torstai 2. elokuuta 2012

Monen mutkan kattoremontti, osa 6


Täällä odoteltiin kattohuopatoimitusta kieli vyön alla viikko. Mitään ei kuulunut, ei näkynyt. Kun tuo luvattu viikon aika kului umpeen, piti ottaa auto alle ja hurauttaa kaupalle ihmettelemään. No johan nyt on markkinat - olivathan ne huovat kaupalle saapuneet - mutta olivat unohtaneet toimittaa. Niinpä.

Tulihan ne tavarat sitten, kun itse kävi asiasta muistuttamassa, tosin toimitus sitten tapahtui neljän jälkeen iltapäivällä, eli eipä enää ollut tehokasta työaikaa jäljellä. Samassa kuormassa tuotiin kolmiorimoja ja telinetarpeita. Siis tarkoitus oli, että kaikki puutavarakin tulisi samassa kuormassa…. mutta…

Oli kaupalla mennyt sirkkeli sököksi, joku sulakejuttu tai jotain. Eli kolmiorimoja tuotiin ihan vain muutama kappale. Ai että minua jo otti päähän. Taas meni yksi päivä hukkaan, ja tarvikkeistakin jäi puuttumaan osa.

Jotain positiivista kuitenkin, työmies oli seuraavana aamuna paikalla ajoissa ja telineiden rakennus pääsi alkamaan. Telineet sitten valmistuivat myös kohtuuajassa. Ja sitten olikin vuorossa kattotikkaiden uusiminen - ne vanhat, olivat suorastaan hengenvaaralliset. Onneksi puutavara niihin uusiin tikkaisiin löytyi tuolta autotallista, eli ei tarvinnut tällä kertaa lähteä puuostoksille.

Vanhan huovan poisotto alkoi myös vauhdilla ja yhtä vauhdilla rupesi uutta huopaa kattoon kiinnittymään.



Vaan sittenpä tulikin vastaan seuraava mutta… Kattohuoparullia ei sitten oltu toimitettukaan sitä tarvittavaa määrää - niistä puuttui yksi. No voihan ***tti! Eipä siinä sitten taaskaan auttanut muu kuin hurautella kaupalle reklamoimaan. Menin ihan henkilökohtaisesti, kattohuopanaulat kun olivat sitten kuitenkin jääneet myös toimituksesta pois. Ostin naulat ja pyysin toimittamaan ne puuttuvat kolmiorimat ja sen yhden huoparullan.  Lupasivat sitten toimittaa puuttuvat saman tien. Eipä kulunut kovin kauaa, kun puuttuvat kolmiorimat sitten olivat tuossa pihassa, mutta… Se pahuksen huoparulla ei sitten vieläkään päässyt tänne asti - unohtivat. (Kävin sen rullan sitten myöhemmin ihan itse hakemassa, tulin siihen tulokseen, että sen tuominen on kaupan väelle ylivoimainen tehtävä.)

Mistäköhän muuten johtuu, että jos kattohuoparullan levittää maahan, koirat juoksevat ihan varmasti sen päältä. Täällä siis ei huopia voi jättää levähtämään maan tasalle ollenkaan, ne on levitettävä katolle odottamaan kiinnitystä (eli siksi tuo kuva näyttää vähän hassulta).

Mitä sitten kuuluu katolle tällä hetkellä. Työmies on työskennellyt tuolla katolla tähän mennessä 55 työtuntia. Katto on viimeistelyjä vaille valmis. Piipun läpiviennin viimeistely vielä puuttuu. Nyt jo työtahtia seuranneena voin sanoa, että nuo viimeistelyhommat tulevat viemään korkeintaan tunnin pari, ellei mitään odottamatonta satu. Työtunteja noin kokonaisuudessaan on kyllä tehty enemmän, mutta taloon on nyt tullut tehtyä paljon muutakin kuin kattoa. Tuo sää on ollut varsin epävakaista, silloin kun katolle ei ole voinut mennä on mm. korjattu sokkelia, naulattu irvistäviä lautoja seinään paremmin kiinni ym. ym. Mutta kattoon siis kokonaisuudessaan ei ole kulunut kuin reilu viikko - yhdeltä mieheltä siis.

Ai niin.. paljonko sitten maksoivat rautakaupassa kattohuovat, naulat ja kolmiorimat + telinepuutavarat, bitumit sun muut..? Tähän mennessä on rahaa palanut materiaaleihin noin 1.200,-. Loppujen lopuksi kattohommaan siis kuluu yhdeltä mieheltä yksi työviikko ja muutama työtunti päälle, eli helppo tuosta on pikaisesti laskea, paljonko sitten rahaa paloi kokonaisuudessaan katon uusimiseen. Ei todellakaan kahtatoista tonnia.
.

2 kommenttia:

  1. Täähän alkaa kuulostaa hyvältä. Mitähän se alkuperäinen tuhansien eurojen tarjouksen tehnyt firma nyt sanoisi.

    VastaaPoista
  2. Heh joo, enpä taida mennä kysymään. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, jos minulla ei olisi ollut mitään käsitystä siitä miten katto tehdään ja mistä materiaaleista ja miten paljon aikaa mikäkin työvaihe vie, olisin varmaan sen tarjouksen hyväksynyt.

    Kuinkakohan moni on ylihintaa katostaan maksanut, varmaan moni. Ja olihan tämä hyvä opetus mulle, kannattaa palkata duunari suoraan, ei se palkan laskeminen ym. niin vaikeaa ole kun on se palkka.fi -sivu missä kaikki lisätkin saa laskettua suoraan.

    Tosin kotitalousvähennystä ei siitä sitten saa, mutta laskin, että tässä tapauksessa tuli silti edullisemmaksi näin.

    VastaaPoista