sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Kadonneiden juhannusruusujen arvoitus

Ihmettelin tässä mihin kummaan ovat lähes kaikki takapihan juhannusruusun kukat kadonneet. Pensaassa oli todella runsaasti kukkia ja se näytti vielä eilen ihan kivan näköiseltä. Tänä aamuna panin merkille, että pensas näytti jotenkin valjulta. Sitten viimein iltapäivällä huomasin, että kappas vaan, lähes kaikki kukat puuttuvat ruusupuskasta. Ensimmäisenä tietysti tuli mieleen, että kukkien terälehdet ovat tippuneet maahan, mutta vaikka kuinka tarkkaan katsoi, ei niitä näkynyt pensaan ympärillä maassakaan. Vallan outo arvoitus siis - mihin ihmeeseen katosivat ruusun kukat yhden päivän aikana.

Äsken sitten, tuolla iltapäiväkaffilla istuskellessani sain vastauksen tuohon mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen. Vilkaisin ohimennen ikkunasta ulos ja hyvä etten tippunut tuoliltani. Orava perhana pisteli onnessaan juhannusruusunkukkia poskeensa.




En siihen sitten ehtinyt kameraa hakemaan, eli en kukkaa syövästä oravasta kuvaa saanut, mutta ikuistin tuon ryökäleen kuitenkin rikospaikan lähettyvillä. Tuossa kuvassa olevassa ruusunoksassa oli vielä aamulla kymmenkunta kukkaa. Vaan eipä ole enää, varsin taidokkaasti tuo kukansyöjä niitä tuosta poimi, veti etukäpälillään oksia lähemmäs ja napsi kukat pois. Yritti se kerran siihen ruusupuskaan kiivetäkin, mutta tuli nopeasti toisiin ajatuksiin - oli varmaan turhan piikikäs ympäristö pikkuvesselin käpälille. Varsin mielenkiintoinen ruokavalio tällä otuksella.

1 kommentti:

  1. Taisivat olla ruusunkukkasi herkullisia. Aika veijareita nuo oravat, mutta voisivat tietenkin jättää ruusut rauhaan.

    VastaaPoista