keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Mikäs on ollessa - korjatussa kasvihuoneessa

Kasvihuoneremontin jälkeen olen nyt pikkuhiljaa laittanut sen sisätiloja kuntoon. Istutellut kasvulaatikoihin ne kasvit, jotka tähän asti ovat asustaneet ruukussa odottamassa. Ja olen tuossa päivän mittaan muutenkin siistinyt ja raivannut paikkoja.

Kirsikkatomaatit alkavat olla jo poimintakunnossa, kuva on otettu toissapäivänä ja kahden päivän aikana ovat nuo loputkin tuosta tertusta punertuneet siihen malliin, että voisi jo tuoda tuolta syötäväksi.


Kasvihuoneessa yrtit ovat päässeet vanhalle paikalleen, eli seinustalla roikkuu kolme parvekelaatikkoa, joissa on timjamia, kirveliä, sitruunabasilikaa, kanelibasilikaa ja jotain kolmatta basilikalajia - mitä lie - oli nimilappu haalistunut niin, etten saanut siitä enää selvää. Ovat reppanat asustaneet tähän asti liian pienissä ruukuissa missä sattuu. Kylvin kaiken mahdollisen helposti siirreltäviin pieniin ruukkuihin tänä vuonna, kun oli tiedossa, että kasvihuone mahdollisesti saadaan viimeinkin korjattua. Eli mitään pysyvämpiä  asumisjärjestelyjä en kasveille sinne tehnyt, ennen kuin nyt.

Munakoisoja kasvihuoneella on kasvamassa viisi kappaletta, yksi nistä kukkii jo vallan mukavasti. Hieman ovat myöhässä, mutta toivottavasti ehtivät ennen syyskylmiä edes jotain tehdä. Muutama taimilaatikkokin siellä vielä on, myöhään kasvimaalle istutettavia taimia täynnä, pitäisi vaan ehtiä siirtää ne sinne.

Olen kasvattanut kasvihuonekurkut tänä vuonna ruukuissa piharakennuksen seinustalla, todella aurinkoisessa ja paahteisessa paikassa. Kaksi yksilöä siellä niitä on kasvanut ja yksi kurkku on jo popsittu parempiin suihin. Jokin ongelma noilla kurkuilla näyttäisi olevan, kellastavat vähän lehtiään ja ovat muutenkin hieman aneemisen näköisiä. Laitoin tuossa nokkosvettä tulemaan, luultavasti tokenevat nokkosvesikuurilla, ainakin niin toivon.



Kun tuo uusi kasvihuone valmistui, siirsin kurkut kasvihuoneen edustalle. Ostin muutaman rakennuspaljun alennusmyynnistä jo viime vuonna. Nuo ovat sellaisia mustia tylsän näköisiä muovirumiluksia, mutta vallan käyttökelpoisia kasvilaatikkoja, kunhan vain muistaa tehdä muutaman reiän pohjaan liikavettä varten.



Laitoin tuollaiset penkinreunukset noiden laatikoiden ympärille - kummasti muuttui paljujen ulkonäkö miellyttävämmäksi, ainakin minusta. Noita reunuksia sain todella edullisesti Heikkisen kukkatarhalta Kuopion läheltä. Harmi vaan, että 2.50 euron hintaisina olivat kelvanneet muillekin kävijöille. Nappasin siitä lavalta viimeiset. Tuohon hintaa olisin niitä ostanut vaikka parikymmentä, normaalistihan nuo ovat melkein kympin.  Ne pitäisi vielä jossain vaiheessa sutaista tervamaalilla, niin kestävät kauemmin.  Muuten tuon kasvihuoneen välipuita voisi vähän myös siistiä, vaikka valkoisella maalilla. No, kattoo nyt mitä ehtii ja mitä ei.

2 kommenttia:

  1. Tuollaisista edullisista ostoksista syntyy usein parhaat viritelmät. Hienot laatikot, eikä arvaisi kyseessä olevan rakennuspaljut.

    VastaaPoista
  2. Ei niistä tosiaan kauempaa huomaa, että siellä on se muovipalju sisällä. Harmimttaa, että nuo penkinreunusjutut olivat loppuneet samantien kun ne oli tarjoukseen laitettu. Olisin ottanut noita lisääkin...

    VastaaPoista