torstai 12. huhtikuuta 2012

Sipuleita ja siemeniä

Käväisin eilen tuossa paikallisessa Agrimarketissa, se kun on oikeastaan ainoa paikka tällä paikkakunnalla, josta saa edes jotain laadukasta koiranruokaa, josta meidän pikku Rocky ei oireile. Onhan tuolla kyllä tosin yksi eläinkauppakin, mutta sen tarjonnassa ei löydy sellaisia vaihtoehtoja, joita tuo penska syödä voisi. Markettiruokaa en koirille syötä, ja näin ollen ainoaksi vaihtoehdoksi jää sitten se sapuska, mitä Agrimarketeista saa.

Kaupassa en sitten voinut vastustaa kiusausta, pitihän sitä lampsia sinne siemenhyllylle, totta kai. Pari pussukkaa sieltä nyt sitten lähti mukaan, vaikka en siemeniä ostamaan lähtenytkään. Melkein hihkuin riemusta, kun huomasin, että ovat jo tuoneet sipulitkin esille. Kohtuuhintaisia kun olivat, piti niitäkin sitten ottaa pussi joka lajia. Viime keväänähän sipuleita sain metsästää pitkään ja hartaasti, ennen kuin niitä löysin. Nyt sitten tuumasin, että parempi ottaa niitä ajoissa, ettei sitten taas jää ilman.

Otin pari ihan tavallista verkkopussia punasipuleita ja tavallisia keltasipuleita. Ja kun siinä samaisessa korissa oli hopeasipuleita ja jotain ihme sipulimixejä, pitihän niitäkin siitä sitten mukaan ottaa.




Ensi vuodeksi olen ajatellut kasvattaa istukassipulit ihan itse, tuolla on pari pussia sipulin siemeniä odottamassa kasvilavaan pääsyä.

Siemenhyllystä nappasin kolme pussia mukaani, kyssäkaali Delicatess Weisser, Kiinankaali Kasum F1, ja leikkopapu Menielle di Piemonte.


Siinä papulajikkeita tiiraillessani aloin mietiskelemään, että leikkopapuja täällä ei aikaisemmin ole ollutkaan. No, täytyyhän sitä kaikkea kokeilla, ainakin kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti