keskiviikko 1. elokuuta 2012

Monen mutkan kattoremontti, osa 5

Tämän kesän aikana on ainakin yksi asia tullut varsin selväksi, jos remonttia alkaa tekemään, monta mutkaa ja muttaa tulee varmasti vastaan. Jos yksi juttu menee putkeen joku toinen kyllä **see ihan varmasti.
Noin heinäkuun puolessa välissä oltiin siis siinä tilanteessa, että mahdollinen remontin tekijä oli olemassa. Materiaalit vain puuttuivat. Tuohon lähistölle on muutama kuukausi sitten avattu uusi rautakauppa, aamusella sitten ajeltiin sinne. Pyysin tarjouksen kattoremonttitarvikkeista. Olin kattohuovan, kolmiorimojen ja naulojen menekin laskenut jo itse siinä vaiheessa kun päätin palkata työntekijän suoraan. Mutta olisihan se mun pitänyt arvata. Eihän se setä siellä rautakaupassa uskonut, että blondi osaa tarvikemenekin laskea…. =). No - kirjallinen tarjous saatiin saman tien ja ei kun seuraavaan kauppaan.

Tuo toinen kauppa, missä myydään rakennustarvikkeita, on tuollainen vähän isompi yksikkö. Asiakaspalvelussa siellä on rutkasti toivomisen varaa. Tällä kertaa tarjous kuitenkin tehtiin siinä saman tien. Pääsin heti vertaamaan kahden eri tarjouksen välillä. Isoa eroa ei ollut, mutta jotain kuitenkin.

Ajeltiin vielä sitten siihen kolmanteen, S-ryhmän puljuun. Aika tovin siellä kiertelin, ennen kuin ensimmäisen myyjän löysin. Kysyin ystävällisesti, jos joku ehtisi rakennustarviketarjouksen antamaan. Ei ehdi - oli vastaus. Myyjä, joka niitä normaalisti tekee, oli vapaalla, joten ei onnistu. Aijjaa. Että et voi sitten ottaa ylös mitä tarvikkeita tarvitsen ja se toinen voisi laskea kun tulee töihin, ajattelin. Mutta ääneen sitten sanoinkin vaan, että ei sitten. Ja kävelin ulos. Ei väkisin, pitäkööt tarvikkeensa, onhan noita kauppoja tässä maassa muuallakin.

Kaksi tarjousta kuitenkin olin jo saanut ja helppo niistä olikin valita. Se kauppa mihin ensimmäiseksi mentiin, oli asiakasystävällisin. Siellä oli todella huippuhyvä palvelu. Ja olihan se hintakin muutaman kympin edullisempi kuin siinä isommassa. Eli tarvikkeista sitten tehtiin kaupat. Ongelmana tässä oli se, että heillä ei sitten varastossa ollut sitä väriä, mitä tuohon meidän kattoon tarvittiin. Toimitusaika…? Viikko! Eli seuraavan viikon torstaina viimeistään piti huopien olla tuossa pihassa. Ehti se myyjä jo soittaa sitten minullepäinkin - kas kun ei sitten kuitenkaan uskonut, että olen menekin laskenut oikein… Oli tilannut enemmän sitä huopaa varmuuden vuoksi. Tarkisti sitten minulta vielä, että olenko aivan varma, etten tarvitse useampaa rullaa kuin mitä tilasin. No, en todellakaan tarvitse yhtään enempää kuin tuohon kattoon menee.

Koska huopaa ei heti saanut, ei muu auttanut, kuin soitella sille työmiehelle, joka edelleenkin olisi ollut ihan heti tulossa töihin. Kysäisin siinä, että passaisiko ulkorappuset tehdä ensin, kattotarvikkeita odotellessa. Tuossa nuo ulkoraput alkoivat jo pettää, nekin kun olivat jo lähes 25 vuotta vanhat. Kokemuksista viisastuneena ajattelin, että jos tuo nyt yhden pienehkön homman tekee, niin näen miten toimii ja onko luottamista, jatkosta voi päättää myöhemmin. Sovittiin siinä puhelun aikana sitten niin, että mennään hankkimaan puutavara rappusiin yhdessä seuraavana päivänä. Okei, seuraavana päivänä mentäisiin aamukahdeksalta puutavaraliikkeeseen.

Aamu koitti sitten aikanaan ja näköjään ihmeiden aika ei ole ohi. Tämä kaveri saapui minuutilleen tuohon pihaan valmiina puutavaraostoksille. En ollut uskoa silmiäni. Mentiin siinä sitten puutavarakauppaan ja katsottiin sopivat puut ja kaupasta toimituskin luvattiin puolen tunnin kuluessa. Tarkoitus siis oli aloitella rakennushommat heti kun tontille päästäisiin. Mutta….


Portaiden tekoon sitten pääsikin vasta seuraavana päivänä, tyypillä kun oli pakollinen meno. No, koittihan se seuraavakin päivä ja portaat valmistuivat huippunopeasti ja ihan selvästi näki, että tyyppi osaa hommat.

Portaiden edessä olevat pihalaatatkin tuli siinä samalla sitten oikaistua ja laitettua kunnolla paikoilleen. Tuollaiset portaat niistä sitten tuli, vanhalla mallilla tehtiin uudet.

Seuraavat päivät sitten menivätkin kattohuopia odotellessa. Kaupan kanssa oli sovittu, että tuovat huovat tuohon pihaan heti kun itse ne saavat. Mutta… Totta kai, siinäkin hommassa sitten oli yksi mutta, vaan siitä sitten enemmän seuraavassa postauksessa.

3 kommenttia:

  1. Hei. Minkälaisen rungon kaveri teki portaisiin ja miten on kiinnitetty seinään ja maahan? yms. Meillä edessä portaiden teko ja teidän portaat näyttävät hienoilta :)

    VastaaPoista
  2. Hei. Minkälaisen rungon kaveri teki portaisiin ja miten on kiinnitetty seinään ja maahan? yms. Meillä edessä portaiden teko ja teidän portaat näyttävät hienoilta :)

    VastaaPoista
  3. Moi, Jos avaat tuon kuvan isommaksi, siitä näkee vähän mallia. Yritin tässä miettiä, miten sen selittäisi ja vaikeaa on... siinä on tuo porrastus tehty tosi isokokoisesta jämerästä puutavarasta, molemmilla sivuilla ja keskellä tuo porrastus on, sitten vain naulattu askelmat, jotka on kyllästettyä puuta... Ei ole ankkuroitu mitenkään, ei maahan eikä seinään - on meinaan sen verran painava systeemi, ettei liiku yhtään mihinkään. Kolme nuorta miestä tarvittiin siirtämään, kun avaimet tippui alle :D

    VastaaPoista