maanantai 8. maaliskuuta 2010

Mä mitään pienoiskasvihuonetta osta!

Jep, en todellakaan mitään pienoiskasvihuonetta osta, vaikka joku perheestä sellaista ehdottikin.


Tutkin ja tarkastelin muutamia eri liikkeissä. Viikonloppuna käytiin Plantagenissa hakemassa lisää taimimultaa, ja siellä oli aika kiva valikoima erilaisia vermeitä idätykseen ja alkukasvatukseen.

Aikani pohdittuani, tulin siihen tulokseen, että siementen idättämiseen ei ehkä kannata tai siihen ei välttämättä tarvitse uhrata rahaa. Pienoiskasvihuoneet kun maksavat mansikoita. Ainakin edellä mainitsemassani liikkeessä ne ovat koosta riippuen hinnaltaan 6-10 euroa. Mielestäni aika paljon tuollaisesta muovivirityksestä, vaikka onkin ihan siistin ja nätin näköinen. Tähän kun lisätään vielä siementen hinta, nousevat kustannukset vähän liian suuriksi.

Itselläni tällä hetkellä kallein siemenpussi, jonka olen hankkinut, maksoi 3,85 euroa. Tuo ei tietenkään vaikuta kovin kalliilta, mutta pussissa oli 4 siementä! Eli kyllä noin siemenelle kappalehintaa tulee. Vallankin kun noista neljästä on itänyt vain kaksi! Voihan sitä kasvihuonetta tosin käyttää useamman kerran, mutta en tiedä onko järkevää sijoittaa tuollaiseen kummajaiseen, kun sitä kuitenkin käytetään vain keväällä.

Olen tähän mennessä ratkaissut oman taimikasvatukseni seuraavasti: Käytän viinirypälerasioita - kulut 0 euroa. Espanjalaiset viinirypälerasiat ovat muuten parhaita, etiketti lähtee kokonaisena rapsuttamatta pois.

Rasioissa on reikiä pohjassakin, joten sijoitin kaksi viinirypälerasiaa piparirasian sisälle - ovat kuin tehtyjä tuohon mitoiltaan. Nyt ei sitten haittaa vaikka vähän kastellessa vettä valuisikin rasiasta pois, pysähtyy se vesi viimeistään sinne pipariaskin pohjalle eikä valu pöydälle. Tuuletus hoituu sitten tarvittaessa puutikun avulla. Täällä meillä joskus tuo lämpötila kohoaa vähän liikaakin, eli tuuleteltava on.


Kuvassa etualalla purkissa on tomaatintaimia, takana paprikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti