keskiviikko 10. elokuuta 2011

Maissia!!!

Maissi on alkanut kukkimaan. Vinhan näköistä - en ollenkaan uskonut tuota näkyä tuolla pellolla tänä vuonna edes näkeväni. Sattuneesta syystä kun nuo maissit tuli sinne pellolle laitettua vähän myöhään, ajattelin niiden vain kasvattavan vartta ja sitten kuihtuvan syyskylmien myötä pois.


Ihan hyvä kokeilu, aion kyllä ensi vuonna laittaa noita myös. Ja yritän tietysti saada ne aikaisemmin maahan, niin ja tietysti kasvualaa pitää varata aika tavalla enemmän. Nythän tuolla on vain kymmenkunta kasvia kasvamassa.

Butternut  -kurpitsat ovat myös aloittaneet tuotannon viimeinkin. On siellä varmaan pieniä alkuja ollut lehvästön suojassa jo pitkään, mutta nyt ne ovat näkyvissä, kun on tuota kokoa jo tullut jonkin verran.



Hyvältä näyttää, vielä kun jaksaisi muutaman viikon pitää lämpöisiä kelejä, niin nuokin olisivat jo sen kokoisia, että saisi kerättyä talteen.

Kurpitsapenkeissä kaikki sujuu hyvin toistaiseksi. Ovat ryökäleet intoutuneet kukkimaan aivan mahdottomasti. Muutama kurpista on tulossa.



Sen verran niitä siellä on, että riittävät varmaankin tämän huushollin tarpeisiin.

4 kommenttia:

  1. Kyllä on kaikki kasvanut tosi hyvin! Näköjään ehtii vähemmälläkin kiirehtimisellä. Vaan niinpä äitinikin laittoin aikoinaan kurkunsiemenet lavaan kesäkuun 10. päivä ja syksyllä hukuttiin kurkkuihin ja myöhempinä aikoina kesäkurpitsoihin, kun äiti siirtyi niiden kasvatukseen.

    Taas olen käynyt lukemassa uudet tekstit, mutta kommentoimiseen ei tahdo aika riittää.
    t. Hellu

    VastaaPoista
  2. Itsekin kävin tänään lukemassa viime vuoden jutuista milloin oli satoa tullut ja ihan turhaan tässä jo huolestuin viime vuonna keräsin viimeiset kamat kasvimaalta syyskuun lopussa. Tietysti voihan tuo sää muuttua kylmäksi - ja sitten käypi kasvien hassusti.

    Mulla on vähän sama ongelma tuon ajan kanssa - nyt kun kaikkeen tekemiseen tuon rikkinäisen käden kanssa menee vähintäänkin tupla-aika verrattuna normaaliin, tuntuu siltä ettei aika riitä mihinkään.

    Tuolla alkaa jo siperianhernepensaan siemenet kypsyä - viikko tai kaksi vielä ja sitten pääsee keräämään. Vieläkö haluat niitä? Voin sitten kerätä enemmän, jos haluat.

    VastaaPoista
  3. Minä ehätin keräämään ne ajoissa, joten minulla on nyt riittävästi siperianhernepensaan siemeniä. Kiitos vaan! Mutta olen kiinnostunut tietämään, mitä muuta sinulta löytyykään...!
    t. Hellu

    VastaaPoista
  4. Jep, teen listaa siemenistä - mutta sen valmistuminen kestää vielä jonkin aikaa, kun oon täällä vähän vielä yksikätinen... ei tuo olkapää anna kirjoittaa oikealla kädellä pitkään.

    VastaaPoista