keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

1…2…5…. eikun 7!!

Seitsemän joutsenta järvellä jo, vähän hienoa

Aamu oli varsin harmaa. Pilvet roikkuivat älyttömän alhaalla ja oli todella hämärää tuossa seitsemän aikaan, kun alakertaan laahustin. Normaalit aamurutiinit tuli käytyä puoliunessa läpi - kahvi tippumaan, koira ulos pikalenkille ja sitten keittiön ikkunan ääreen kahville heräilemään hitaasti ja ihmettelemään mitä järvellä tapahtuu. Taivas oli aika mielenkiintoisen näköinen, harmaan eri sävyjä kerroksittain ja koko maisema näytti melko alakuloiselta. Harmittelin, että nyt on sitten tulossa pilvinen ja ruma päivä, mutta onneksi erehdyin. Sää siitä sitten pikkuhiljaa selkiytyi ja alkoi se aurinkokin paistaa. Toisaalta tarkkaan kun katsoi sitä harmaiden värisävyjen kirjoa, saattoi siinä nähdä häivähdyksen jotain nättiäkin, siis jos harmaasta väristä pitää. On se mieletön tuo maisema, ihan joka päivä se on erinäköinen.

Seurailin siinä tovin varisten ja joutsenten puuhia. Nuoremmat, vielä ruskeahkot joutsenet olivat majoittuneet tuohon sulan reunalle ja varikset kokoontuivat parinkymmenen metrin päähän niistä. Näytti siltä, että variksia otti päähän se, että joutsenet olivat käyneet unille ihan niiden kylpypaikan viereen. Yksi variksista oli erityisen röyhkeä, se mennä viipotti lähimmän viereen nappasi höyhenistä kiinni ja liihotti karkuun. Kovin oli pitkämielinen tämä nuorukainen moiselle häiritsijälle. Kohotti vain hieman päätään ja todettuaan tilanteen, laittoi taas päänsä siiven alle. Tätä menoa kesti jonkin aikaa, varmaan varttitunnin tuo varisilkimys jaksoi joutsenta kiusata, mutta lopulta se sitten antoi periksi ja lensi tiehensä.

En ihan kamerani kanssa ehtinyt tilanteisiin mukaan, mutta sain kun sainkin riitapukarit ikuistettua samaan kuvaan. Harmitti myös se, etten ehtinyt ikuistaa sitä, kun nuo vanhemmat joutsenet aloittivat paritanssin neljään pekkaan keskellä tuota jäätä. Oli mahtitoitotuksia ja tuuttauksia ja kyllä siinä siipiä heiluteltiin ihan urakalla. Mielettömän upean näköistä.


Valaistusolosuhteista johtuen ne kuvat, mitä nyt sain otettua, eivät mitään huippuluokkaa ole. En siinä tuota hässäkkää seuratessani malttanut ruveta kameran säätöjä paremmiksi värkkäämään.

Pikkulinnutkin ilmaantuivat sitten taas lintulaudalle murkinalle ja ehdin muutaman kuvan niistäkin ottaa kun toisella aamulenkillä pikkukoiran kanssa oltiin.


Peipposetkin olivat paikalla, mutta arkoina lensivät heti puiden suojaan kun yritin lähestyä.


Talitiaiset ovat yleensä olleet rohkeampia, mutta tänään nekin jostain syystä pinkoivat pakosalle.

Muuten tänään vakiovieraiden lisäksi tuolla pihamaalla on ollut erinäinen määrä noita variksensukuisia otuksia, närhikin piipahti pihapiirissä ja muutama naakka ja harakka.

Puutarhapuolelle kuuluu hyvää, ne pikkuruiset tomaatinalutkin voivat mainiosti. Tänään on pidetty kylvöhommissa välipäivä. Mutta voi tätä onnea, sain tänään vihdoinkin sen kiinni jäätyneen kasvihuoneen oven auki, vaikka sitä oli rikkomatta mahdoton avata. Kiva, huomenna sitten voikin jo mennä penkomaan istutusruukut esille sieltä. Enää ei tarvitse kaikenmaailman epämääräisiä purkkeja käytellä.

2 kommenttia:

  1. Mikä peipponen on tuossa talitintin yläpuolella?

    VastaaPoista
  2. Kyllä tuo on mielestäni ihan tavallinen peippo, talvipuvussa. Kuva vaan on huonosta kulmasta, ettei lajille tyypillinen valkoinen siipipeili näy.

    VastaaPoista