maanantai 22. huhtikuuta 2013

No nyt niitä on jo täälläkin - merkkejä keväästä

Tässä istun kirjoittamassa ikkkunan ääressä. Pihalla mennä viipottaa kevään ensimmäinen sitruunaperhonen. Tulin juuri tuolta ulkoa, siellä on melkeinpä lämmintä.

Olin hetken ulkosalla kameran kanssa, kiersin varta vasten etsimässä kevään merkkejä. Niitä nimittäin on tänne putkahtanut aikas monta, ihan nyt viime viikonlopun aikana.
Tien varressa pilkistävät jo ensimmäiset leskenlehdet.



Ei niitä vielä viime vuonna tähän aikaan ollut, nämä siis ovat tuonne tulleet reilua viikkoa aikaisemmin.

Kasvilaatikossa on suloinen sekamelska.




Pillisipuli on talvehtinut jälleen kerran hyvin ja puskee jo aika isoa vartta.



Raparperi vasta aloittelee maan päälle pyrkimistä.

Takapihalla on pienen pieniä krookuksia. Nämä kasvavat ihan hiekassa.


Kokoa ei paljon ole, ehkä sellaiset hulppeat 3 senttiä on näillä pituutta :).
Luntakin vielä löytyy, mutta onneksi ei kovin paljoa. Kovasti jo sormia syyhyttää, pitäisi päästä jo rapsuttelemaan ja maata kääntämään.  No, ehkä tuonne pihalle ehtii viimeistään muutaman viikon päästä, kun työkiireet sun muut hellittää.

2 kommenttia:

  1. Kauniita kevään merkkejä, niitä jaksaa ihailla.

    VastaaPoista
  2. Ne ensimmäiset on aina ilon aihe, mutta se kevät sitten mennä hupsahtaa ihan joka kerta ihan liian nopeasti.

    VastaaPoista