torstai 19. marraskuuta 2015

Muuttomatkalaisia ja toimimaton tietokone

Ärsyttää. Microsoftin päivitykset sekottavat hyvät systeemini tasaisin väliajoin. Kirjoitan yleensä nämä blogitekstit suoraan Word -tekstinkäsittelyohjelmaan ja ohjelma sitten julkaisee ne bloggerissa ihan itse. Siis julkaisee, jos joku uusi päivitys ei sitä ole sotkenut. Taas tänään huomasin, että on iso kasa tekstejä jäänyt jumittamaan paikallisesti oman koneen kovalevylle, lähtemättä yhtään mihinkään. No, tässä sitä sitten manuaalisesti julkaistaan vanhoja tekstejä, aina sitä mukaa kun siltä tuntuu. Ärsyttää.

Tämä syksy on ollut vallan herkullisen lämmin verrattuna useaan viime vuoteen. Lintujen syysmuutto on kestänyt pitkään. Muuttajat ovat uskollisesti pysähtyneet tuohon järvelle. Näin syysmuuton aikaan siinä ei kovin isoja lintuparvia ole, keväällä kyllä sitten sitäkin enemmän.



 Ovat julmetun arkoja kaikki vesilinnut nyt. Ei tarvitse kuin pikkuisen talon nurkan takaa kurkistaa, kun jo ampaisevat pakosalle. Yritin pientä isokoskelokoiras parvea kuvata. Yritin. Karkuunhan ne lähtivät ja kuvasta tuli mitä tuli mutta aika hauskalta se silti näyttää, vaikka ei ihan terävä kuva olekaan.


Uuteen kameraan olen nyt ehtinyt tutustua paremmin, ja viimeisimmät kuvat alkavat jo näyttää ihan kohtuullisilta. Aika paljon siinä silti on vielä opeteltavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti