lauantai 26. maaliskuuta 2011

Siemenvarkaan salaisuus selvisi

Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt, mikä eläin käy syömässä auringonkukansiemenet suoraan säkistä. Säilytän tällä hetkellä siemenvarastoja liiterissä. Viime talven huonot kokemukset myyristä sisätiloissa, saivat minut tekemään tälle talvelle tällaisen ratkaisun. Eivätpä ne siemenet siellä liiterissäkään rauhassa ole saaneet olla. Kuorikasoista päättelin, että nyt on kyseessä joko muutaman tuhannen myyräarmeija tai sitten vaihtoehtoisesti jokin isompi siemeniä syövä otus. Vaihtoehtoja ei kovin montaa ollut, liiterissä kun ei mitään isompia aukkoja ole, josta siemenvarkaat pääsisivät sisälle. Jostain se/ne kuitenkin sinne olivat tiensä löytäneet.

Suojasin siemeniä sitten erilaisilla virityksillä. Osan niistä pistin kannellisiin ämpäreihin ja saaveihin, ne jotka eivät ämpäreihin mahtuneet, suojasin laudoilla. Ei auttanut. Se jokin oli avannut ämpärin kannen ja pistellyt taas aimo kasan siemeniä suihinsa. Pelkät kuoret olivat jäljellä.

Enpä tuosta isommin hermostunut, nauratti kun mietin mitäköhän otusta siellä liiterissä oikein ruokin. Tänään se sitten selvisi. Menin liiteriin hakemaan kauroja, tuo valtaisa keltasirkkuparvi kun oli pistellyt lähes kaikki poskeensa tuolta takapihalta, ja kuinka ollakaan … Pelästytin käpälämäkeen sen ämpäreitä availevan, auringonkukansiemeniä varastavan otuksen. Oli tiensä löytänyt katonrajassa olevasta aukosta liiteriin sisään. Aika pienestä reiästä se itsensä ulos sulloi - ihan ihmetytti.


Vaan eipä se tainnut isommin pelästyä. Viiden minuutin päästä bongasin sen jo kaikessa rauhassa ruokailemassa taas.

Viime yön aikana näyttäisi olleen aika lailla aktiviteetteja tuossa pihapiirissä. Aamutuimaan koiraa ulkoiluttaessa tuli tutkittua ja ihmeteltyä sitä jälkien kirjoa, joka oli yön aikana ilmestynyt. Jokin kissansukuinen otus on taas tuossa rappujen vieressä käynyt. Tuolta se on loikkinut metsästä umpihangessa, pysähtynyt tuohon rapun eteen ja jättänyt siihen melkoisen määrän jälkiä. Yöllä on satanut vajaa sentti uutta kevyttä lunta, joten kaikki jäljet olivat erittäin hyvin näkyvissä. Vähän illalla myöhään ihmettelinkin, miksi koiranpentu ei suostunut yksin iltapissille menemään. Nuuski ilmaa niskakarvat pystyssä ja häntä koipien välissä. Nii-in, kyllähän se jo tiedetään, että täällä pyörii ainoastaan se yksi otus, jota koira pelkää.

Jäniskin on tehnyt jälkensä tuohon hangelle, sillä näyttäisi olevan ihan vakioreitti, mitä se noudattaa melko orjallisesti. Tämän vesselin näin toissapäivänä. Mukavannäköinen jänis, tähän vuodenaikaan se on vielä ihan valkoinen lukuun ottamatta korvankärkiä. Istuskelin keittiössä, kun huomasin kuinka se mennä viipotti tuossa rannan tuntumassa tuonne kylille päin. Verkkaisesti se siinä mennä touhotti, ei sillä ollut kiire mihinkään. Meni se kuitenkin tuosta ohi niin nopeasti, etten ehtinyt kameraa olkkarista hakemaan. Nyt olenkin tehnyt periaatepäätöksen, että pidän sen pahuksen kameran koko ajan mukanani. Täällä kun sitä kuvattavaa riittää.

Tänään näyttäisi siltä, että keltasirkkuparvi on edelleenkin kasvanut. Aloitin kaurojen tarjoamisen lintulaudan ympäristössä ihan sen takia, kun jostain luin, että keltasirkkupopulaatio Suomessa olisi taantumaan päin, ihan sen takia, että laji ei ole pystynyt sopeutumaan uuteen aikakauteen.



Nykyisin kun ei viljaa enää kuljeteta hevospelillä, eikä liioin säilytetä ladoissa, sitä ei siis talviaikaan enää löydykään niin helposti kuin ennen. Ja koska nuo kaurat eivät isommin muille lajeille kelpaa, vaarana ei ole edes se, että tämä talviruokinta sekoittaisi lajien normaalia keskinäistä kilpailuasemaa. Maahan ne on kaurat kylvettävä ruokintapaikalle, nämä vipeltäjät ei osaa lintulaudalle mennä. Keltasirkut ovat tosi nättejä otuksia, ihan ilokseen niitä katselee.

Tuohon takapihalle on tullut laitettua jos jonkinmoista ruokintasysteemiä. Tänä vuonna käyttämistäni ruokinta-automaateista täyden kympin saavat Lidlin automaatit. Ne sellaiset, joissa on valmiiksi auringonkukansiemenet sisällä. Kympin ne saavat siis helppokäyttöisyytensä ja hinta-laatusuhteensa vuoksi.



Sinitiaiset ja pikkuvarpuset ovat täällä niiden suurin käyttäjäryhmä.

Välillä kyllä näyttää siltä, että käyttäjäkunta ei tälle automaattimallille kymppiä antaisi.


Joskus nimittäin tuntuu siltä, että suurin osa näitten toheloiden energiasta kuluu tuon läpinäkyvän muovin nakutteluun. Eikä sitä hevillä uskota, että ne siemenet eivät ole sieltä muovin läpi saatavissa.
Ilokseni huomasin tänään, että myös pikkuvarpusia on tullut laudalle lisää. Lieko joku kummallinen vaihda ruokailupaikkaa -viikko menossa.


Ei vaan, ihan kiva kun tulevat tänne, on tuolla vielä siemeniä sen verran valmiiksi ostettuna, että riittää isommallekin kävijämäärälle. Eikä niitä oikein ensi vuoteen kai kannata säästää, jos niitä yli jää.

4 kommenttia:

  1. Oravat on kyllä varsinaisia akrobaatteja. Olen seurannut ikkunasta, kun ne järsivät syöttöpaikalla pääalaspäin roikkuen leivän kannikkaa, jonka olen kiinnittänyt puuhun. Mutta että saako ne ihan kannen auki! Kai niillä sitten on älyllistä toimintaa.

    VastaaPoista
  2. Ne ämpärit, mitä olen käyttänyt on sellaisia, missä on ollut talipalloja - joten se kansisysteemi ei ole kovin kummonen. Oravat on uskomattomia otuksia - ja on niillä älliäkin. Kasvatin parikymmentä vuotta sitten yhden emon hylkäämän oravavauvan melkein aikuiseksi, ja oli se sellainen einstein etten ikinä olisi uskonut, jos en olisi sen kehitystä saanut seurata ihan pienestä asti.

    VastaaPoista
  3. No voi! Mitä oravalle sitten tapahtui? Olen kyllä kuullut, että harakoita ja variksia kasvatetaan, mutta että oravakin!

    VastaaPoista
  4. Päästettiin se sitten vapaaksi, kun se oli tarpeeksi iso pärjätäkseen itse. Eli ei enää syönyt kissanmaitokorviketta ja pärjäsi ihan normaalilla aikuisen oravan ruokavaliolla - niinhän se emokin luonnossa pistää vauvat taipaleelle siinä vaiheessa kun alkavat aikuisten mitoissa olemaan ja joskus aikaisemminkin.

    VastaaPoista