torstai 7. heinäkuuta 2011

Rikkaruohorumba

Olen tässä nyt muutaman päivän suorastaan asunut kasvimaalla. Olen viettänyt päiväni kitkemällä rikkaruohoja ja ruopsuttamalla rivivälejä. Uskomaton urakka! Kasvimaa pääsi aika pahaan jamaan kesäkuun puolella, kun oli sen verran sateista, että ei juurikaan pystynyt kasvimaahommia tekemään. Kukapa sitä nyt sateessa rikkaruohoja kitkisi.

Nyt on kolmasosa hommasta tehty. Odottelen tässä apujoukkoja saapuvaksi tänään, lomakausi kun alkaa nyt meidän perheessä. Toivottavasti tuo kaaos saadaan aisoihin muutaman seuraavan päivän kuluessa.

Yrttilaatikkokin on melkein hukkumassa rikkakasveihin.


Laatikoiden välissä puskee mahtava pihasaunio ja juolavehnäkasvusto. Se saanee kyytiä tänään, mikäli ei ihmeitä satu.

Toisessa lavakauluslaatikossa kasvaa pinaattia. Se näyttäisi ensi katsomalta voivan todella hyvin, mutta jos oikein tarkkaan tiirailee, on sielläkin rikkaruohon alkuja melkoinen määrä.


Kylvin pinaattia kesäkuussa ihan avomaalle penkkiin. Yhtään ainoaa tainta sieltä ei noussut. Siitä suivaantuneena sitten esikasvatin nuo viitisenkymmentä pinaattikasvia kasvihuoneessa ja istutin taimina tuohon lavakauluslaatikkoon. Näyttäisi toimivan. En tosin missään ole kuullut, että pinaattia voisi taimikasvattaa, mutta näin nyt kuitenkin tein ja tulokset näyttäisivät olevan ihan huippuhyviä.

Lemon Cucumber eli sitruunakurkkukin alkaa jo kukkia.


Tämä on minulle uusi tuttavuus, tilasin siemenet englannista ja nyt sitten tätä ihanuutta kokeillaan täällä ensimmäistä kertaa. Väittävät tämän olevan erittäin satoista lajike, ja tämä siis tekee pieniä keltaisia sitruunanmuotoisia kurkkuja. Tulee olemaan jännä nähdä mitä niistä nyt sitten tulee, jos koskaan kurkuiksi asti ehtivät. Harmi vaan, että kylvämistäni siemenistä vain kaksi kappaletta pääsi hengissä tähän asti.

Viime vuonna isoon kasvilavaan kylvämäni pillisipuli alkoi myös kukkia.


Se talvehti lavassa todella hyvin, ja oli jo heti toukokuun alussa vahvassa kasvun alussa. Tänä vuonna ajattelin siirtää sen lavassa toiseen paikkaan. Viime vuonna kun tuli lätkäistyä se ihan keskelle tuota lavaa, ja se ei välttämättä ole se paras paikka.


Tässä sitä sitten nyt päivät kuluvat kasvimaan siistimisen puitteissa. Toivottavasti sää on suotuisa, on meinaan ihan mahdotonta kyykkiä kolmenkympin helteissä kitkemässä, parinkymmenen asteen lämpötilan vielä kestää.

2 kommenttia:

  1. Leikataanko teillä nurmikkoa? Se ruohojäte olisi hyvää kateainesta noihin laatikoihin. Antaisi typpilannoitetta, estäisi kuivumista ja mikä parasta, myös rikkaruohojen kasvua. Sinulla kasvaa persilja ihailtavasti! En ymmärrä, miksi minulla ei itänyt lainkaan.

    VastaaPoista
  2. Mies leikkaa ruohon aina silloin kun käy täällä - itse en ole pystynut sitä isoa ruohonleikkuria käsittelemään. Tartteekin pyytää, että kerää ne ruohonjämät nyt tänään, kun kahden viikon tauon jälkeen tuon nurmikon leikkaa.

    Laitoin kolmea eri lajiketta persiljaa itämään tänä vuonna varmuuden vuoksi ja viikon parin välein. Se on vähän kranttu tuo perslija itämään ja se itäminen kestää joskus viikkotolkulla. Viime vuonna mulla oli yksi ruukullinen kasvarissa itämässä kuukauden, ennenkuin mitään nousi ylös.

    VastaaPoista