sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Vettä, vettä ja vielä enemmän vettä

Tuossa illan mittaan tämän alueen yli pyyhkäisi sellainen piskuinen ukkoskuuro. Vettä tuli jonkin verran, eli ihan älyttömästi. Uusi sademittarini tuolla pihalla keräsi pisaroita talteen ihan kiitettävästi. Kun äsken kävin pellolla ja kasvihuoneessa tarkistamassa onko tuo sade aiheuttanut mitään tuntuvia vaurioita, vilkaisin ohimennen tuon mittarin lukemankin. Jaa-a... minkä lukeman....? Oli meinaan vettä tullut sen verran runsaasti, ettei asteikko edes riittänyt. Arvioitiin sitten yksissä tuumin perheen kanssa, miten paljon yli asteikon sitä vettä oli. Kokonaisarvioksi sitten tuli vähän reilut 40 millimetriä. Niin, ja koko tuo sademäärä reilun tunnin ukkoskuuron aikana.

Pellolla ja kasvimaalla on nyt sitten sellainen tilanne, että siellä tuskin pystyy edes kävelemään. On meinaan niin paljon vettä joka paikassa. Erehdyin astumaan viime viikolla jyrsimellä muokattuun kohtaan ja saman tien sain tuota askelta katua niin maan perusteellisesti. Meinaan sinne upposi jalkaparka pitkälti yli nilkan mutaan. Niin ja kenkää sitten jouduin kaivelemaan sieltä tovin, ennen kuin sain sen esiin. Onneksi sitten siellä oli nilkkaan asti vettä riviväleissäkin, joten jalan ja kengän putsaaminen oli helppoa. Sen kun vain käveli penkkirivin päästä päähän, niin eipä ollut mutatossuista enää tietoakaan.

Ihan älytön sadekesä, viime kesänähän koko heinäkuun aikana satoi tälle alueelle vain hulppeat 21 milliä, ainakin paikallisten lehtien mukaan. Tänä kesänä tuo määrä tulee näköjään yhden sadekuuron aikana ja parhaimpien aikana ihan jopa tuplasti. Ihan älytöntä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti