keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kattoremppaa

Tämä aamu valkeni kohtuullisen selkeänä ja pakkasen puolella oli käyty reippaasti yön aikana. Rappuset olivat jäässä kun koirien kanssa ulos mentiin. Siinä olikin tekemistä, että pystyasennossa pysyi. Liukastellessani en sitten huomannutkaan, että tuolla pihatiellä oli pakettiauto jo pihaan tulossa. Kello oli seitsemän, eli kuvittelin, ettei tänne kukaan vielä siihen aikaan tulossa olisi. Vaan kuinkas ollakaan siellähän oli rakennusliikkeen edustajat jo työmaalle pyrkimässä. Ainoa este tuossa sitten oli tuollainen vähän vajaa nelikymmentäkiloinen sakemanni, joka porhalsi auton eteen, iski kaikki neljä jalkaansa tukevasti maahan, pörhisti niskakarvansa ja rähisi autolle niin maan vietävästi. Eikä tuo ryökäle sitten totellut, ihan piti juosta se sieltä auton edestä poistamaan.

Seuraavaksi alkoi varsinainen hulina tuossa pihassa. Työnjohtaja antoi ohjeet miten tuo homma oli ajateltu tehdä ja poistuivat paikalta noin varttitunniksi, jonka jälkeen alkoi pyöriä useamman auton ruletti. Ensin tuli telineitä sitten tuli muuta materiaalia. Toinen työmiehistä haki materiaaleja ja toinen jäi kasaamaan telineitä. Kuinka ollakaan, kun tuosta itse kahdeksan aikaan töihin lähdin, kaksi ensimmäistä vanhaa kattohuopavuotaa oli jo kiskottu katosta irti.



Töistä palasin kahta tuntia normaalia aikaisemmin. Melkein haukoin henkeäni ihastuksesta. Tilanne katolla kahden aikaan oli tuon yllä olevan kuvan mukainen. Ja huomattava on, että tehokasta työaikaakin heillä oli jäljellä vielä pari tuntia. Kuvan nappasin kännykällä heti pihaan ajettuani.

Kun kaverit sitten puoli neljän aikaan tontilta poistuivat, oli molemmat päädyt katosta jo valmiina, katto peitetty pressuin asianmukaisesti ja paikat siistitty. MITÄhäh? Paikatkin siivosivat ennen lähtöään - tämä oli jotain ihan uutta ja outoa - ainakin täällä.


Tätä menoa katto on valmis ennen kuin huomaakaan. Ihan on erilaiset otteet näillä rakentajilla, tosin täytyy nyt olla sen verran pessimisti, että odottaa taas jotain tapahtuvaksi. On tässä kesän mittaan sen verran monta vastoinkäymistä ollut, että ihme on, jos nyt ei mitään eteen tulisi.



1 kommentti:

  1. Ollaan optimisteja ja toivotaan kattorempan sujuvan hyvin loppuun saakka.

    VastaaPoista