tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kesäkukkia vai ei

Eipä taida tähän huusholliin tänä vuonna isommin kesäkukkia tulla. Muutama vanha perenna tuolla sinnittelee ja ajattelin, että ne saavat riittää.


Luonnonkukkia sitten on sitäkin enemmän…

Sain kouluvuoden viimeisenä päivänä yhdeltä työkaverilta lahjaksi vaaleanpunaisen marketan. Istutin sen meksikonmintun ja piparmintun seuraksi isoon ruukkuun raparperin lähelle.


Koiranputkea näköjään puskee tuonkin ruukun takana, vaan eipä tässä kai isompi kiire tuon raivaamiseen ole, näyttää meinaan ihan nätiltä noin….

Vaan kuinkas sitten kävikään, kun eilen käväistiin paikallisella puutarhalla, ostin sieltä kymmenen ylijäämäorvokkia 40 sentin hinnalla per kappale, ihan vaan sen takia kun niin halavalla sai. Eivät nuo kovin kummoisessa kunnossa olleet, vähän olivat tosiaan kärsineen näköisiä, mutta ehkäpä ne uudelleen istutettuna vielä toipuvat. Siinäpä ne sitten varmaan ovatkin tämän puutarhan kukkakasvit tälle vuodelle.

Yrttejä täällä sitten onkin vähän enemmän. Tänä vuonna olen hankkinut muutaman uuden minttulajikkeen. Mintut ovat siitä kummallisia kasveja, että siemenlisäys ei tahdo onnistua millään. Senpä takia sitten olen niitä taimina ostellut, aina kun jokin mielenkiintoinen lajike on vastaan tullut.
Tuolla kasvimaalla jo kasvaa ennestään ihan mieletön määrä piparminttua. Sitä on vähän joka ruukussa ja vähän joka toisessa penkissä, se talvehti todella hyvin ja leviää kuin tauti.

Seuraavaksi tuli puutarhalla vastaan meksikonminttu, no pitihän se ottaa, kun tuoksui niin vinkeälle. Seuraavalla puutarhalla sitten bongasin varmaan viisitoista eri minttulajia. Niistä valitsin mukaani appelsiini-, mansikka- ja omenamintun. Näistä vallankin se mansikkaminttu on todella namin oloinen -tuoksuu tosiaan ihan mansikalle. Toistaiseksi asuvat vielä ruukuissa, täytyy tässä ajan kanssa miettiä sellainen sijoituspaikka, missä saavat rauhassa tehdä aluevaltauksia.

4 kommenttia:

  1. Hyvä asenne, luonnonkukat on nekin kauniita! Ja koiranputket sun muut on hyödyllisiä perhosille ja muillekin öttiäisille. Minäkin näin mansikkamintun viime viikolla puutarhaliikkeessä ja nyt harmittaa kun en ostanut. Se maku ja tuoksu oli niin ihana! Täytyy kyllä mennä takaisin ja ostaa se.

    VastaaPoista
  2. Joo meillä saa luonnonkukat rehottaa, tulee niitä öttiäisiä ja tosiaan pihapiirin linnut tykkää...

    Tuo mansikkaminttu on tosiaan sellainen, että tekis mieli popsia ihan kokonaan samantien. Täällä vaan toivon, että se olisi yhtä hyvä leviämään kuin piparminttukin, niin saisi tuonne osan puutarhasta minttumättäiköksi =)

    VastaaPoista
  3. Luonnonkukat ovat kauniita, minulla on niitä paljon. Tässä kesässä on ollut liikaa vettä. Kuunliljojen lehdet ovat jättiläisiä. Ne voivat hyvin.

    VastaaPoista
  4. Tämä on tosiaan ollut ihan älyttömän märkä kesä taas vaihteeksi. Rikkaruohot ja luonnonkukat kyllä pärjäävät täällä, mutta kasvimaalla kaikki kuolee pystyyn.

    VastaaPoista