sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Koiranelämää…

Täällä sitä on päivä huvennut pikku taaperoa opetettaessa talon tavoille. Kyllähän sen arvaa, kun perheeseen tulee uusi jäsen, että siinä on kaikenlaista opeteltavaa puolin ja toisin.



Koirat tulevat ainakin vielä toistaiseksi todella hyvin toimeen keskenään. Kokoeroa on kyllä melkoisesti, pikkuinen kun on vasta 12 kg ja Ronja sentään painaa noin 30.


Koiruuksien leikit ovat ihan älyttömän rajuja, joskus ihan hirvittää niitä katsellessa. Isommilta vammoilta on kuitenkin säästytty, mitä nyt Ronjalla on pieni haava kuonossa, pennun hampaat kun ovat älyttömän terävät.

Kaikenlaista kivaa on pikkuinen jo oppinut leikin varjolla tässä parin päivän aikana. Luoksetulo sujuu mallikkaasti, sitä tulla jolkotetaan eteen istumaan. Tassuakin tuo oppi antamaan parissa tunnissa. Maahankin se osaa jo mennä, ottaa mallia tuosta vanhemmasta koirasta. Ihan kiitettävästi 12 viikkoa vanhalta pennulta. Eihän tuo kasvattajan luona edes tullut luokse, vaikka kutsuttiin.

Puutarhassa ei isommin ole ehditty mitään tehdä, mitä nyt muutama neliö rikkaruohoja sai häädön heti aamutuimaan. Kesäkurpitsoita on kasvamassa jo neljä kappaletta, ovat sellaisia vajaan 10 sentin mittaisia nyt. Kohta pääsee herkuttelemaan oman maan antimilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti