili siistii nurmikonkin. Nuoleskelee ruohotuppaat puhtaiksi.



Ihastuttavan pitkä kieli siilillä on. Harmi vaan, että järjestelmäkameran puutteessa se ei kunnolla tallentunut, suljinaika oli sen verran pitkä tuossa pokkarissa, mutta ilme kyllä siiliherralla on harvinaisen keskittynyt.

Olen tässä pohtinut talvipesän rakentamista sille. Toki olisihan täällä tähdellisempääkin tekemistä, mutta voisin tuohon ojanreunaan laittaa sille kasan risuja ja heiniä ja sen sellaista mukavaa - mihin se sitten sen pesänsä voisi tehdä. Onhan tuolla jo jonkinlainen kasa olemassa, sitä voisi vähän petrata - sellaiseksi, että se siilille talvipesäksi kelpaisi. Selasin tuossa nettiä aiheen tiimoilta, ja löysinkin Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilta oivallisen ohjeen siilin talvipesän tekemiseksi.. Täytyy pistää harkintaan, josko tuollaisen väsäisi.

Tänään sitä voisi harkita vaikka sieneen lähtemistä. Luulisi niitä jo jonkinverran olevan, koskapa tuossa nurmikollakin jo haperoita kasvaa.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Ruokaa ruokaa ja enemmän ruokaa - vähän liikaakin ruokaa... ?

Pakastimet ovat täynnä! Ja vielä ei sadonkorjuu ole edes puolessa välissä. Siis nämä kaksi pakastinta täällä nelosvyöhykkeellä ovat täynnä. Pääkaupunkiseudulla odottaa kyllä kaksi lisää, ja niissä on tilaa. Tässä sitä odotellaa isännän saapumista kustannuspaikalle, jotta voi sitten lähettää lastin pakasteita etelään talven varalle.

Olen siis tehtaillut leivonnaisia pakkaseen. Tuli tuossa väsättyä 10 kappaletta karviaismarjaipiirakoita. Ai että tuli hyviä - yksi syötiin melkein lennossa.

Huono kuva, myönnetään, mutta kiireessä ei tullut sen kummemmin rajauksia ajateltua.
 
Näitä karviaismarjapiirakoita tekisin ihan mielelläni lisää, mutta kun mihinkään ei enää mahdu. Täytyy vain toivoa, että marjat pysyvät puskissa putoamatta siihen saakka, kun isäntä saa vietyä lastin etelään ja pakastimiin tulee täällä tilaa. Vähän tuossa mietin jo, että pitäisikö ostaa kolmas pakastin tänne, mutta se saattaisi kyllä olla jo hätävarjelun liiottelua. Harmi, että pakastimia ei voi vuokrata... vai voiko?
 
Eli marjapiirakoita tuli tehtyä siis muutama ja tällaisella ohjeella väsäsin niitä:

3 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa
1 dl ruokaöljyä
n. 5 dl karviaismarjoja

Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Sitten lisätään maito ja öljy. Sekoitetaan. Kaadetaan vuokaan ja ripotellaan marjat päälle. Uuniin noin 20-25 minuutiksi 200 asteeseen muhimaan. Ja sitten syödään :) - tai  vaihtoehtoisesti pakastetaan.

Taimihakkureiden harharetket

Taimihakkurini numero yksi - Gizmo - otti ja karkasi. Pahuksen kissa minkä teki. Aamulla kun avasin oven, se oli ulkona kuin rasvattu salama. En huomannut sen edes ohittavan minua, huomasin sen vasta siinä vaiheessa, kun se huiteli jo nurkan taakse.

Lähdin siitä sitten hissukseen sen perään. Ei kannata rynnätä suinpäin sitä kiinni ottamaan. Tuossa joku aika sitten se nimittäin viimeinkin tajusi sen, että en sitä juoksemalla kiinni saa. Sen jälkeen homma on ollut Gizmolle yhtä juhlaa. Eli ulos päästessään poika päästelee pihassa täysillä - puusta puuhun. Juoksee kuin mieletön, hyppää puuhun metrin puolentoista korkuudelle jalat harallaan roikkumaan, hyppää alas ,juoksee kuin mieletön seuraavalle puulle ja taas hyppy niin ylös kuin rahkeet riittävät. Tämä show tietenkin vain sillä edellytyksellä, että on yleisöä. Jos sitä seurailee matkan päästä, ja se luulee olevansa yksikseen, se mennä touhottaa vallan arvokkaasti ja varovasti.

Eli sarjassamme salaa ulos ja karkuun, oli homman nimi tällä kertaa. Ensimmäiseksi se paahtoi tuonne rantaan, melko kovalla vauhdilla. Sitten olikin aika ottaa suuntaa ja tarkistaa koordinaatit.

 
Tässä vaiheessa vielä herra tutkailee pihapiirissä koordinaatteja ja mihin suuntaan sitä lähtisi.
 
Vaihe numero kaksi olikin sitten kasvimaan valloitus. Sinne se jolkotti häntä pystyssä ja katosi spagettikurpitsapenkkiin.
 
 
Tässä vaiheessa olin minäkin vielä hyvin mukana. Kasvimaalla se suorastaan rakastaa leikkiä piilosta. Menee yhden rivin päähän ja sitten kun sitä lähestyy herra maastoutuu ja hiippailee toiseen päähän. Aina välillä se kyllä tiedottaa sijainnistaan mukavilla ”kurr” -äänillä.
 
Gizmo on ollut mukanani puutarhahommissa muutaman kerran. Se on ihan kiltisiti pysytellyt muokatulla alueella, ja on se aika tottelevainenkin ollut, uskoo kun kieltää. Tietysti se marmattaa jokaiselle kieltosanalle vastaan. Kovin on puhelias tämä kissä. Siis marmattaa vastaan, kun sille sanoo ”EI”. Aikansa marmatettuaan se yleensä tuhahtaa ja uskoo. Niin, tähän asti. Eli eipä ollut poika vielä muokkaamattoman alueen ulkopuolella ollut.
 
Vaiheessa numero kolme se kiinnostui vähän turhankin kovasti tuolla pellon laidalla olevasta pusikosta. Tuossahan on ensin muokattua peltoa jonkin verran. Sitten on oja, jonka takana kasvaakin jo sitten pajua, horsmaa, mesiangervoa ja kaikkea mahdollista suloisena sekamelskana. Siis suunnilleen pienen ihmisen korkuista pusikkoa. Jättimäistä metsää kissan perspektiivistä katsottuna. Hetken se siinä puskien edessä seisoi ja olin ihan kuulevinani kuinka sen päässä raksutti. Ja sinne se painui, tällä kertaa kielloista huolimatta. Pahuksen kissa.
 
 

Sinne pusikkoon sitä on ihan turha seurata, eli se katosi tykkänään horsmien sekaan.
 
Kutsuin sitä pitkään ja hartaasti. Aina se vastasi jostain suunnasta. Sille on tyypillistä, että se naukuu melko tyttömäisellä äänellä ja aina välillä tuottaa niitä kummallisia ’kurr’ -ääniä. Sitten se yhtäkkiä lakkasi vastaamasta. Pahuksen kissa potenssiin 10. Ihan teki mieli päästellä niin maan perusteellisesti ärräpäitä - ja varmaan siinä tuli muutama tuotettuakin.

Kissa siis katosi ja aikaa kului. No onhan se selvä juttu, että tottakai noilla otuksilla on suuntavaisto kunnossa ja osaavat tulla takaisin. Enemmänkin olen huolissani sen rämäpäisyydestä, ikänsä sisäkissana ollut katti ei välttämättä ihan kaikkea vaarallista luonnossa tajua.

En siinä sitten tuntitolkulla halunnut kissan kutsumista jatkaa. Sitäpaitsi olin unohtanut verkko-oven auki ja talon suunnalta kuului jo lähestulkoonkin epätoivoista naukumista. Taimihakkurini numero kaksi, Kiya oli herännyt päiväuniltaan ja todennut olevansa yksin. Neiti on täysin erilainen pakkaus kuin tämä toinen. Vielä tuossa kevättalvella se murisi ovenraossa ulkoilmalle, suurelle ja pelottavalle maailmalle. Sitten tuossa alkukesästä se huomasi, että ulkoahan löytyy eväitä, kävi pika pikaa hakemassa pari hiirtä sisälle, mutta sen pitemmälle se ei koskaan ole mennyt. Sille tuottaa suunnattomia vaikeuksia edes astua nurmikolle - se kun on niin pelottava. Nurmikolle se menee siis huomaamattaan, silloin kuin niitä eväitä hakee. Muuten se pysyy kiltisti rappusilla. Tosi urbaani kissaneiti.

Siirryin siitä sitten lähemmäksi pihaa, Kiyan naukuminen oli jo niin raivokasta, tuntui sanovan useammallakin kielellä, että perhana mua ei jätetä yksin. Kun tulin tuohon pihaan, neiti oli rappusilla ja vallan ihastunut siitä, että joku tuli seuraksi. Ja sen ilonsa se sitten osoitti kierimällä kuin hyrrä ja kehräämällä kuin rukki.

 
Tyttökissa kun on, osaa olla nätti. Tuossa kuvassa sitä kieritään rapulla ja ollaan muuten vaan nättejä.
 
Vaan olisihan se minun pitänyt arvata. Jotain kummallista tässä päivässä, kissat käyttäytyvät varsin erilailla kuin normaalisti.
 
Neiti kieriskeli ja kieriskeli...

 
Seuraavalle rappuselle asti. Ja taas oltiin nättejä.

Sitten taas kieriskeltiin, kehrättiin ja kieriskeltiin.

 
Nyt päästiin jo alimmalle rapulle. Ja taas oltiin nättejä.
 
Ja kuinka ollakaan seuraava kieriskely veikin neidin jo melkein pihamaalle.

 
Ja sitten yhtäkkiä sitä huomataankin, että ollaan jo ihan pihalla. Apua. Jalat alle ja takaisin sisään kuin tuli hännän alla. Ei ole vielä meidä neidistä ulkoilijaksi. Tähän kaikkeen toimintaan vierähti melkoinen tovi. Eihän urbaanin pikkuneidin sovi kiirettä pitää. Ja ihan hauskaa minullakin oli neidin toimia seuratessa.
 
Aikaa siis oli kulunut jo varmaan puolisen tuntia. Taimihakkurini numero kaksi siis edelleenkin puskassa patikoimassa. Vaan kuinka ollakaan, pellon suunnalta alkoi kuulua hätääntynyttä naukumista. Gizmo siellä ilmaisi närkästynein äänenpainoin mielipiteensä siitä, että hänet oli jätetty yksin.
 
Hiippailin sitten takaisin pellolle, kun ensin olin sulkenut oven, ettei pikkuneiti innostuisi omin päin tutkimusmatkailemaan.
 
Ja mitä siellä pusikon laidassa odotti. Kappas vaan.

 
Gizmohan siellä istui ja naukui. Kuullosti todellakin siltä, että apua minut on jätetty aivan yksin.
 
Vähän lähemmäksi käveltyäni, herra lähti vastaan, tuli luokse ja käyttäytyi kuin pieni puskutraktori. Puskemisenhan tämä yksilö oppi vasta tuolta toiselta kissaltamme, eli on vieläkin vähän hakusessa nämä kissamaiset käyttäytymistavat. Tarpeeksi kauan hellyydenosoituksia annettuaan herra köpötteli perunapenkin munakoisojen väliin vähän hengähtämään.
 
 
Oli vähän sen oloinen kissa, että nyt on saatu tarpeeksi tätä ulkoelämäherkkua. Ihan hetikohta se sitten tulikin vähän lähemmäksi ja heittäytyi makuulleen ketarat oikosenaan. Tämä on Gizmolla yleensä merkki siitä, että otapas nyt syliin ja kanna sisään. No, ei siinä muu auttanut, eli vaihe numero neljä: roikottaa poika sisäruokintaan. Oli pikkuisen enemmänkin väsynyttä miestä tämän seikkailun jälkeen. Nukkui kuin tukki iltaan asti.

lauantai 21. elokuuta 2010

Aikaisin aamulla

Aamulla ulos katsoessa tulee vähän epätodellinen olo. Koko maisema on peittynyt usvaan niin, että edes järven vastarannalle ei näe. Auringon olemassaolon voi aavistaa hieman vaaleammasta läikästä taivaalla. Kuuden aikaan näkyvyys on kutakuinkin kaksikymmentä metriä. Puoli kahdeksaan mennessä aurinko alkaa jo näyttäytyä hieman enemmän, näkyvyyttäkin on jo sen verran, että rajalla 200 metrin päässä olevat puut näkyvät. Lämpöasteita on 8, voin vain kuvitella miten paljon lämpimämpää tuo vesi on, usvaa kun muodostuu niin paljon. Nurmikko ja kaikki kasvit ovat kasteesssa, aika vinhan näköinen maailma.

Pikkkuhiljaa auringon nousessa korkeammalle usva alkaa hälvenemään. Itse sain raahattua ruhoni ulos vasta siinä vaiheessa, kun näkyvyyttä oli jo ihan kunnolla. Aamun ensitoimina kun täällä on koko kesän ollut kasvien kunnon tarkastus ja aina on jotain jännää yön ja illan aikana tapahtunut. Tänäkin aamuna taas pari uutta tomaattia on ottanut asiakseen kypsyä syöntikuntoon sitten viime tarkastuksen.

Heti pihalle tullessa vastassa on mukavan näköinen kasteinen koristeparsa.

Tämä yksilö on kasvanut lähes hoitamatta tuossa samassa paikassa jo nelisenkymmentä vuotta. Saa minun puolestani siinä olla vielä toiset neljäkymmentä, on se sen verran komia kapistus.
 
Aamukierrokseni aloitan siis pihalta ja sitten suuntaan rantaan. Rantaan mennessäni säikytin pari sorsansukuista otusta karkuun.
 
Sinne ne viipottivat aamu-usvan sekaan. Olivat niin nopeita, että en ehtinyt lajimääritystäkään tehdä. Mahtoiko olla osuutensa asiaan myös sillä, että olin jättänyt silmälasini sisälle.
 
Seisoskelin hetken laiturilla ihmettelemässä maailman menoa ja vesikasvien runsautta. Muutamassa minuutissa maisema muuttuu kesäisemmäksi ja näkyvyys paranee entisestään.

On ne vaan nättejä nuo tuollaiset hetket, aurinko paistaa, ilma on tyyni ja usva hälvenee pikkuhiljaa.


Järvelle katsoessa voisi kuvitella, että tulossa on varsin kaunis päivä. Auringon suunnassa kun ei ole yhtään ainutta pilveä edes.

Aamulla valot ja varjotkin ovat ihan omaa luokkaansa. On se vaan harmi, että tässä huushollissa ei tällähetkellä ole kunnon järjestelmäkameraa.




No, saahan tuolla pikkupokkarillakin jonkinlaisia kuvia aikaiseksi. Mutta kyllä se kunnon järkkäri olisi poikaa.
 
Seuraavaksi suuntaan kasvihuoneelle, tarkistan lämpötilan, joka tänä aamuna oli +9 astetta. Varmaan tuo lämpötila pysyisi korkeampanakin, mutta kai nuo reiät kasvihuoneen muoveissa saavat aikaan vähän liikaakin lämmönhukkaa. Uudet muovit on jo hankittuna - olleet jo toukokuusta, mutta aikaiseksi ei ole vielä saatu kasvarin uudelleen muovitusta. Ensi keväänä sitten viimeistään tuo olisi ajankohtaista. Kasvarissa kasveilla menee hienosti, muutama SuperSweet -kirsikkatomaatti on kypsynyt, mutta muuten ei muutosta verrattuna edelliseen tarkistuskäyntiin.
 
Paprikat saunan ikkunan alla voivat erinomaisen hyvin. Yllätyksekseni huomasin, että yksi Mavras -lajikkeen paprikakin on tehnyt hedelmän. En tuota ole huomannut aikaisemmin ollenkaan, sekin kun maastoutuu niin sujuvasti lehtien sekaan.

Vinkeän näköinen musta paprika. Ja kasvanut tuonne aivan salaa.
 
Kasvimaallakaan ei ole mitään erikoista. Mitä nyt pari hassua hämähäkkiä on yön aikana päässyt verkkojaan virittelemään - mitä ihmeellisimpiin paikkoihin.


Tämä viritelmä oli niin hassun näköinen, että pakko oli siitä ihan kuva ottaa. Näitä oli eri näköisiä, kokoisia ja muotoisia tomaattien tukilangat täynnä.

Tontilla siis kaikki hyvin - päivän hommat voi aloittaa - ja ohjelmassa sadonkorjuuta - karviaisten keruuta ja sitten leipomaan.

perjantai 20. elokuuta 2010

Elokuisia avomaan kuulumisia

Kesän kelit ovat olleet vallan hulppeat. Nyt alkavat täällä nelosvyöhykkeellä lämpötilat jo pikkuhiljaa tippua. Yöllä mittari saattaa lähennellä jo nollaakin. Aamulla on suorastaan kylmä, alle kymmenen astetta. Lämpötilojen pienenemisestä huolimatta kaikki kasvimaan kasvit voivat hyvin, ainakin toistaiseksi. Sadonkorjuu on käynnissä ja pakastinkin alkaa jo täyttyä.

San Marzano tomaatit avomaalla ovat pikkuhiljaa kehitelleet aikamoisia raakileryppäitä. Kasvavat niin mahdottomina puskina, että tomaatinalkuja on ollut melko mahdoton huomata.



Jos kelit sallivat, tomaattisadosta on tulossa kohtalainen. Toivottavasti yöpakkaset pysyvät poissa pitkään.

Kasvihuoneessa oleva Goldene Königin -lajike on myös alkanut pikkuhiljaa kypsytellä tomaatteja. Nämä ovat niin hennon keltaisia, että en niitä olisi varmaankaan edes huomannut, ellen olisi tunkenut päätäni puskan juureen, tarkoituksenani kun oli tehdä kertaheitolla kunnon oksien ja lehtien harvennus.


No, aikomukseksi jäi tuo kunnon harvennus, toki poistin lehtiä tähän tomaattiterttuun asti, mutta siitä ylöspäin ei passaa vielä poistella mitään, että kypsyvät ja voivat hyvin. Tomaatistahan voi poistaa alalehdet ensimmäiseen raakile- tai kukkaterttuun asti. Silloin se jaksaa paremmin kasvatella tomaattinsa, yläpuolella olevat lehdet hoitavat sen ravinnon tuottamisen.

Mangoldit myös alkavat olla sen kokoisia, että olisi viisainta tehdä niistäkin jotakin.


Suunnitelmissa olisi ainakin mangoldikääryleitä vähän kaalikääryleen tapaan. Vielä en ole lopullista reseptiä päättänyt, muutama vaihtoehto kyllä olisi.

Spagettikurpitsat tuottavat edelleenkin tasaiseen tahtiin. Nyt kun ne suurimmat on sieltä jo tullut kerättyä, annan näiden uusien vähän kasvaa, ennen kuin lähden niitä keräilemään.

 

Ihan kivasti tuottavat, muutama siis on vielä kasvamassa ja mieletön määrä kukkia tulossa. Osa kukkii jo ja osa on vielä nuppuina. Täytyy vaan toivoa, että osaavat avata tyttö- ja poikakukat sitten samaan aikaan. Tästä syystähän näitä on aina oltava vähintään kaksi. Jotta ei kävisi niin, että samassa yksilössä ei molempia kukkia samaan aikaan olisikaan. Jäisi vähän laihanlaiseksi sato tuolla tavalla. Muistan kyllä jostain lukeneeni, että nämä kurpitsakasvit pölyttävät aika tehokkaasti eri lajikkeitakin, mutta näinköhän kesäkurpitsa ja spagettikurpitsa sopivat yhteen.

Tämä päivä onkin sitten mennyt leipoessa ja ruokaa laittaessa. Tuli tehtyä muutama karviaismarjapiirakka pakkaseen, vähän kesäkurpitsapannareita ja kesäkurpitstlaatikkoakin. Tietysti ne karviaiset piti ensin kerätä ja siivota, kumman aikaa vievää puuhaa moinen homma on.

Olin vakaasti päättänyt, että en missään tapauksessa lähde kauppaan ainakaan viikkoon, kaikkea kun piti olla niin, että kauppareissuja ei tarvitsisi tehdä. Ajatuksenani oli viettää ihan koko päivä ruoanlaiton parissa. Väärä luulo. Pakko oli paikalliseen halpiskauppaan rynnätä heti aamuyhdeksältä. Tietokoneen hiiri kun lakkasi toimimasta eilen. Kyllähän se koko eilinen ilta meni näppäinkomennoilla toimiessa, mutta nettiyhteyttä en sitten näppäinkomennoilla aamulla auki saanutkaan. Jotain oli pielessä - ohjelmassa - en tunnusta ettenkö moista hommaa osaisi - IT -alan ammattilainen kun olen. Siis halpiskaupasta halpa hiiri, ja nyt sitten pääsi taas blogiakin päivittämään.

torstai 19. elokuuta 2010

Harvinaisen sitkeähenkinen kasvi - tomaatti

Olen ollut erittäin yllättynyt siitä, mitä kaikkea tomaattikasvit kestävät. Eihän noita pysty tappamaan millään. Tai, ehkä tuo nyt oli vähän liioteltua, mutta täällä on muutama yksilö elävänä todisteena siitä, että erittäinkin kaltoin kohdeltu ja rikkinäinen kasvi voi toipua ja vieläpä todella hyvin.

Tässä taannoin siirsin yhtä kirsikkatomaattia ja kuinka ollakaan sen varsi pamahti poikki. Ei ihan irtipoikki, mutta melkein. Siinä se roikkui säälittävän näköisenä muutaman säikeen varassa.


En siinä sitten muuta keksinyt kuin tukea tuon varren. Toinen klipsi rikkoutuneen kohdan alapuolelle ja toinen yläpuolelle. Hyvin on tuo haava parantunut. Tomaatti on kasvattanut kummallisen näköistä vahvaa kudosta haavan ympärille ja hyvin toimii. Kyseinen puska on tällä hetkellä täynnä raakileita. Eli satoa luvassa siitäkin.

Toinen esimerkki siitä miten hyvin kasvit sopetuvat ja kestävät kummallisia asioita, on sankarimme numero kaksi, jonka unohdin ruukkuunsa rikkaruohojen keskelle istuttaessani kesäkuussa tomaatteja avomaalle. Siellä se vesseli veteli viimeisiään, keltaisin nuupahtanein lehdin ja oli siis hädin tuskin elossa, kun viimein sen sieltä bongasin viikkojen kuluttua. Periaatteenani on tänä vuonna ollut se, että jos siinä vielä henki pihisee, annetaan mahdollisuus. Paiskasin ruukun menemään ja kuopaisin keskeltä peltoa vähän multaa pois siten, että juuret sentään peittyivät ja heivasin kasvin kuoppaan. Siellä se sitten sai olla yksinään, enkä sille sen kummemmin huomiota enää suonut. Mitä nyt aina välillä muita kasveja kastellessani annoin vettä sillekin.


Ja mitä tapahtui... Tämäkin reppana tekee tomaatteja sen kun kerkiää. Maailma on täynnä ihmeellisiä asioita.

Ei näytä edes kylmät kelit haittaavan näitä sitkeitä sissejä avomaalla. Tänäkin aamuna olivat reppanat suorastaan kuurassa.


Aika hurjan näköistä hommaa. Mutta kuinkas ollakaan, eipä niille mitään tapahtunut. Tuossa auringon alkaessa paistaa pellolle, sulattelivat itseään hetken ja hieman kyllä napisivat tilanteesta käpristämällä lehtiään, mutta mitään muuta näkyvää ei tapahtunut, ei ainakaan vielä. Outoa hommaa. Tomaatin kun pitäisi olla kylmänarka kasvi. Nämä ovat ilmeisesti jotain kummallisia mutaatiota.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Lomaa puutarhahommista ja vähän isompi pieni paluuylläri

Pakko oli käväistä pääkaupunkiseudulla ja pitää muutaman päivän pakollinen loma puutarhahommailuista. Takaisin tultua ensimmäinen homma tietysti oli kasvien kastelu ja pikainen sadonkorjuu rupeama. Ruohikossa odotti mukava yllätys. Mahdottoman isoksi paisunut kurpitsa. On muutamassa päivässä mokoma ottanut sellaisen kasvupyrähdyksen ettei ole tosikaan.


Tämä taas sarjassamme niitä kasveja, joiden ei odotettu tekevän lehtien lisäksi yhtään mitään muuta. No, näillä näkymin ainakin muutama kurpitsapiirakka saadaan, sitten syksymmällä.

Tuli tuolta vielä kerättyä viitisen kiloa kesäkurpitsoita, parin kilon spagettikurpitsa, neljänneskilo papuja ja vähän kaikkea muuta kivaa pientä, kuten sipuleita ja persiljaa. Ihan kivasti noista muutaman aterian saa. Kurpitsat, siis kesäkurpitsat ja spagettikurpitsa ovat olleet mahdottoman satoisia. Tuossa viikonloppunahan raijasin sellaiset hulppeat viitisenkymmentä kiloa molempia lajeja etelään. Olisi siellä pellolla ollut enemmänkin kerättävää kesäkurpitsoitakin jäi penkkiin vaikka kuinka paljon samoin spagettikurpitsoita. Myöhäisestä ajankohdasta johtuen en niitä sitten kerännyt vielä tänään, en olisi niitä kuitenkaan ehtinyt käsittelemään. Kypsät tomaatit sentään keräsin kaikki. Tällä kertaa sitten tuli vajaa kilo kirsikkatomaatteja - vähän jokaista lajia, mitä tuolla kasvamassa on. Katsotaan sitten huomenna, josko sitä taas aloittaisi ruokien tehtailun pakkaseen.

Villieläinpuolella mielenkiintosta tänään oli se, että tänään vierailjoina oli kaksi lajia, joita en täällä aiemmin ole nähnyt. Iltapäivällä tuohon pihaan ajettuani, ihmettelin mikä ihme ääntelee kuin keuhkotautinen koira. Kummallinen koiran haukunnan ja variksen rääkkymisen välimuoto se ääni oli. En sitä sitten osannut yhdistää yhteenkään tuntemaani eläimeen. Selvisipä sekin sitten hetken päästä. Korppihan se. Ei ole täällä aikaisemmin korppeja näkynyt. Toinen jännä juttu oli se, että hetikohta korpin ylilennon jälkeen tuohon pihamäntyyn lensi käki. Eli kaksi harvinaisempaa vierailijaa melkein samaan aikaan. Pikkusiilikin tohisteli tontilla tuossa illansuussa. Katselin sen touhuja jonkin aikaa ikkunasta. Ihan selkeästi se kävi läpi kaikki ne paikat, missä sille on aikaisemmin ollut kissanruokatarjoilua. Käväisin sen sitten ruokkimassa. Tapansa mukaan se taas puhisi ja pomppi kuin isompikin vaarallinen villieläin. Ihan vaan vähän aikaa. Kyllä se tuhina ja ärinä aina loppuu, viimeistään siihen kun ensimmäinen kissanruokapala tipahtaa maahan. On ne jänniä nuo villit elukat. Varsinainen eläintarha.

lauantai 14. elokuuta 2010

Ja satoa pukkaa

Keräiltiin tuossa isännän kanssa suurimat spagettikurpitsat ja kesäkurpitsat. Tilauskin on olemassa, täytyy vielä varmistaa tilaajalta, että ”haluuksä ihan varmasti noi kaikki...” ;)


Nyt nuo kesäkurpitsat ovat päässeet hiukkasen liian suuriksi, mutta tässä on ollut vieraita, eikä ole ehditty juuri kasvimaata ajatellakaan - mitä nyt on kasteltu, silloin kun se on ollut tarpeen. Tosin nyt on sateitakin riittänyt, joten tässä on keritty vähän hengähtääkin. Noista tänään kerätyistä kyllä luulisi popsittavaa riittävän ainakin joksikin ajaksi. Vielä pitäisi keräillä kultajuurikkaita ja katsoa, mitä muuta kivaa tuolta pellolta löytyy.

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Kirsikkatomaattien poimintaa, pannukakku ja muuta ruokaa kesäkurpitsasta

Kirsikkatomaatit alkavat olla poimintakunnossa. Ja nyt niitä tulee tasaiseen tahtiin ja paljon.


Lajikehan on SuperSweet 100 F1. Ihan kiva ja hyvänmakuinenkin.

Täällä on viimeaikoina käytetty kaikki luppoaika ja viileät ilta- ja aamutunnit ruoanlaittoon ja kasvimaan sadon pakastamiseen. Olen siis tehtaillut urakalla muun muassa kesäkurpitsoista kaikenlaista kivaa syötävää sen lisäksi, että olen niitä ihan sellaisenaankin kuutioína ja suikaleina pakastanut. On se kuumaa hommaa tuo ruoanlaitto näillä helteillä.

Ihan satavarmasti unohdan jo ensi satokauteen mennessä kaikki ruoat mitä olen taiteillut nyt hirmu satoisista kesäkurpitsoistani. Keksinpä sitten, että laitanpa ohjeenpoikasta blogiin talteen, niin ei tarvitse sitten jatkossa isommin etsiskellä. Tein tuossa taas uuden pannukakun, johon upotin aika tavalla kesäkurpitsaa. Tulee muuten älyttömän hyvää syötävää.

Tällaisen ohjeen siitä väsäsin. Käytin kokonaisen ison kesäkurpitsan tähän pannariin (ehkä vähän vajaa litra raastettuna). Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että 2-3 desilitraa kesäkurpitsaraastetta on ihan hyvä määrä. Sipulia laitoin jonkin verran, ei tullut mitattua, mutta oli siinä ainakin 5-6 harvennuksessa maalta talteen otettuja pikkusipuleita. Minulla on tuolla kasvilaatikossa Lilia -kevätsipuleita kasvamassa. Nämä joita käytin ovat vielä aika pieniä, kun olen niitä sinne useampaan otteeseen kylvänyt, että saisi tuoretta sipulia koko kesän. Pilkoin siis sipulit varsineen pannariin, nämä kun olivat niin pieniä.


On se vaan niin nättiä tuollainen vihreä silppu. Enää tuossa vaiheessa puuttuu vesi ja jauhot.

Tämän ohjeen mukaan pannaria tulee uunipellillinen:
5 dl vettä
2 munaa
n. 3 dl vehnäjauhoja
kesäkurpitsaa raastettuna
kevätsipulia tai ruohosipulia
hakattua persiljaa
suolaa
pippuria

Uuniin 200 astetta ja noin tunniksi paistumaan.

Tästä pannaristahan voi tehdä vaikka kuinka monta eri variaatiota. Lisää vaikka kinkkusuikaleita tai juustoa, niin maku muuttuu ja tuloksena melkein kuin kyseessä olisi ihan eri ruokalaji.

Ja tietysti tuon taikinan voi paistaa letuiksikin. Täällä on tehtailtu lettujakin tuntitolkulla pakkaseen. Oisko noita nyt jo parisataa pakasteena. Kiva niitä on sitten iltapalaksi talvella sulatella.

Tein samalla uunin lämmityskerralla sitten vähän enemmänkin. Uuniin kun mahtuu kerralla muutama pellillinen ja kiertoilma hoitelee kypsennyksen ihan kivasti.

Seuraavanlaisen ohjeen sain aikaiseksi sitten tuosta laatikkoruoasta:
1 iso tai 2 pientä Kesäkurpitsaa suikaleina
400 g jauhelihaa
1 iso sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
5-6 perunaa
1 purkki tomaattimurskaa

Sipuli ja jauheliha ruskistetaan. Lisätään pannulle purkillinen tomaattimurskaa. Annetaan kiehua kokoon (ei kannata isommin nestettä tähän ruokaan lisätä - kesäkurpitsa kun sitten uunissa hoitaa tuon nesteytyksen). Mausteita voi lisätä maun mukaan, itse käytin Santa Maria -grillausmaustetta ja yrttejä omalta maalta (basilikaa, timjamia, oreganoa).

Uuni 200 asteeseen ja laatikko uuniin tunniksi, puoleksitoista muhimaan. Kypsennyksen loppupuolella voi tipauttaa lämpötilan sataan asteeseen, tulee mehevämpi lopputulos.

Perunat viipaloidaan ja laitetaan uunipannuun alimmaiseksi, imemään mahdoton määrä nestettä, joka ilmaantuu pannuun kesäkurpitsan kypsyessä. Sitten kerroksittain kesäkurpitsasuikaleita ja jauhelihamössöä.


Tuossa kuvassa yläpuolelle uunipannullinen kesäkurpitsalaatikkoa ja kesäkurpitsapannukakkupaloja odottamassa pakastusta. Oli muuten älyttömän hyvää... =)

Leikkaan muuten kesäkurpitsan uuniruokiin isohkoiksi suikaleiksi siksi, että viipaleiden kanssa on vaikeampi toimia. Suikaleita saa mäiskittyä pannuun sopivasti ilman sen kummempaa asettelua.