maanantai 20. elokuuta 2012

Mihin se kesä katosi..?


Aletaan jo olla melkein syksyn puolella. Harmittavaa. Aika on mennyt todellakin niin, ettei ole huomannutkaan. Ja kaiken kukkuraksi, koulut alkoivat ja tässä on nyt sitten ehditty olla jo kokonainen viikko töissä.

Aika ei yksinkertaisesti riitä mihinkään, tässä on joutunut kovalla kädellä priorisoimaan. Kauheaa angstia ja avuttomuuden tunnetta on ollut ihan liian monena päivänä ja vain siksi, etten ole pystynyt kaikkea tekemään mitä pitäisi. Nyt yritän ottaa vähän rennommin ja tehdä vain tärkeimmät asiat siihen asti, kun nämä kiireellisimmät on tehty alta pois.

Remontti on edennyt sisätiloihin, eteisen lattia on ollut auki jo pari viikkoa - siellä on nyt vain uudet koolaukset ja lastulevyistä tehty silta, jota pitkin pitää tipsutella ulos. Onneksi tein päätöksen eteisen lattian uusimisesta. Sieltä nimittäin löytyi vaikka vallan mitä lattialautojen alta. Lattian alus oli täynnä lahonneita koolauksia sun muita hajupesiä. Tuo eteisalue on jo vuosia tuoksahtanut vähän oudolle ja nyt siihen sitten löytyi se syy.

Niitä rakenteita purkaessa ilmoille sitten pullahteli mahtavia pölypilviä. Kuivaa siellä nyt oli, mutta ihan ilmiselvästi se on ollut pitkiä aikoja melkoisen märkä paikka. Osa hirsirakenteestakin oli lahonnut ja nyt niitä korjatessa hirret vain varisivat hienona pölynä maahan. Onneksi ei tarvinnut alkaa uusia hirsiä etsimään, paikkaus onnistui ihan muulla puulla, kun nuo paikkaukset siis eivät näy mihinkään sieltä lattian alta.

Vessassa on ollut joskus vuosia sitten pienoinen tulva. Sen aiheuttamat tuhot olivat nähtävissä heti, kun tuo eteisen lattia avattiin. Kynnyksen alta pilkotti mustunutta tavaraa, joten ei siinä muu auttanut kuin pistää vessan lattiakin palasiksi. Eli täällä on nyt kärvistelty ilman veskiä reilun viikon verran, kun lattiaa on korjailtu. Ja kaiken lisäksi ei mennyt ihan putkeen tuo homma. Työmies on ryssinyt pahemman kerran ja itsepäisenä henkilönä teki just niin kuin halusi, eikä niin kuin minä vaadin. Ja miten sitten näin pääsi käymään - olen itse töissä, eli sillä aikaa kun olen muualla - sattuu ja tapahtuu.

Tuossa äsken heräsin ajatukseen, että helvetti - pesuallas ei osukaan enää viemärin kohdalle. Ei todellakaan ihan miellyttävin mahdollinen heräämismuoto kello puoli viisi aamulla. Minulla on jo muutaman päivän tuolla takaraivossa ollut sellainen tunne, että jotain on vielä vinossa. Ihmeellinen se on tämä ihmisten aivotoiminta. Nukkuessa asiat selkiytyvät, vaan on se melko tylsää herätä ajatukseen ja todeta, että on tehty sutta ja sekundaa.

No, tänään saa työmies luvan ihan mittanauhan kanssa esittää, miten hän on tuon altaan paikan aikonut ratkaista. Se kun ei tuonne mahdu kuin yhteen ainoaan kohtaan ja yhdellä ainoalla tavalla. Nyt tehdyn ratkaisun takia allas siis tulisi osittain vessanpöntön huutelualtaan päälle.

Saa luvan purkaa tekemänsä sössimiset. Ja sehän taas sitten tietää vielä yhtä vessatonta viikkoa, puhumattakaan sitten lisäkustannuksista.

2 kommenttia:

  1. jep, täällä urakoidaan kiivaasti. En edes kaikesta ole kirjoittanut... täällä kun rempataan kaksi rakennusta nyt kertaheitolla.

    VastaaPoista